Jani Nyman tehoili JYP-ottelussa – ”Aiemmin peräkkäisinä päivinä pelatut ottelut ovat olleet haastavia”

LIIGA / Haastattelu
Nymanilla oli JYPiä vastaan syytä hymyyn, kun ottelun tuloksena oli voitto ja hyökkääjälle kolme tehopistettä.
Kuva © Jarno Hietanen
Nyman tehoili JYPiä vastaan kaksi maalia ja yhden syöttöpisteen. Hyökkääjä on ollut tyytyväinen Jouko Myrrän sekä Antti Pennasen valmennukseen.

Ilves voitti Nokia-areenalla JYPin lukemin 5–3. Viihdyttävässä ottelussa nähtiin kolmannen erän loppuhetkillä myös ulosajo, kun isäntien hyökkääjä Joonas Oden lensi ennenaikaisesti suihkuun polvitaklauksen johdosta. 

Odenia jäähyaitiossa paikannut Jani Nyman oli juttutuulella ottelun jälkeen, sillä hyökkääjällä oli tehokas ottelu kahden maalin ja yhden syöttöpisteen myötä. Nuoren hyökkääjän mielestä Ilves pelasi ehjän ottelun ja omasta mielestään hänen maaleissaan oli tuuria matkassa. 

 – Ensimäisessä maalissa riistin kiekon vieraiden puolustajalta, joten pääsin yksin läpi ja kiekko sattui menemään verkon perukoille. Toinen maali oli onnenkantamoinen. Sain kiekon maalin kulmalla ja lopulta edessäni oli vain tyhjä maali, kuvaili tehopelaaja maalejaan. 

Nyman kehui joukkueen otteita, vaikka alla oli edelliseltä päivältä tiukka ottelu. 

– Tämä oli hieno voitto. Aiemmin peräkkäisinä päivinä pelatut ottelut ovat olleet haastavia, mutta nyt saatiin kaikki äijät pumpattua hienon paikallisvoiton jälkeen.

– Viimeisessä erässä Odenin ulosajo pisti itselläni jännityksen johdosta jäähyaitiossa karvoja pystyyn. Onneksi joukkueella on alivoima kunnossa, niin enempää takaiskuja ei nähty.

Nyman on ollut tyytyväinen valmentajiinsa 

Ilves pelasi viikonlopun kaksi ottelua Antti Pennasen johdolla, kun hänet nimitettiin ennen Tappara-ottelua Jouko Myrrän paikkaajaksi. Nymanilla ei ole ollut ikinä pahaa sanottavaa kummastakaan valmentajasta. Hyökkääjästä tuntuu hyvältä pelata uuden valmentajan luotsaamassa joukkueessa. 

– Myrrä sekä Pennanen ovat ammattitaitoisia huippuvalmentajia.

Ilves pelaa tulevalla viikolla CHL:ssä kauden tärkeimmän ottelun 

Ilves kohtaa tulevalla viikolla CHL:n lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Norjassa Stavanger Oilersin, jonka tupsukorvat voittivat Tampereella.

Ilveksellä on ottelussa panosta, sillä pudotuspelipaikkaan on vielä ohukainen sauma. Hyökkääjä ei ollut vielä varma, pelaako hän tärkeässä CHL-kamppailussa.

– Pelaamiseni selviää vasta ottelupäivänä, kun lentokone lentää kohti Norjaa, totesi hyökkääjä lähitulevaisuudestaan. 

» Lähetä palautetta toimitukselle