Jani Lampinen torjuu Nuorissa Leijonissa legendan tarkkailussa: "Hän pystyy samaistumaan moneen eri tilanteeseen"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jani Lampinen torjui Suomen avausvoiton Slovakiaa vastaan.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/

Jani Lampinen torjui Suomelle turnauksen avausvoiton Slovakiaa vastaan. Hän sai ilmoituksen torjuntavastuusta Sveitsi-tappion jälkeen ja käynnisti siitä valmistautumisen otteluun.

Etenkin maalivahtien osalta debyyttiottelut laittavat yleensä jännittämään, mutta Lampinen lähti tätä kohti itseluottamusta uhkuen.

– Hyvillä mielin lähdin pelaamaan. Pelasin harjoitusottelun Halifaxissa Kanadaa vastaan, ja silloin oli jo hyvin yleisöä paikalla. Se karkoitti jännityksen omalta osaltani.

Lampinen oli mukana edellisissä Nuorten MM-kisoissa, mutta ei päässyt tällöin pelaamaan otteluakaan. Nyt hän on onnistumisten myötä tulleen varmuuden kautta päässyt hiomaan taitojaan Suomen uuden maalivahtivalmentaja, Pekka Rinteen kanssa.

– Pekka on tosi rento. Hän pystyy samaistumaan moneen eri tilanteeseen ja kertomaan niistä oman näkökulmansa. Hän on ollut todella iso apu, Lampinen kehuu maalivahtilegendaa.

Kuluvalla kaudella Kiekko-Espoon maalivahti on torjunut vahvasti päästäessään Mestiksessä 14 pelaamassaan ottelussa kiekkoja selkänsä taakse 2,21 maalin keskiarvolla.

"Jumbotronilta on tullut katsottua mikä meni pieleen"

Riippumatta maalivahdista takaiskuja tulee, ja niiden käsittelyyn on monia eri keinoja. Lampinen hyödynsi toimivaksi todettua tapaansa Slovakiaa vastaan.

– Jumbotronilta on tullut katsottua, mikä meni pieleen, ja siitä olen tehnyt nopean analyysin ettei sama toistuisi. Ottelun jälkeen olen sitten katsonut tilanteet kattavammin läpi, Lampinen kertoo tavoistaan.

19-vuotias maalivahti kokee omien vahvuuksiensa olevan pelinluku, liikkuminen ja varmat peruskopit. Slovakiaa vastaan menneet kaksi maalia lukeutuivat niihin tilanteisiin, joita Lampinen on pyrkinyt kehittämään.

– Olen harjoitellut viime aikoina lähipelejä sekä irtokiekkotilanteita. Ne ovat olleet minulle kaikkein vaikeimpia, ja niissä on aina töitä tehtävänä, Lampinen analysoi.

Idoleita sekä verrokkeja on lähes jokaisella maalivahdilla ja niiden perusteella yleensä analysoidaan, minkä tyyppinen torjuja on kyseessä. Lampinen itse vertasi omaa torjuntatyyliään nuoreen Dallas Stars -vahtiin.

– Vertaisin itseäni torjuntatyyliltä Jake Oettingeriin. Hän on mielestäni lähimpänä. Juuse Sarosta tosin seuraan eniten sekä otan oppia, Lampinen kertoo.

Alle 20-vuotiaiden maajoukkueen maalivahdit Lampisen lisäksi ovat Aku Koskenvuo sekä Niklas Kokko. Heistä Koskenvuo pelasi Suomen ensimmäisen ottelun, Kokko puolestaan ei ole pukenut turnauksessa vielä kertaakaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle