Jakub Kos odottaa ottelusta Suomea vastaan kovaa peliä − "Ei minulla hänelle ole sen kummempia terveisiä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jakub Kos on viihtynyt Tampereella.
Kuva © Jarno Hietanen
Jakub Kos on nauttinut ajastaan Tampereella ja nyt hän pääsee kohtaamaan entisen joukkuekaverinsa Roby Järventien, kun turnauksen avauspelin voittanut Tšekki ottaa mittaa Nuorista Leijonista.

Tšekki kampesi Slovakian nurin numeroin 5−4 nuorten MM-kisojen avausottelussa Edmontonissa. Slovakia meni kamppailussa kahden maalin johtoon, mutta vastustaja kiri peliin mukaan. Voittomaali syntyi aivan loppuhetkillä.

Ilveksen sopimuspelaaja ja tamperelaisseurassa ensi kaudellakin jatkava Jakub Kos saapui tovin odottelun jälkeen median eteen. Hieman ujonoloinen, mutta kohtelias hyökkääjä ilahtui silminnähden, kun kuuli, että on Tampereelta tulevan toimittajan pihdeissä.

Itse Slovakia-mittelöä Kos analysoi kaunistelematta ja suorasanaisesti.

− Lähtömme peliin oli aivan liian hidas, mutta aloimme suoriutua paremmin toisessa erässä ja teimme tärkeitä maaleja. Teimme kuitenkin myös typeriä virheitä ja otimme tyhmiä jäähyjä. Hienoa kuitenkin, että voitimme lopulta.

Vaikka Tšekki oli alussa takaa-ajajana, kaivoi se riveistään tarvittavan määrän luonnetta ja ratkaisukykyä tärkeille hetkille.

− On todella tärkeää, että jokainen pelaaja on valmis taistelemaan joukkueen eteen. Ei ole väliä, kuka osuu tolppien väliin. Vain voitto merkitsee, Kos sanoi kenties kliseisesti, mutta päättäväisesti.

Vuodesta 2019 saakka Tampereella kiekkoillut Kos on viihtynyt suomalaisen jääkiekon kehdossa. Hän on edustanut Ilvestä 17 ottelussa ja KOOVEEta 20 kamppailussa. Tupsukorvien juniorijoukkueissa pelejä on alla useampia. Ilveksen U20-joukkueessa hän on tehnyt kolmen kauden aikana 69 ottelussa 10+31=41 pistettä.

− Tampere on hyvä paikka kehittyä ja valmistautua tällaiseen turnaukseen. Liiga on yksi parhaista sarjoista Euroopassa, Kos suitsutti.

Nuorukainen pelasi tovin samaan aikaan Ilvekseksen ja KOOVEEn riveissä Nuoria Leijonia edustavan Roby Järventien kanssa. Entisen joukkuekaverin kohtaaminen on mieluista, vaikkei suurta peitsien kalistelua olekaan havaittavissa ainakaan ennakkoon.

− Ei minulla hänelle ole sen kummempia terveisiä, mutta ottelusta tulee varmasti kova. Meidän on pelattava vahvasti joukkueena, jotta voimme taistella voitosta, Kos tiesi.

» Lähetä palautetta toimitukselle