JYPin tuore paluumuuttaja Sami Niku puhkuu itseluottamusta: "Tavoite on, että JYP palaa huipulle"

LIIGA / Haastattelu
JYPin Sami Niku (vas.) on iso vahvistus koko Liigalle.
Kuva © Jarno Hietanen
Sami Niku palasi Jyväskylään viiden Pohjois-Amerikassa vietetyn kauden jälkeen.

Vahvana kiekollisena puolustajana tunnettu Sami Niku, 25, palasi hiljattain kotiin: Jyväskylään ja JYPiin. Nikun mukaan paluuseen oli selvät syyt.

− Ei siinä mitään sen kummempaa. Näin, että JYP on vahvistunut kesän aikana kovasti. Ja samalla palasin kotiin − se oli se suurin juttu, Niku arvioi.

Viimeiset viisi kautta Niku vietti Pohjois-Amerikassa NHL:ssä ja AHL:ssä. Ensimmäiset neljä kautta kuluivat Winnipeg Jetsin organisaatiossa ja viime kausi Montreal Canadiensin palkkalistoilla.

Canadiensin farmijoukkue Laval Rocketissa Niku oli koko AHL:n pudotuspeleissä eniten syöttöpisteitä kerännyt puolustaja. Kaikkiaan NHL-otteluita kertyi 67.

Niku kertoo, että vuodet Pohjois-Amerikassa tekivät hyvää.

− Kyllähän minä kasvoin ihmisenä aika paljon. Sain paljon hyviä kokemuksia ja vähän haastaviakin kokemuksia. Nyt olen paljon kokeneempi Sami Niku tällä kaudella.

Niku ei ole haudannut ajatuksiaan raivata tietään jossakin vaiheessa takaisin NHL:ään.

− Totta kai se aina mielessä on. Tällä hetkellä keskityn kuitenkin tähän kauteen. Pyrimme menemään JYPin kanssa mahdollisimman pitkälle. Katsotaan sitten sen jälkeen taas uudestaan.

JYPin viime vuodet ovat olleet haastavia. Viime kaudella joukkue esitti oikein kunnon mahalaskun, mutta nyt kurssi on tarkoitus korjata.

− Sehän se tavoite on, että JYP palaa sinne, minne se kuuluukin, Niku linjasi.

Sami Nikun odotetaan olevan alkavalla kaudella Liigan johtavia puolustajia. Hän ei ota siitä kuitenkaan paineita.

− En ole oikein ikinä ottanut paineita. Pelaan sitä omaa peliä, mitä olen aina ennenkin pelannut.

» Lähetä palautetta toimitukselle