JYPin kapteeni Teemu Eronen kuuluu joukkueensa huippupelaajiin, mutta tappion jälkeen EVUn kasvatti oli kaikkea muuta kuin tyytyväinen.
− Tosi turhautunut ja mietteliäs fiilis. Eniten mietityttää se, että ensimmäiset 50 minuuttia pelistä olemme "kuoressa" ja sen jälkeen, kun peli on jo ratkennut, alamme pelaamaan ja epätoivoisesti yrittämään ratkaisuja. Tällä hetkellä pelkäämme liikaa virheitä ja pelien häviämistä, minkä johdosta me myös häviämme pelejä, Eronen summasi.
Eronen solmi taannoin jatkosopimuksen JYPin kanssa. Kevääseen 2027 asti ulottuva jatkosopimus ei tullut puolustajalle yllätyksenä, eikä siitä puhuminen tuntunut heikon esityksen jälkeen oikealta.
− Tietysti jatkosopimuksesta tulee hyvä fiilis ja on se ollut itselläni tiedossa jo jonkin aikaa. Se ei tällä hetkellä kuitenkaan ole ajankohtaista, kun päällimmäisenä mielessä on se, miten saamme omaa peliämme parannettua siten, että se ei olisi tällaista "sattumalätkää".
Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?
− Me teemme tällä hetkellä maaleja vastustajan lahjoittamista läpiajoista ja suoraan aloituksista, mutta meidän pitäisi kyetä hallitsemaan peliä kokonaisvaltaisesti ja sitä kautta tehdä niin sanottuja pelitilannemaaleja, joihin emme tällä hetkellä pysty.
Vaikka joukkueella menee huonosti ja peliesitykset eivät ole sellaisia kuin niiden kuuluisi olla, jatkosopimus juuri JYPin kanssa on Erosen mielestä oikea päätös.
− Minulla on vahva usko joukkueeseen ja siihen, että me pystymme kokoajan parantamaan peliämme. Totta kai tällainen pitkä matka tuottaa välillä myös askelia taaksepäin. Fakta on kuitenkin se, että tällainen pelaaminen ei riitä alkuunkaan, jos haluamme taistella pudotuspelipaikasta. Se jokaisen täytyy tiedostaa.
Kapteeni seisoo joukkueensa edessä ja ensisijassa vastaa joukkueen hengen nostattamisesta. Mitä Eronen itse omalla toiminnallaan tuo JYPille?
− Tässä on yritetty ja tehty kaikenlaista. Tässä hommassa pitää olla tosi kärsivällinen ja kaivaa lisää keinoja. Tällainen esitys ei yksinkertaisesti ole riittävän hyvä, varsinkaan kotiyleisön edessä. Muihin asioihin en halua paneutua, koska olen todella huolissani siitä, miten pelaamme tällä hetkellä, puolustajakonkari päättää.