Tyngäksi jääneellä viime kaudella Virtanen pelasi vain 22 ottelua.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa

"Jääkiekko ei tällä hetkellä tunnu yhtä tärkeältä” – Kaksi sydänlihastulehdusta sairastanut Santeri Virtanen joutui miettimään jopa uran päättymistä

Haastattelu
Kauteen valmistautumisessa on erilaista asennetta, ja Santeri Virtanen ensisijaisesti nauttii mahdollisuudestaan jatkaa kiekkouraansa.

Liigakauteen valmistautuminen on kiivaimmillaan: kesäharjoittelulla rakennetaan pohjaa pitkään kauteen ja pelituntumaa haetaan panoksettomissa otteluissa. Ilves on yksi suomalaisista CHL:ää pelaavista joukkueista ja tamperelaisjoukkue on pelannut tärkeistä pisteistä jo ennen Liigan runkosarjan alkua.

Ilveksen 23-vuotiaalle hyökkääjälle Santeri Virtaselle kauteen valmistautuminen on ollut poikkeuksellista, kuten ovat olleet kaksi edellistä kauttakin. Keväällä 2021 SaiPasta Ilvekseen siirtynyt Virtanen teki EHT-turnauksessa leijonadebyyttinsä, mutta hän sai turnauksesta myös koronatartunnan, mistä seuranneet kaksi sydänlihastulehdusta ovat pitäneet nuorukaista sivussa peleistä.

– Hyvillä mielin valmistaudun kauteen. Sattuneista syistä lähestymistapa on vähän erilainen eli odotuksia tai tavoitteita en ole juuri miettinyt. Perspektiiviä tulee tällaisista kokemuksista ja on hienoa, että jääkiekko jatkuu taas, kuvailee edellisen kerran tammikuussa Liigaa pelannut Virtanen tunnelmiaan.

Pitkä pelaamattomuus on väistämättä jättänyt jälkensä nuoren urheilijan fysiikkaan, ja Virtanen joutuu kiinnittämään erityistä huomiota kuntopohjan rakentamiseen.

– Pitää olla itselleen armollinen, sillä peli ei välttämättä heti suju niin hyvin kuin toivoisi. Totta kai haluan aina pelata niin hyvin kuin mahdollista, mutta on pidettävä jalat maassa. Yritän ensin päästä takaisin sille tasolle, jolla pelasin ennen sairastumista ja tietysti haluan mennä pelaajana vielä eteenpäin ja parantaa peliäni.

Myös Virtasen ajatusmaailma on muuttunut rankkojen kokemusten myötä.

– Toisen sydänlihastulehduksen aikana ja sen myötä täytyi miettiä sitäkin vaihtoehtoa, ettei jääkiekko ole enää mahdollista. Taudin uusiutuminen on aina vakava merkki. Nämä kokemukset antoivat perspektiiviä jääkiekon merkityksestä.

Virtanen oli kokoonpanossa Ilveksen CHL-otteluissa.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

"Kun en tiennyt varmaksi, voinko enää pelata, oivalsin monta muuta juttua, joista innostun"

Virtasen mukaan jääkiekko oli hänen elämässään aiemmin sekä kaikki kaikessa että pakokeino arjesta – suhtautumistaan jääkiekkoon hän kuvaa sanaparilla “henkeen ja vereen”.

– Kaksi viime kautta, kun on mennyt ihan eri tavalla kuin olisi uskonut, voin aivan rehellisesti sanoa, ettei jääkiekko tällä hetkellä tunnu yhtä tärkeältä kuin pari vuotta sitten. Enkä pidä sitä huonona asiana. Edelleen hallilla treenaan täysillä, enkä lipsu yhtään takakarvaamisesta tai taklauksen alle menemisestä.

Virtasella oli talvi ja kevät aikaa miettiä jääkiekkoon käytettyjä vuosia – sekä elämän muutakin sisältöä.

– Suunnilleen 15-vuotiaasta asti on tullut elettyä tietynlaisessa kiireessä ja putkessa, missä itsestä puhutaan juniorilupauksena ja mahdollisena NHL-pelaajana ja pelataan ikäkausimaajoukkueissa. Siinä alkaa toivoa, että omat unelmat toteutuisivat ja sen eteen tekee töitä.

– Pari vuotta, kun tuossa oli pois, eikä tiennyt varmaksi, voiko enää pelata, oivalsin monta muuta juttua, joista innostun ja haluaisin kokeilla.

olen oppinut suhtautumaan arkeen eri tavalla ja esimerkiksi koti-ilta tyttöystävän kanssa on aika nättiä.

Aiemmat unelmat jääkiekkoilijan uralla eivät enää tunnu niin tärkeiltä, kun on joutunut kamppailemaan perusarjessa.

– 30:n tai 60 pisteen kausi, sopimus Ruotsiin tai NHL:ään 23-vuotiaana monen miljoonan dollarin palkalla – totta kai olisin näin halunnut tapahtuvan, eikä se ole poissuljettua vieläkään. Samaan aikaan olen kuitenkin joutunut kamppailemaan, että pystyn toimimaan arjessa normaalisti.

– En tiedä, olisinko ollut onnellisempi tai tuntenut oloani paremmaksi, jos nämä haaveet olisivat toteutuneet. Tässä on oppinut suhtautumaan arkeen eri tavalla ja esimerkiksi koti-ilta tyttöystävän kanssa on aika nättiä.

Virtanen haluaa katsella tiiviisti eteenpäin, vaikka tiedostaakin, etteivät vastoinkäymiset välttämättä ole ohi.

– Mikään ei takaa, etteikö sydänlihastulehdus vieläkin voisi uusiutua. Tällä hetkellä tilanne on hyvä, toimintatavat ovat kunnossa ja minua on tutkittu tarkkaan, ettei mitään riskiä ole. Jokaisella on omat ongelmansa ja jokaisen on kuljettava oma polkunsa. Olen täysin tyytyväinen, mitä itse olen ja mitä teen. Tukka taakse ja eteenpäin.

"Tavoite on kirkastaa viime kevään pronssi"

Vaikka Virtasen terveyshuolet alkoivat EHT-turnauksessa tarttuneesta koronasta, arvottaa nuori hyökkääjä kokemuksensa edelleen korkealle.

– Palatakseni niihin pohdintoihin, että jos ura olisi loppunut näihin sydänlihastulehduksiin, niin se, että pääsin 21-vuotiaana pelaamaan Leijonissa, oli jo aika lähellä sitä, mitä pikkupoikana lätkäuralta haaveilin. Ainoastaan aikuisten arvoturnaus ja yksi NHL-ottelu vielä puuttuivat.

– Vaikka olisi kuinka jälkiviisas ja ajattelisi, että olisi pitänyt kieltäytyä siitä maajoukkuekutsusta, niin tuskin näilläkään tiedoilla ja kokemuksilla niin tekisin. Se oli hemmetin hieno saavutus, ja ehkä niitä tulee tulevaisuudessa lisää, kun pääsen pelaamiseen ja arjen tekemiseen paremmin kiinni.

Joukkueen arjesta aistii, että kaikki haluavat enemmän, mitä tähän mennessä on saavutettu.

Virtanen on pelannut Suomessa neljä kautta ammattilaisena, tehnyt leijonadebyyttinsä nuorella iällä ja voittanut alle 20-vuotiaiden MM-kullan sekä alle 18-vuotiaiden MM-hopean. Lisäksi kokemuspankissa on kausi USHL:ssä Dubuque Fighting Saintsissä.

– Lähdin sinne, koska Winnipeg Jets niin halusi. Seura varasi minut vuonna 2017, ja itse olisin ehkä halunnut pelata vielä yhden kauden Suomessa. U20 SM-sarja tai Mestis olisi ollut ihan hyvä vaihtoehto, mutta heillä oli vahva tahtotila, että tulen Pohjois-Amerikkaan ja käyn yliopistopolun.

– Olen aina ollut hyvä koulussa, eikä se olisi ollut sinänsä ongelma, mutta se ei missään vaiheessa ollut oma toive. Varsinkin sitten, kun sinne menin, niin 18-vuotiaana oli aika kova koti-ikävä.

Virtanen kärsi loukkaantumisesta myös USHL-kaudella, mutta suurin vastoinkäyminen oli kuitenkin se, että hän oli 18-vuotiaana toisella mantereella vastoin omaa tahtoaan.

– Omaa tahtoa vastaan on paha taistella: vaikka kuka käskee, niin jos ei itse yhtään halua sitä, ei lopputulos ole toivottu.

Positiivisiakin puolia Virtanen löytää vuodestaan Yhdysvalloissa.

– Ihmisenä kyllä kasvoin siellä paljon. Ennen vuotta Yhdysvalloissa olin aika paljon omiin oloihini vetäytyvä ja siellä opin olemaan tekemisissä erilaisten ja eri kulttuureista olevien ihmisten kanssa. Suurin opetus oli se, että pitää kuunnella itseään ja tehdä päätöksiä siltä pohjalta.

Nyt Virtanen keskittyy täysillä Ilveksen kauteen, ja tavoitteet ovat korkealla niin joukkueessa kuin fanien keskuudessa.

– Tavoite on kirkastaa viime kevään pronssi. Kausi on pitkä, ja kevät näyttää, mihin meidän tekeminen riittää. Kuitenkin kaikki liikkeet, jotka seurajohto on tehnyt, tähtäävät mestaruuteen. Yritämme ottaa ne pari askelta, jotka vielä erottavat meidät parhaasta.

– Joukkueen arjesta kyllä aistii, että kaikki haluavat enemmän, mitä tähän mennessä on saavutettu. Joukkue on viime kaudesta lähinnä vahvistunut, ja nälkää riittää.

Virtanen kehuu myös kokoonpanon leveyttä ja mahdollisuutta pelata CHL-pelejä.

– CHL-reissuun lähti kymmenen puolustajaa ja 16 hyökkääjää, joista lähes kaikki mahtuisivat minkä tahansa Liiga-joukkueen pelaavaan kokoonpanoon. Eli meillä on kokoonpanossa leveyttä ja kova kilpailu pelipaikoista. On hienoa, että olemme mukana CHL:ssä. Saamme pelata erilaisia pelejä ja kokea uusia juttuja.

» Lähetä palautetta toimitukselle