Yksi pitkä ura naiskiekon parissa tuli päätökseen olympialaisten jälkeen. Lähes kahdenkymmenen vuoden uran tehnyt 29-vuotias Tanja Niskanen on lopettanut pelaamisen ja keskittyy nykyään virkatyöhönsä Karjalan lennostossa.
Ilmoituksesta on kulunut nyt muutama kuukausi, ja päätös lopettamisesta on tuntunut Niskasen mukaan oikealta.
– Olo on vahvistunut siitä, että päätös on ollut oikea. Alkuun meinasi olla haikeutta ja syksyllä, kun kausi taas alkaa, niin varmaan tulee uudestaan. Tietyllä lailla on kuitenkin helpottunut olo, kun sitä ennätti tehdä niin kauan. Olo on ollut onnellinen ja samalla myös helpottunut.
Pitkän uran elinehtona oli maajoukkuetoiminta
Niskasen maajoukkueura alkoi Tyttöleijonissa jo kaudella 2007−2008. Seuraavalla kaudella kutsu kävi tyttöjen lisäksi Naisleijoniin. Uralle mahtuu myös kausia, jolloin Niskasta ei nähty maajoukkuepaidassa, mutta viimeisimpinä vuosina hän oli Naisleijonien vakiokasvo.
– Maajoukkueessa pelaaminen on ollut elinehto. Totta kai olen nauttinut myös seurajoukkueen mukana olemisesta, kun se on kuitenkin ollut iso osa sitä arkea. Maajoukkue on kuitenkin ollut itselle aina se isoin motivaattori, etenkin nyt uran loppuvaiheilla. Aika selkeästi maajoukkue on ollut se syy, miksi olen pelannut.
Niskanen kertoi lopetuspäätöksensä uransa toisten olympialaisten jälkeen. Mikäli kisoista olisi jäänyt huonot fiilikset, olisi lopetuspäätös kuultu mahdollisesti vasta MM-kisojen jälkeen.
– Pidin pienen takaportin, että jos kisoista olisi jäänyt huonot fiilikset. Jos olisi tullut vaikka korona ja sen takia ei olisi päässyt mukaan. Nyt kuitenkin jäi niin hyvä olo, että en kokenut pystyväni antamaan kaikkea enää MM-kisoihin.
Niskasen uran käännekohtia oli siirtyminen kauden 2015-2016 ajaksi Jyväskylään JYPin riveihin. Tuolloin hän oppi viettämään oikeaa urheilijaelämää. Kipinä pelaamiseen löytyi uudestaan ja kauden päätteeksi Niskanen juhlikin Suomen mestaruutta. Mieleen ovat tietysti jääneet myös kahdet olympialaiset ja Espoossa järjestetyt kotikisat vuonna 2019.
– Jyväskylässä vietetyn kauden aikana itseluottamukseni kohosi ja opin enemmän urheilijaelämästä. Kauden päätteeksi tullut mestaruus vain kruunasi kaiken.
Tuon kauden aikana Niskanen ymmärsi, mitä kokonaisvaltaiseksi urheilijaksi tuleminen vaatii. Valmentajat ja taustaryhmät antoivat vinkkejä, mutta suurin tekijä oli Niskasen oman ajatusmaailman muuttuminen.
– Ymmärsin, että jos haluan kehittyä ja pärjätä, asioita täytyy viedä hieman eteenpäin. Kai isoimpana siinä oli se, että oma ajatusmaailma muuttui. Halusin panostaa vielä enemmän jääkiekkoon. Toki olen aina treenannut kunnolla, mutta nyt kaikki loksahti paikalleen.
Ulkomaiden kutsu ei kiehtonut
Niskanen on pelannut koko uransa Suomessa, josta suurimman osan Kuopiossa. Monet ulkomaalaiset joukkueet ovat kuitenkin tarjonneet hänelle sopimusta. Kyselyitä on tullut lähes vuosittain.
– Pari kertaa olen rehellisesti sanottuna miettinyt, että pitäisikö lähteä. Mutta monesti on ollut itsestäänselvyys, että ei se ulkomailla pelaaminen olisi kuitenkaan se oma juttu. Minua on pyydetty Jenkkeihin yliopistoon, mutta se oli itselle ehdoton ei.
Pysyminen kotimaassa on sopinut Niskaselle eikä edes pohdinta uran loppumisesta saanut pelaajaa lähtemään muualle.
– Tässä uran loppuvaiheilla olen miettinyt, että pitäisikö sitä kuitenkin lähteä. Olen kuitenkin ehkä semmoinen perussavolainen, että ei halua lähteä tutusta ympäristöstä. Ehkä olen hieman kotihiiri, Niskanen naurahtaa.
Ruotsin SDHL vetää pelaajia puoleensa ammattimaisuudellaan. Niskanen sai kuitenkin uralleen sponsoreita sekä apurahoja, jotka mahdollistivat käytännössä samat olosuhteet, mitä naapurimaassa oli tarjota.
"Alkuun oli rankkaa palata takaisin työelämään."
– Viimeiset vuodet olen pystynyt keskittymään jääkiekkoon täysipäiväisesti muun muassa sponsoreiden tuella. Pystyin treenaamaan kaksi kertaa päivässä eikä tarvinnut olla töissä puolustusvoimilla. Ruotsissa pystyy kustantamaan pelaamisen ja elämisen, mutta ei sielläkään pääse rikastumaan. Eri asia jossakin Venäjällä tai muualla, jossa käteenkin jäisi enemmän.
Työ arjen rytmittäjäksi jääkiekon tilalle
Aiemmin Niskasen arkea rytmitti jääkiekko ja kaikki muu täytyi suunnitella sen mukaan. Nyt jääkiekko on korvautunut työllä puolustusvoimissa. Alussa töihin palaaminen vaati totuttelua, mutta nyt kuukauden jälkeen uuteen arkeen on jo totuttu.
– Alkuun oli rankkaa palata takaisin työelämään. Ensimmäiset kaksi viikkoa mietin, että tätäkö tämä elämä on seuraavat vuodet. Sen jälkeen kuitenkin pääsin jyvälle hommista ja on ollut kyllä kivaa.
Vapaa-ajalla Niskanen on elänyt niin kuin kuka tahansa muukin. Urheilu on edelleen osa arkea, mutta myös ihan vain oleminen on tuntunut hyvältä.
– Tässä on nyt töiden lisäksi tullut urheiltua. Olen minä käynyt pari kertaa Puijon portaissa ja otin kuntosalillekin jäsenyyden. Aika lailla olen tehnyt sitä, mitä mieli tekee. Nautitaan nyt tästä. Katsotaan tilannetta sitten, jos aika käy pitkäksi.
Moni uransa lopettanut pelaaja jakaa tietotaitoaan eteenpäin muun muassa valmentajana. Toistaiseksi Niskanen haluaa kuitenkin ottaa etäisyyttä jääkiekkoon, mutta ajatus ei ole kuitenkaan täysin poissuljettu.
– Vielä ei ainakaan kiinnosta lähteä valmentamaan, vaikka vähän on jo tullut kyselyitä. Nyt kun on itse lopettanut, haluan sitä omaa aikaa, eikä sitä oikein saa, jos valmentajan roolissa joutuu viettämään lähes yhtä paljon aikaa hallilla.
Ajatuksen tasolla joku juniorijoukkue voisi olla sopiva kohde, kun treenejä ei olisi niin usein kuin esimerkiksi Naisten Liigassa. Tällä hetkellä Niskanen haluaa kuitenkin ottaa vielä etäisyyttä jääkiekkoon ja täyttää elämäänsä muilla asioilla.
Niskasen työpaikalla on omat jäävuorot, joihin myös hänellä olisi ollut mahdollisuus mennä. Tilaisuutta ei ole toistaiseksi vielä hyödynnetty.
– Työkaveri oli ensimmäinen, joka kysyi, että onko minulla ikävä jääkiekkoa. Itse asiassa minulla ei ole ollut yhtään ikävä sitä. Ei noille lennoston jäillekään ole tehnyt mieli mennä. Ehkä joskus myöhemmin sitten.
Naisten Liigan kehityksen tahti ei tyydytä
Niskanen on uransa varrella nähnyt Naisten Liigan kehityksen, mutta hän toivoisi, että kehitysaskeleita otettaisiin vähän nopeammin. Asiaa ei auta se, että kun mennään yksi askel eteenpäin, jossakin toisessa asiassa otetaan samaan aikaan askel taaksepäin.
– Fakta on se, että Naisten Liiga on mennyt eteenpäin urani aikana. On ollut joitain hyviä juttuja, mutta sitten tuntuu, että takapakkia on otettu saman verran. Kun itse on ollut mukana lähes 20 vuotta ja sinä aikana on menty vain vähän eteenpäin, niin jos olisin pelannut vielä vaikka viisi vuotta, tuskin mitään ihmeitä olisi saatu aikaiseksi.
Niskanen nostaa esille lajiväkeä puhuttaneen Leijonat.tv:n, joka on saanut koko kauden ajan kritiikkiä toimivuutensa vuoksi.
– Tämä Leijonat.tv on hyvä esimerkki siitä, kun sanoin, että askeleita otetaan taaksepäin. Ruutu+ -aikoina saimme näkyvyyttä jo hieman paremmaksi, mutta nyt tämän palvelun myötä tuntuu, että olisi palattu 15 vuotta ajassa menneisyyteen.
Yksi kehittävä askel olisi lähteä samaan kokeiluun kuin mitä SDHL ja DamEttan tekevät taklaamisen suhteen. Niskanen olisi ollut urallaan valmis sääntömuutokseen, joka mahdollistaisi taklaamisen naistenkin puolella.
– Naisten puolella tasoeroja on paljon enemmän kuin miesten puolella. Ikähaitari on Naisten Liigassa iso, saati sitten tasoerot, siksi se ei varmaankaan ole ollut sallittua. Miesten puolella liian heiveröiset ei olekaan joukkueessa, mutta naisten puolella jos karsittaisiin vaikka viisikymmentä liian heiveröistä pelaajaa, ei sinne kovin montaa joukkueellista jäisi enää.
"PELIN SALLIMINEN FYYSISEMMÄKSI, VAIKKA ILMAN TAKLAUKSIA, AUTTAISI PIENENTÄMÄÄN EROA POHJOISAMERIKKALAISIIN."
Huolta herättää kuitenkin se, että vain yksi naisten ylin sarja (SDHL) on sallinut taklaukset. Olisi ollut parempi, mikäli useampi sarja olisi lähtenyt tähän yhdessä mukaan. Niskanen ymmärtää kuitenkin niitä syitä, jotka todennäköisesti ovat Suomessa vaikuttaneet taklauskieltoon.
Maajoukkueen osalta Niskanen näkee kuitenkin sen, että fyysisempää peliä olisi päästävä pelaamaan jo kotimaassa. Usein jäähyjä jaetaan liian herkästi, jolloin pelin fyysisyys kärsii, eivätkä pelaajat pääse tottumaan kovempaan peliin.
– Pelin salliminen fyysisemmäksi, vaikka ilman taklauksia, auttaisi pienentämään eroa pohjoisamerikkalaisiin. Mutta jos kovempaa peliä ei lähtökohtaisesti anneta pelata, ei siihen myöskään totu.