Itävalta pyrkii Sveitsin jalanjäljille − Kapteeni Raffl: "He aloittivat nousunsa samalta tasolta"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Thomas Raffl (edessä) ja Marco Rossi tuulettavat MM-kisapaikan säilymistä.
Kuva © Jarno Hietanen
Itävalta voitti MM-turnauksensa viimeisessä ottelussa Unkarin voittomaalikilpailun jälkeen. Voitto merkitsi Itävallalle sarjapaikan säilymistä ja Unkarille putoamista 1A-divisioonaan. Itävallan kapteeni Thomas Raffl kertoi maansa tavoitteen olevan nousta Sveitsin perässä huipulle.

MM-kisojen toistaiseksi jännittävin ottelu nähtiin maanantai-iltana Nokia Areenalla, kun Itävalta ja Unkari kohtasivat. Ottelun panos oli suurin mahdollinen, voitolla sarjapaikan säilyttäminen ja tappiolla putoaminen 1A-divisioonaan. Ottelu päättyi lopulta Itävallan juhliin jännittävän voittomaalikilpailun päätteeksi.

Itävallan kapteeni Thomas Raffl kertoi joukkueen turnauksen olleen todellisia haasteita täynnä.

− Ei ollut helppoa pelata ensin pitkä turnaus, jossa emme saavuttaneet sitä tulosta kuin halusimme, sitten viimeisessä pelissä tiedät, että panoksena on joko putoaminen tai ylhäällä pysyminen, se ei ole helppoa, Raffl kertoi huojentuneena.

Itävalta nousi MM-kisojen pääsarjaan yhdessä Ranskan kanssa, kun Venäjä ja Valko-Venäjä suljettiin kilpailuista pois Ukrainan sodan takia. Itävalta onnistui pitämään sarjapaikkansa pelaamalla jo toisena vuonna peräkkäin.

Sarjapaikan säilyttäminen on Rafflin mukaan merkittävä asia, koska jokainen turnaus korkeimmalla tasolla kehittää jokaista maajoukkueen jäsentä. Maasta on viime vuosina noussut muutamia kovempia lupauksia kolkuttelemaan jopa NHL:n portteja, etunenässä Minnesota Wildin 21-vuotias Marco Rossi.

− Oli valtavan iso asia Itävallan jääkiekolle, että pysyimme ylhäällä. Meillä on paljon pelaajia, jotka kantavat ylpeydellä Itävallan paitaa tämänkaltaisissa turnauksissa.

− Meille on hyvää kokemusta pelata jokaisen maan eliittipelaajia vastaan täällä. Se on jotain todella upeaa, varsinkin kun tiedän että meiltä on nousemassa uusia tähtiä maailmalle.

Itävalta hävisi kisojen kuusi ensimmäistä ottelua, mutta onnistui voittamaan sen tärkeimmän. Aiemmat ottelut olivat Rafflin mukaan vaikeita, vaikka joukkue pelasikin tasaisia pelejä pitkin turnausta.

Se hävisi Ranskalle vasta jatkoajalla, ja Saksa ja Suomi olivat aika ajoin pulassa Itävaltaa vastaan. Raffl muistuttaakin, että loppujen lopuksi vain viimeinen peli ratkaisee.

− Voittaminen tuntuu hyvältä. Meidän joukkueestamme löytyy luonnetta ja halusimme tietenkin voittaa jokaisen ottelun, mutta se on kuitenkin vaikeampaa kuin luulisi.

− Mutta meidän pitää olla realistisia, tämä oli se peli, joka meidän piti voittaa. Ei olisi ollut mitään merkitystä, vaikka olisimme voittaneet Ranskan jatkoajalla ensimmäisessä pelissä, viimeinen peli olisi silti ollut kohtalonottelu meille.

− Mielestäni venyimme hyvin jokaisessa pelissä, mukauduimme hyvin vauhtiin ja tulemme varmasti olemaan ensi vuonna parempia, 36-vuotias konkari kertaa.

Kehittyminen maailman huipulle on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Itävallan naapurimaa Sveitsi on näyttänyt viime vuosina, että huipun löytäminen on todellakin mahdollista. Rafflin mukaan Itävallan nousu on jo käynnissä.

− Tarvitsemme siihen ehdottomasti tämän kaltaisia voittoja. Siihen on mahdollisuus, muistamme missä Sveitsi oli 15 vuotta sitten. He aloittivat nousunsa samalta tasolta missä me olemme nyt ja he ovat kehittyneet vuosi vuodelta.

− Toivottavasti saan olla osana sitä vielä muutaman vuoden ja sen jälkeen nähdä pojat kehittymässä sinne.

Huipulle nousemiseen ei kuitenkaan pelkät maajoukkuepelit riitä. Rafflin mukaan tärkeintä olisi varmistaa itävaltalaisten pelaajien kehittyminen seurajoukkueissaan.

− Ensinnäkin pelaajiemme täytyy saada isot roolit joukkueistaan, etenkin omassa liigassamme. Siellä on paljon ulkomaalaispelaajia, mutta meidän nuorten pelaajien täytyy saada pelata ja kerätä kokemusta.

− Nämä turnaukset ovat myös merkittäviä heille. On paljon asioita joita pitää kehittää, mutta etenemme pikkuhiljaa.

Arpapelillä sarjapaikka

Sarjapaikan ratkaissutta ottelua Raffl kuvaa tasaiseksi. Seurajoukkuetasolla Red Bull Salzburgia edustava Raffl kertoo, että Itävalta kuitenkin hallitsi ottelua. Voittomaalikilpailussa sarjapaikan ratkaiseminen on Rafflin mukaan arpapeliä.

− Oli juuri niin tiukkaa kuin odotimmekin. Pelin alussa päästimme vastustajan jälleen johtoon, jopa kahdella maalilla. Sen jälkeen kuitenkin taistelimme itsemme takaisin, ja toisen erän aikana saimme rakennettua peliä paremmin joukkueena.

− Jälkeenpäin voi sanoa, että hallitsimme ottelua vastustajaa enemmän, emme vain tehneet tarpeeksi maaleja.

Varmistunut sarjapaikka lämmitti Rafflin mieltä.

− Tämä oli onnekas voitto, koska voittomaalikilpailu on aina vähän onnenkauppaa. Otamme sen kuitenkin vastaan. Loppujen lopuksi tämä turnaus pitää ottaa oppina. Meillä on paljon nuoria jätkiä, jotka paransivat täälläkin peli peliltä. He tulevat olemaan entistä parempia jatkossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle