Iso-Britannia saalisti ensimmäisen varsinaisen peliajan MM-voittonsa 59 vuoteen − "Otamme hotellilla joukkueen kanssa oluet"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Iso-Britannia ylsi historialliseen voittoon, ja siitäkös riemu repesi.
Kuva © Samuli Huikuri
Iso-Britannia otti keskiviikkoiltana maalle historiallisen voiton kukistamalla Valko-Venäjän MM-kisojen alkulohkon ottelussa maalein 4−3. Edellisestä suorasta A-sarjan MM-otteluvoitosta ehti vierähtää pitkä tovi. Vastassa oli tuolloin Suomi.

Matthew Myers ja David Clements olivat onnesta soikeina Iso-Britannian joukkueen lehdistötilaisuudessa MM-kisojen alkulohkon Valko-Venäjä-ottelun jälkeen.

Iso-Britannia oli hetkeä aiemmin saavuttanut ensimmäisen varsinaisen peliajan voittonsa A-sarjan MM-kisoissa sitten vuoden 1962.

− Olemme parantaneet peliämme läpi turnauksen. Tänään annoimme vähän liikaa siimaa, mutta taistelimme hyvin. Olihan tämä toinen peli peräkkäisinä päivinä. Tällä joukkueella kaikki on mahdollista, hyökkääjä Myers iloitsi ottelun jälkeen.

Edellisen kerran, kun saarivaltio poistui MM-jäiltä 60 minuutin jälkeen voittajana, oli jalkoihin jäänyt Suomi. Tämäniltainen voitto lämmitti pelaajien mieltä suuresti.

− Teemme töitä joukkueena eikä meillä ole muuta vaihtoehtoa kuin taistella ja kilpailla toistemme vuoksi. Kaikki meistä ovat läheisiä toisilleen ja siksi jaksamme painaa hommia, kertoi puolustaja Clements.

Myersin mukaan britit olivat ottelun lopussa hieman hermostuneita, kun Valko-Venäjä haki tasoitusta saatuaan muutaman kavennusmaalin.

− Se vaatii sisua puolustaa tuolla tavoin johtoa. Olen 36-vuotias ja on hienoa nähdä nuorten pelaajiemme puskevan meitäkin eteenpäin, Myers virkkoi.

Toiveissa saada nuoria lajin pariin

Ykkösparissa luutiva Clements, 26, muisteli, kuinka hän rakastui jääkiekkoon ja toivoneensa joskus pääsevänsä pelaamaan maajoukkueessa.

− Tämä on ensimmäinen MM-turnaukseni. On upeaa saada pelata huippupelaajia vastaan, joiden koostevideoita olen nuorempana katsonut. Tämä on hienoa aikaa urallani ja on kunnia edustaa Iso-Britanniaa. Lasten on pystyttävä uskomaan, että he voivat saavuttaa mitä tahansa, Clements äityi fiilistelemään.

Monet MM-kisoissa vähemmän menestyneet maat, kuten Kazakstan ovat voittaneeti isompiaan Riian mittelöissä. Myers kuitenkin muistuttaa, että esimerkiksi Kazakstanilla on takanaan Barys Nur-Sultanin KHL-joukkue ja korkean profiilin pelaajia.

− Toivottavasti ihmiset huomaavat, että mekin osaamme pelata. Nuoret pelaajamme ansaitsevat päästä isompiin liigoihin maajoukkueonnistumisten kautta, Myers totesi ja nosti esimerkiksi Valko-Venäjää vastaan kahdesti osuneen Liam Kirkin, 21.

Ensimmäinen A-sarjan MM-voitto sitten vuoden 1962 hersytti brittien juhlatunnelmaa ja joukkueella onkin selvä suunnitelma loppuillan varalle.

− Kyllä tätä täytyy juhlia. Otamme joukkueen kanssa hotellilla oluet, Myers heitti.

Iso-Britannian turnaus jatkuu perjantaina ottelulla Ruotsia vastaan.

Muokattu: 27.5.2021, kello 2.25: Iso-Britannia kohtaa Ruotsin perjantaina, ei torstaina.

» Lähetä palautetta toimitukselle