Ilves panostaa Marjo Voutilaisen alaisuudessa kiekollisuuteen ja ylivoimapeliin − "Jos vastustaja alkaa pelata jotain tiettyä pois, pystymme reagoimaan siihen"

Naisten Liiga / Haastattelu
Marjo Voutilainen haluaa Ilveksen pelaavan kiekollista peliä.
Naisten Liiga palaa pitkältä pelitauoltaan tammikuun 21. päivä. Ilveksen päävalmentaja Marjo Voutilainen odottaa, että hänen joukkueensa peli paranee entisestään ja otteista tulee tasaisempia keväällä.

Naisten Liiga jäi joulutauolle joulukuun 11. päivä. Tuolloin Ilveksen päävalmentaja Marjo Voutilainen kertoi mietteitään tamperelaisten kauden kulusta.

− Olemme saaneet peliä kehitettyä, mutta työmaata on vielä jäljellä varsinkin siinä, miten saamme otteet tasaisemmiksi. Ne saattavat heitellä pelin sisälläkin ja otteluissa on isoja eroja.

Ilvekseen täksi kaudeksi KalPasta tullut luotsi on tuonut joukkueen tekemiseen oman mausteensa.

− Tulihan meillä siellä pieniä muutoksia pelisysteemiin verrattuna siihen, mitä aikaisemmin oli. Ne tuovat omat haasteensa ja niitä työstetään edelleen koko ajan. Niitä on saatu myös näkyviin jäälle, Voutilainen virkkoi.

Nousujohteisesti eteenpäin

Tupsukorvien kausi alkoi kovalla ohjelmalla, sillä seitsemään ensimmäiseen otteluun se kohtasi yhteensä viidesti joko HIFK:n, Kiekko-Espoon tai KalPan. Kolmikko majailee tällä hetkellä selvästi Naisten Liigan kärkisijoilla.

− Olihan meillä kovat mittaritkin siinä alussa. Toisaalta saimme sieltä itseluottamusta, vaikka emme voittoja saaneetkaan. Saimme luottoa siihen, että olemme oikealla tiellä siinä, mitä teemme, Voutilainen sanaili.

Voutilainen on tuonut Ilvekseen uusia pelillisiä asioita.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Ilves itse on joulutauolta palattaessa Naisten Liigan sijalla viisi. Se on 12 pistettä kolmannella tilalla olevaa Kiekko-Espoota perässä, mutta HPK:hon välimatkaa on vain kaksi pistettä. Perässä hönkivät Kuortane aivan tuntumassa ja TPS hieman kauempana.

Voutilainen on tuonut Ilveksen pelaamiseen paljon elementtejä. Myös pelaajisto tukee päävalmentajan suunnitelmia.

− Haluamme pelata kiekolla ja pyrimme olemaan kiekollisesti rohkeita. Myös tavassamme puolustaa on tapahtunut pieniä muutoksia.

Ylivoima aseena

Naisten Liigan runkosarjaa on jäljellä hieman alle kymmenen ottelua per joukkue. Ilveksellä on täydet mahdollisuudet pärjätä hyvin kevätkaudella.

− Mitä paremmin saamme edellä mainitut asiat näkymään sitä enemmän voimme tehdä hienosäätöä ja hioa yksityiskohtia pelistä. Tähtäämme siihen, että pelimme näyttää pudotuspelien alkaessa siltä, miltä haluamme sen näyttävän, Voutilainen painotti.

Elli Suorannan tykki on puhunut Naisten Liigassa etenkin ylivoimalla.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Ilves on tehnyt tällä kaudella kolmanneksi eniten ylivoimamaaleja. Vain KalPa ja HIFK ovat tehneet enemmän. Erityisesti hyökkääjä Emilia Varpula ja puolustaja Elli Suoranta ovat olleet erikoistilanteissa vahvoja.

− Olemme pyrkineet sitä hiomaan ja harjoitelleet jonkin verran. Olemme käyttäneet siihen paukkuja. Pelaajat ovat jutelleet keskenään ja olemme jutelleet yhdessä. Haluamme, että ylivoimassamme on mahdollisimman paljon eri vaihtoehtoja.

– Jos vastustaja alkaa pelata jotain tiettyä pois, pystymme reagoimaan siihen ja sitä kautta edelleen olemaan vaarallisia, päävalmentaja Voutilainen naulasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle