Ilves on ollut päävalmentaja Jouko Myrrän aikakaudella Liigan toiseksi kuumin joukkue − "En seuraa sarjataulukoita enkä kuntopuntareita"

LIIGA / Haastattelu
Jouko Myrrä korvasi Karri Kiven Ilveksen päävalmentajana 30.9.2019.
Kuva © Jarno Hietanen
Jouko Myrrä on toiminut Ilveksen päävalmentajana nyt 11 ottelua. Ilves on voittanut näistä otteluista peräti kahdeksan. Myrrä nimeää pelin kohenemisen syiksi puolustuspelaamisen, sitkeyden ja yhteishengen. Puolustaja Olli Vainion paluuta joukkueen riveihin hän ei kommentoi.

Ilves lähti maajoukkuetauolle taskussaan lauantainen 6−1-voitto Turusta. Päävalmentaja Jouko Myrrä piti TPS-vierasottelua kuitenkin haastavana.

− Ottelu ei todellakaan ollut mikään läpikävely. Lukemat vähän mairittelevat meitä. Tiesimme, että Tepsi antaa meille tässä tilanteessa kovan vastuksen. Saimme kuitenkin tehtyä oikeisiin kohtiin maalit pelin voittamisen kannalta. Sitä kautta pelikin helpottui, analysoi Myrrä.

Karri Kiven korvannut Myrrä on ollut Ilveksen päävalmentajana nyt 11 ottelua. Sillä aikavälillä Ilves on Liigan kuntopuntarin toiseksi paras joukkue ja noussut sarjataulukossa seitsemänneksi. Myrrä ei kuitenkaan tilastoja ole seurannut. Hän arvioi, että nousun taustalla ovat selvät syyt.

− Henkilökohtaisesti en seuraa sarjataulukoita enkä kuntopuntareita. Uskon arjen laatuun. Pitkässä juoksussa saa urheilussa sitä, mitä tilaa.

− Olemme keskittyneet ensinnäkin puolustuspelaamiseen. Maalinedustapelaaminen on tiivistynyt, samoin kamppailupelaaminen.

− Toisekseen olemme olleet sitkeitä ja periksiantamattomia. Kolmantena asiana arvostamme yhdessä meidän kaikkien tekemistä ja pelaamme joukkueelle. Kun 25 ihmistä tekee yhdessä töitä, se tuo enemmän tulosta.

Hyökkääjä Teemu Lepaus arvioi 25.10. pelatun paikallispelin jälkeen Ilveksen otteiden kohenemisen syyksi sen, että peli on yksinkertaistunut eivätkä pelaajat enää tuudittaudu siihen, että asiat hoituvat kaukalossa automaattisesti. Mitä tämä tarkoittaa käytännössä?

− Yksinkertaistaminen tarkoittaa sitä, että arvostamme puolustuspelaamista. Luistelutyö ja aktiivisuus on se juttu puolustamisessa. Emme myöskään hukkaile kiekkoa tietyissä kohdissa kenttää. Emme toivo tai oleta mitään.

− Ihan normaalia voittavan jääkiekon termistöä olemme joukkueen kanssa nyt kuukaudenpäivät opetelleet.

Ilveksellä on tällä hetkellä Liigan paras ylivoima. Jo harjoituspeleissä ylivoima toimi hyvin. Myrrä ei avaa tarkemmin ylivoimapelin saloja, mutta kommentoi:

− Meillä on hyviä pelaajia. Ja kun tulee onnistumisia, niin onnistumiset ruokkivat itseluottamusta ja siten hyvä kierre on valmis.

Olli Vainio palasi viikonloppuna Lukosta Ilveksen harjoitusvahvuuteen. Pelaako hän Ilveksessä maajoukkuetauon jälkeen?

− Pelkästään urheilujohtaja Timo Koskela kommentoi tähän kysymykseen.

Nyt Ilves viettää maajoukkuetaukoa, kunnes se kohtaa keskiviikkona 13.11. kotonaan Sportin. Joukkue pelaa heti kolme ottelua neljään päivään. Mitkä ovat Ilveksen lähiajan tavoitteet?

− Me harjoittelemme ylihuomiseen asti. Sitten annamme vartalon ja mielen levätä neljä päivää. Ensi maanantaina lähdetään kohti seuraavaa taittoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle