Ilveksen kärkihankinta Petri Kontiola tottui KHL:ssä pelaamaan paineen alla: ”Ilveksessä on rauhallinen ja keskusteleva ilmapiiri”

LIIGA / Haastattelu
Kontiola pukeutuu tällä kaudella Ilves-paitaan.
Kuva © Samuli Huikuri
Pitkän uran tehnyt Petri Kontiola nauttii edelleen pelaamisesta ja erityisesti Ilveksen ilmapiiristä. Yleisön paluu halleihin ja Ilveksen mestaruus ovat isoimmat toiveet kaudelle.

36-vuotias taitosentteri Petri Kontiola palasi 15 vuoden tauon pelaamaan Tampereelle, mutta tällä kertaa Ilvekseen.

– Ilveksessä on ihan loistava porukka. Huoltajat olivat ennestään tuttuja, niin oli mukava tulla porukkaan. Hyvin on otettu vastaan, ja Ilveksessä on kaiken kaikkiaan paljon uutta väkeä eli ollaan tutustuttu toisiimme. Hyvä meininki on nuoressa porukassa.

Kontiola siirtyi 2000-luvun alussa Seinäjoen S-Kiekosta Tapparan junioreihin ja nousi kevään 2003 mestaruuden jälkeen liigamiehistöön ja kasvoi lopulta tähtipelaajaksi. Mailataiturin paluuta Tapparaan onkin odotettu kuumeisesti fanien keskuudessa.

Paineen alla olen oppinut pelaamaan enkä ihan pienestä enää hetkahda.

– Koska pelaan nyt Ilveksessä, oli Kontiolan naseva kuitti kysymykseen, miksi hän ei pelaa Tapparassa.

Runkosarjan alkuun on pari viikkoa, ja Ilves oli haastattelua tehtäessä Pajulahdessa leirillä ja pelaamassa kauteen valmistavia otteluita.

– Ollaan harjoiteltu tosi kovaa, kuten aina tähän aikaan vuodesta. Kauden alkua jo kovasti odotan, että tämä on aina se raskain vaihe.

Nuoren joukkueen tähti

Kontiola palasi viime kaudeksi Liigaan pelattuaan kaksi kautta Pohjois-Amerikassa ja 11 kautta KHL:ssä. Konkarihyökkääjä ehti pelata urallaan välillä pienemmässäkin roolissa, mutta HPK:ssa irtosi vastuuta ja Liigan pistepörssin voitto.

– En tehnyt mitään eri tavalla, ja mielestäni olen urallani aina ollut hyökkäävässä roolissa. Ihan normaalisti menin pelaamaan ja sain hyvät ketjukaverit, niin siitä se onnistuminen tuli. Eipä se pistepörssin voitto paljon lohduttanut, kun ei päästy edes pudotuspeleihin.

Ilveksellä on nuori joukkue, mutta Kontiola ei koe kokemuksestaan huolimatta olevansa erilaisessa asemassa kuin muut pelaajat.

– Lähtökohtaisesti teen täysin samaa hommaa kuin kaikki muutkin. Vuosien varrella olen oppinut, että joukkueen sisäisissä keskusteluissa kannattaa avata suunsa ja kysyä, jos on epäselviä asioita niin aika paljon voin olla äänessä. Muuten samalla viivalla muiden kanssa ja iästä huolimatta perusarki pitää hoitaa.

Pitkä KHL-taival toi luonnollisesti oppia pelaamiseen.

– Korkea vaatimustaso on ollut KHL:stä iso oppi, samoin ulkomaalaispelaajan rooliin tottuminen – paperissa voi lukea esimerkiksi vuoden sopimus, mutta päivä kerrallaan mennään. Tulos tai ulos oli homman nimi ulkomaalaispelaajien kohdalla. Paineen alla olen oppinut pelaamaan enkä ihan pienestä enää hetkahda.

Yleisö on lajin suola, ja sen puuttuminen vei paljon pois.

– Uskon, että Ilvekseen minut hankittiin pelaamaan ylivoimaa ja saan isoa vastuuta. Olen aina ollut sitä mieltä, että huutoon pitää vastata.

”Edes Red Bull ei tuonut intoa”

Huoltajien lisäksi Ilveksessä on yksi Kontiolalle ennestään tuttu kasvo eli valmentaja Marko Ojanen, jonka kanssa Kontiola pelasi Tapparassa.

–”Pomon” kanssa pääsin pari kautta pelaamaan – nyt ollaan taas yhdessä ja molemmat eri päädyssä kuin silloin. Aika lailla samanlainen hän on valmentajana kuin pelaajana. Pelaajana hän teki kaiken aina täysillä ja viimeisen päälle, valmentajana hän ottaa homman yhtä lailla tosissaan. Uskon, että hän haluaa valmentajanakin päästä pitkälle.

Myös päävalmentaja Jouko Myrrästä Kontiolalla on positiivista sanottavaa.

– Ensivaikutelma on hyvä. Myrrä pitää tunnelman positiivisena – nuoren joukkueen kanssa on turha kiristellä.

– Valmennustyyli on muuttunut eli karjuminen ei ole enää muodissa. Ilveksessä asioita tehdään rauhallisen keskustelun ja positiivisen näkökulman kautta, ilmapiiri on todella hyvä!

Koronapandemia ja sen johdosta yleisön puuttuminen on ollut Kontiolalle vaikea pala.

– Peleihin kaipaan väkeä ja tunnelmaa, että siitä saa pelaamisen ekstralatauksen. Yleisö on lajin suola, ja sen puuttuminen vei paljon pois. Yleensä kun näkee alkulämmittelyssä, että väkeä valuu halliin, niin fiilis lähtee nousuun, vaikka vähän väsyttäisikin.

– Viime kaudella oli välillä niin väsynyt, että edes Red Bull ei tuonut intoa.

Yleisön läsnäolo harjoituspeleissä onkin tuntunut mukavalta.

–Tampere Cupin Tappara-pelissä oli todella hyvä meininki. Heti huomasi, että fiilis oli katossa ja vauhtiakin enemmän kuin harjoituspelissä yleensä.

Kontiola täyttää lokakuussa 37, mutta peli kulkee eikä uran lopettaminen ole vielä ajankohtaista.

– Toistaiseksi pelaaminen kiinnostaa, niin on mukava jatkaa. Asetelma on ehkä vähän kääntynyt nyt niin, että jatkan päivä kerrallaan – toivottavasti ei ihan pian tule sitä päivää, ettei enää jaksakaan. Rehellisesti sanottuna homma kuitenkin käy rankemmaksi vuosi vuodelta. Pariin vuoteen ei ole ollut vammoja, mikä on tehnyt pelaamisesta mukavampaa.

Ilveksen kaudelle on selvä tavoite.

– Kyllä yritetään päätyyn asti mennä!

» Lähetä palautetta toimitukselle