Ilari Melart innoissaan paluustaan maajoukkueeseen – "Nämä ovat aina hienoja, kun saa vetää Leijona-paidan päälle"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Sveitsi juhli voittoa Suomesta voittomaalikilpailun jälkeen.
Kuva © Tiia Mahkonen

Torstaina Turussa pelatussa Karjala-turnauksen avausottelussa maajoukkuepaidan puki jälleen ylleen Ilari Melart, jonka edellisistä maaotteluista oli ehtinyt kulua liki kolme vuotta. Melart oli innoissaan paluustaan maajoukkueeseen.

– Oli kiva pelata. Kyllä nämä ovat aina hienoja, kun saa vetää Leijona-paidan päälle, tunnelmoi Melart ottelun jälkeen.

Leijonat pelasi ensimmäistä kertaa EHT:lle osallistunutta Sveitsiä vastaan. Kotijoukkueena pelannut Sveitsi vei tasaisen ottelun nimiinsä voittomaalikilpailun jälkeen.

– Kova kamppailupeli. Oli vauhdikkaita hetkiäkin siinä mukana. Ihan pikkuisen olisimme voineet kaivaa itsestämme lisää, mutta minun mielestä vauhdikas ja hyvä kiekkopeli, summasi Melart ottelun.

Omaan peliesitykseensä Melart oli tyytyväinen, vaikka jatkoajalla nähty vahva nousu maalille kiekollisena ja siitä seurannut mahdollisuus viimeistellä voittomaali jäikin hieman kaivelemaan.

– Olisi ollut kyllä hauska siitä tosiaan painaa. Huomasin, että siinä oli hyökkääjä pakittelemassa. Oletin, että siitä voisi ohitse mennä, mutta valitettavasti en ihan saanut kauhottua sisälle, harmitteli Melart.

– Muuten ihan tyytyväinen ja hieno oli olla mukana, tuumi Melart omasta ottelustaan.

""Kojo" [Jalonen] on varmasti hyvin organisoinut Tšekin joukkueen, niin siitä tulee takuulla hyvä kamppailu"

Seuraavassa ottelussaan Leijonat kohtaa Tšekin, joka kärsi 1–4-tappion Ruotsille Karjala-turnauksen avauspäivän toisessa ottelussa. Tšekkiä valmentaa Melartille vuosien takaa HIFK:sta tuttu valmentaja Kari Jalonen. Melart odottaa lauantain ottelusta kovaa, fyysistä koitosta.

– Kyllä nuo tšekkiläiset keskimäärin, kun maajoukkueessa olen heitä vastaan pelannut, ovat tosi kovia kamppailemaan. Sellaisia jykeviä äijiä. "Kojo" [Jalonen] on varmasti hyvin organisoinut Tšekin joukkueen, niin siitä tulee takuulla hyvä kamppailu, kommentoi Melart tulevaa vastustajaa.

Suomen seuraava ottelu on luvassa lauantaina, jolloin vastaan luistelee Tšekki. Leijonat päättää Suomessa pelattavan EHT-turnauksen isänpäivänä Ruotsia vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle