Iiro Pakarinen tietää oman roolinsa Innalan ja Kontiolan rinnalla – "Yritän tehdä tilaa kahdelle hyvälle, kiekolliselle pelaajalle"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Pakarinen omalla tontillaan maalinedustalla.
Kuva © Samuli Huikuri

Iiro Pakarinen nähtiin MM-tasolla leijonapaidassa edellisen kerran seitsemän vuotta sitten Minskin kisoissa. Vaikka turnaus päättyikin tuolloin harmittavaan finaalitappioon, muistelee hyökkääjä edellistä arvoturnaustaan lämmöllä. 

– Niistä kisoista on hyviä muistoja, vaikka ihan kaikkea ei enää muista. Vanhemmat pelaajat ottivat silloin nuoren kokemattoman kaverin hyvin joukkueeseen sisään. Se oli hieno turnaus, vaikka finaalissa Venäjä olikin parempi, Pakarinen muistelee.

Suomi johtaa B-lohkoa neljän pelatun ottelun jälkeen. Pakarisen mukaan joukkue on parantanut peliään turnauksen edetessä. 

– Koko ajan ollaan parannettu omaa peliä. Yhdysvallat-ottelun alku oli vähän vaikea, mutta parannettiin siitä ja voitettiin se. Kazakstania vastaan pelattiin ihan hyvin, mutta hävittiin se peli. Norja ja Italia pelit olivat molemmat ihan hyviä, lukuunottamatta eilisen ottelun jälkimmäistä puolta. Tästä voidaan parantaa, mutta hyvään suuntaan ollaan menossa, Pakarinen toteaa. 

Riiassa Pakarinen on pelannut samassa hyökkäysvitjassa Jere Innalan ja Petri Kontiolan kanssa. Ketju on saanut hyvin vastuuta ja tulostakin on tullut. 

– Kemiat on löytynyt aika helposti. Itse olen yrittänyt tehdä tilaa kahdelle kiekolliselle pelaajalle ja olla hyvin maalilla maskissa. Voidaan vieläkin parantaa omaa kiekollista peliä hyökkäysalueella. Riistoja ollaan saatu myös ihan mukavasti, mutta niistä ei ole saatu luotua vielä kovin vaarallisia paikkoja, Pakarinen kertoo.

Koronapandemian takia pelaajat ja muut joukkueenjäsenet elävät Riiassa tiukkojen rajoitusten kanssa. Pakarisen mukaan erikoisoloihin on tottunut nopeasti ja joukkue on löytänyt yhteistä tekemistä myös välipäiville. 

– Yllättävän hyvin näihin olosuhteisiin on sopeutunut sen alkukaranteenin jälkeen. Välipäivätkin sujuvat nyt ihan joutuisasti. Ollaan Mäenalasen ja kapteeni Anttilan kanssa katsottu yhdessä raveja, vaikka en ole itse aiemmin niitä paljon seurannut. Korttirinkiä ja TV-sarjoja siihen päälle, niin aika on saatu kulumaan ihan mukavasti, Pakarinen kertoo.

Leijonat saavat seuraavassa ottelussa vastaansa Toni Söderholmin ja Ville Peltosen valmentaman Saksan. Pakarisen mukaan kolme ottelua voittanut Saksa on tässä vaiheessa turnausta hyvä mittari Suomelle. 

– Tulee kova peli, varmasti kovempi peli kuin edellinen. Saksa on voittanut isoja pelejä ja he ovat kovasti töitä tekevä joukkue. Päästään mittaamaan oma tasomme, Pakarinen toteaa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle