Iiro Pakarinen pelaa ensimmäistä kauttaan Jokereissa − "Kauteni on lähtenyt numeroidenkin valossa hyvin käyntiin"

KHL / Haastattelu
Iiro Pakarinen paini tiistaina kolmannessa erässä Moskovan Spartakin Dmitri Višnevskin kanssa.
Kuva © Joonas Kämäräinen

Jokerit löylytti tiistaina Helsingissä Moskovan Spartakin lukemin 7−1. Kauden kahdeksassa ensimmäisessä ottelussa tehot 3+2=5 tehnyt Iiro Pakarinen kehui Jokerien tehokkuutta maalipaikoissa.

− Myös Spartakilla oli tilaisuutensa, mutta Jānis Kalniņš torjui meidän maalillamme hyvän ottelun. Peli oli tasaisempi kuin mitä loppunumerot antavat ymmärtää, Pakarinen sanoo.

Jokereissa vastuuta myös erikoistilanteissa saava Pakarinen näkee roolinsa monipuolisena.

− Olen sellainen jokapaikanhöylä. Pelaan myös alivoimaa ja ylivoimaa. Teen parhaani kaikissa rooleissa, mihin valmentaja laittaa. Ihan hyvin on lähtenyt kauteni numeroidenkin valossa käyntiin.

Iiro Pakarisella on Jokerien kanssa kolmen vuoden sopimus.
Kuva © Joonas Kämäräinen

"Jokereihin tulo oli helppo päätös"

Iiro Pakarinen on KalPan kasvatti ja hän on pelannut kuopiolaisseuran lisäksi Liigaa myös Helsingin IFK:ssa (2012−2014).

30 tehopisteen HIFK-kauden päätteeksi hän pääsi edustamaan Suomea vuoden 2014 MM-kisoihin, joissa hän iski voittomaalin puolivälierässä Kanadaa vastaan. Tuliaisena Minskin-kisoista oli lopulta hopeamitali, kun Venäjä oli finaalissa parempi lukemin 5−2.

Nyt Pakarinen pelaa KHL:ssä kolmatta kauttaan. Kaudella 2018−2019 hänen seuransa oli Metallurg Magnitogorsk ja viime kaudella Barys Nur-Sultan.

Seuraavaksi kolmeksi kaudeksi Pakarinen valitsi Jokerit.

− Jokerit oli kiinnostunut minusta heti alkuun. Oli helppo tehdä päätös, kun Jokerit tarjosi kolmen vuoden sopimusta ja halusin tulla Suomeen pelaamaan. Tämä on hieno organisaatio. On myös kiva päästä Suomeen asumaan ja pelaamaan KHL:ää, Pakarinen kehuu.

Iiro Pakarinen on pelannut Suomessa myös kasvattajaseurassaan KalPassa ja Helsingin IFK:ssa.
Kuva © Joonas Kämäräinen

Pohjois-Amerikassa jäi turha stressi historiaan

Pakarinen pelasi ennen KHL:ään tuloaan neljä kautta Pohjois-Amerikassa (2014−2018). Hän seilasi NHL:n Edmonton Oilersin ja seuran AHL-joukkueen välillä.

Parhaaksi NHL-kaudeksi jäi tällä erää toinen kausi (2015−2016), kun Pakarinen teki Oilersissa 63 ottelussa pisteet 5+8=13.

Pohjois-Amerikan-aika jätti Pakariselta turhista stressaamisen pois.

− Urheilijaelämäntapani ja päivittäinen työnteko kehittyivät Pohjois-Amerikassa. Nyt menen vain päivän kerrallaan ja keskittyn yhteen asiaan kerrallaan.

Jokerit jatkaa KHL-kauttaan perjantaina Helsingissä Riian Dinamoa vastaan. Pakarisen mukaan petrattavaakin jäi, erityisesti puolustuspelistä.

− Yritämme olla perjantaina yhtä tehokkaita kuin nyt Spartakia vastaan. Pitäisi tosin puolustaa paremmin. Tänään päästimme vastustajan ainakin pari kertaa läpiajoon. Sellaisia ei saisi tulla.

» Lähetä palautetta toimitukselle