IPK:n Niko Härkönen povaa vaihtuvuutta Mestiksen voimasuhteisiin − Kritisoi myös selviytymispakettia: "Urheilullisesti en ymmärrä, talouden kannalta juuri ja juuri"

MESTIS / Haastattelu
Päävalmentajan katse varmistaa ohjeiden perille menemisen.

Jatkoaika tiedusteli Mestiksen päävalmentajilta pääsiäisen aikaan heidän mietteitään niin kauden päättymisestä, tämän hetken tilanteesta kuin tulevastakin kaudesta. IPK:n päävalmentaja Niko Härkönen kuvaili olotilaansa lähinnä absurdiksi.

Millaiset fiilikset jäivät runkosarjasta?

− Hyvät. Moni pelaaja pelasi parhaan kautensa, pelattiin tasainen runkosarja. Ei esimerkiksi hävitty kertaakaan yli kahta peliä putkeen. Runkosarjassa oli myös sopivassa suhteessa hyviä ja huonoja pätkiä, mitkä uskon, että olisi valmistanut hyvin pleijareihin.

Entä kauden lopetuksesta juuri ennen pudotuspelejä?

− Absurdi fiilis. Itsellä on kaikilla Mestis-kausilla tullut pelattua vielä huhtikuussa, joko karsintoja tai finaaleja, joten en oikein vieläkään ole sinut asian kanssa. Myös koko joukkueella fiilis kuin hautajaisissa, ei päästy oikeasti mittaamaan tasoa.

Mitkä ovat koronan vaikutukset seuraan ja joukkueeseen taloudellisesti? Kuinka hälyttävä tilanne on?

− Täysin en taloudellista tilannetta tiedä, totta kai se on haasteellinen kaikille. Johtoportaasta saamani viestin mukaan tästä kuitenkin tullaan selviämään. Pelaajabudjettimme olisi pudonnut ilman koronaakin, mutta ilmeisesti nyt enemmän, koska jossain jotkut ovat päättäneet, että kaikki pudottaa (menoistaan) 25 prosenttia.

Perjantaina kuitenkin varmistui, ettei kulukatto sisälly Mestiksen selviytymispakettiin. Näin ollen Mestis-joukkueiden ei tarvitse karsia menoistaan 25 prosenttia ensi kaudella.

Miten arvelet Mestiksen selviytyvän?

− Vaikea arvioida, luultavasti sarja tulee selviämään ja toivottavasti myös kaikki joukkueet. Sarjalla on jo ilman koronaakin paljon tärkeitä ratkaisuja tehtävänä säilymisen kannalta.

Miten pelaajaliikenne, osaatko sanoa lisää lähtijöistä, saapuvista tai lopettaneista?

− Meillä varmaan noin puolet vaihtuu. Osa vaihtaa seuraa Suomen sisällä, osa lähtee ulkomaille. Pelaajia tulee luultavasti sisään vähän kaikilta sarjatasoilta. Joukkueen rakennus on hyvällä tolalla.

Aiemmin IPK teki jatkosopimuksen Juuso Nevalaiselle, Aleksi Hämäläiselle, Janne Katosalmelle ja Ville SippalalleKalle Sippala tulee joukkueeseen uutena pelaajana Suomi-sarjasta.

Pysyykö valmennusrunko samana?

− Sauli Tapaninaho onneksi jatkaa valmennuksessa. Mv-valmentajan kanssa vielä pitää keskustella.

Miten treenaaminen nyt, onko ohjeistettu omatoiminen vai pelkästään pelaajien omalla vastuulla?

− Meillä oli tarkoitus jatkaa jääharjoittelua vielä toukokuussakin osan pelaajista kanssa, mutta se meni nyt reisille. Muuten oheisharjoittelussa mennään samalla kaavalla kuin viime kesänäkin, eli halukkaat pelaajat saavat tarvittaessa meiltä ohjelmat. Suurimmalla osalla omat fysiikkaohjelmat ja -koutsit kesän ajan, joten he saavat käyttää niitä. Olemme kuitenkin koko ajan kartalla pelaajien harjoittelusta.

Mietteitä tulevasta kaudesta, jos se nyt vaikka pääsisi alkamaan normaalisti?

− Toivottavasti kaikki alkaisi ns. normaalisti, niin silloin fiilis on hyvä ja odottava. Tässä tilanteessa näiden uusien sääntöjen kanssa mietteet heittelevät laidasta laitaan hyväksynnän ja pelon välillä.

Pysyvätkö voimasuhteet samana?

− Voisin kuvitella vaihtuvuutta myös voimasuhteisiin. Luultavasti kärjen ja pohjan erot tulevat kasvamaan, vaikka sitä pyritäänkin keinotekoisesti estämään.

Miten joukkuemäärän nostaminen vaikuttaa?

− Luulen, että johtaa suurempiin eroihin. Riittääkö pelaajia tarpeeksi?

Entä se, ettei kukaan voi pudota?

− Urheilullisesti en ymmärrä, talouden kannalta juuri ja juuri. Toivottavasti pysyy vain yhden kauden sääntönä.

Kerro jotain joukkueestanne, nimenomaan positiivista.

− Joukkueen rakennus on hyvässä vaiheessa ajankohtaan nähden. Niska limassa tehdään hommia, että IPK tulee pysymään vahvana myös ensi kaudella, ja varmasti tulee.

Mitä muuta haluat nostaa esille?

− Kiitokset varsinkin yleisölle viime kaudesta! Tekivät Iisalmesta huikean paikan pelata, harmittavasti kaikki loppui kesken, mutta ensi kaudella jatketaan. Pysykää terveinä!

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös