IPK-vahti Henrik Tikkanen sai NHL-varauksen − tavallisena alkanut yö päättyi onnitteluviesteihin

MESTIS / Haastattelu
Vielä viime kaudella Henrik Tikkanen puki päälleen HIFK:n A-nuorten pelipaidan
Kuva © Timo Savela
IPK:n maalinsuulla on tällä kaudella nähty nuori ja lupaava maalivahti Henrik Tikkanen. Mestikseen kehittymään tullut nuorukainen yllättyi, kun kuuli tulleensa varatuksi NHL:n varaustilaisuudessa. Itselleen hän antaa maksimissaa kaksi kautta aikaa kehittyä seuraavalle tasolle.

Mestiksen kärkijoukkue IPK:ssa käydään kovaa taistelua pelipaikoista, myös maalivahtien suhteen. Nuoret lupaukset Henrik Tikkanen (20) ja Teemu Kettunen (22) taistelevat tasapäisesti ykköstorjujan tittelistä ja kolmantena pyöränäkin on nuori haastaja Samu Pakarinen (21). Viiden pelatun ottelun jälkeen on Tikkanen ollut maalilla kolmesti ja Kettunen kahdesti.

HIFK:n junioreista täksi kaudeksi Mestikseen ja IPK:hon siirtynyt Tikkanen on kuulunut ikäluokkansa maajoukkuerinkiin ja hänet myös varattiin lokakuun alussa järjestetyssä NHL:n varaustilaisuudessa. New York Islanders varasi hänet seitsemännellä kierroksella varausnumerolla 214. Hyppäys nuorten peleistä aikuisten peleihin ei tuottanut nuorelle maalivahdille vaikeuksia.

− Vauhdissa ei juurikaan eroja ole, mutta onhan Mestiksessä pelaaminen paljon miehekkäämpää. Kovempia laukauksia ja varsinkin maalinedustan pelaaminen on voimakkaampaa. Mestis on hyvä paikka opetella ammattimaisuutta ja kehittyä pelaajana, jollet sitten ole aivan huippu ja pysty hyppäämään suoraan Liigaan.

Pääkaupunkiseudulta kauas kotoa ja pienempään kaupunkiin muuttaminen ei ole ainakaan toistaiseksi aiheuttanut Tikkaselle koti-ikävää.

− Hyvin olen täällä viihtynyt. Joukkue on ottanut minut hyvin vastaan ja ihmiset on täällä muutenkin mukavia. Koko kaupunki on joukkueesta kiinnostunut ja tunnistavat meidät pelaajat kaupungilla. Uskaltavat myös tulla juttelemaan ja kyselemään kuulumisia.

IPK on jälleen aloittanut kautensa vahvasti ja on sarjan kärjessä ainoastaan yhden ottelun hävinneenä. Nuori maalivahti on tyytyväinen sekä omaan että joukkueensa suorituksiin tähän mennessä.

− Todella hyvin on kausi lähtenyt käyntiin. Otettiin neljä voittoa heti putkeen, mutta sitten viimeisimmässä pelissä tuli sellainen tilastotappio. Opittiin, että ettei missään pelissä helpolla vaan töitä on tehtävä alusta loppuun saakka.

IPK:ssa, kuten kärkijoukkueessa kuuluukin, on kova kilpailu peliminuuteista. maalivahdeilla on keskenään hyvät välit, vaikka kamppailevatkin siitä ainoasta torjujan roolista.

− Hyvin tullaan juttuun ja kilpailu sellaista tervettä. Se kummalla harjoituksissa musta tarttuu paremmin, on ansainnut peliminuutitkin.

Tikkanen on tullut Mestikseen kehittyäkseen maalivahtina kohti isompia sarjoja ja pelejä.

− Kyllä Mestis on minulle tällä hetkellä aivan oikea sarja. Täällä kun saa riittävästi kovia pelejä alle, niin on valmis siirtymään muihin sarjoihin. Se saattaa tapahtua vaikka jo tämän kauden jälkeen, mutta ehkä sellainen kaksi kautta maksimissaan on oma tavoitteeni.

Mestiksessä pelataan joulukuulle asti kolmessa lohkossa, jolloin samat joukkueet tulevat hyvinkin tutuiksi.

− Ei siitä mitään haittaa ole, kovia pelejä ovat kaikki. Tulee ainakin Rovaniemi, Kajaani ja Kokkola tutuksi ja bussissa istumista harjoiteltua. Itse tykkään bussimatkoilla kuunnella musiikkia tai katsoa leffoja. Katson myös videoita NHL-maalivahtien kohokohdista ja haen sitä kautta itselle hyvää fiilistä

Kesäkuulta lokakuulle siirtynyttä NHL:n nuorten pelaajien varaustilaisuutta Tikkanen toki seurasi, muttei uskonut omaa nimeään siellä kuulutettavan. New York Islanders kuitenkin varasi hänet seitsemännellä kierroksella.

− Ihan normaalisti menin silloin illalla nukkumaan, ei käynyt mielessäkään jäädä katsomaan huudetaanko minun nimeäni siellä. Aamulla sitten aloin ihmettelemään, kun puhelimeen oli tullut onnitteluviestejä. Ensin luulin niitäkin pilaksi, mutta kyllähän se totta oli.

Varaus on jonkin verran lisännyt joukkueen sisällä keskinäistä huulen heittoa, mutta sitäkin Tikkanen pitää aivan normaalina.

− Kyllähän jätkät heti ensimmäisissä treeneissä kuittailivat, että tekivät NHL-veskarille maalin. Sellaista normaali läpän heittoa ihan terveellä pohjalla.

NHL-seurasta on jo oltukin yhteydessä Tikkaseen ja on hänellä valvova silmä kotimaassakin.

− Veskarivalmentaja sieltä soittelikin. Hänen kanssaan käytiin läpi vähän sitä, millaisia odotuksia heillä ja mitkä syyt johtivat minun varaamiseeni. Myös Islandersin Suomen pelaajatarkkailija oli yhteydessä. Hän tulee seuraamaan minun pelejäni ja kehitystäni tarkemmin. Postissa tuli seuran lippis ja pelipaitakin eli kyllä kelpaa väriä tunnustaa. Hiukan harmittaa, ettei nyt järjestetty mitään tulokasleiriä, mutta eiköhän sinne jossain vaiheessa pääse näyttämään omaa osaamistaan.

Muokattu: 16.10.2020, kello 14.43: Otsikko muutettu.

» Lähetä palautetta toimitukselle