Tälle kaudelle KalPaan siirtyneet Veeti Miettinen ja Iivari Räsänen kuuluvat niihin suomalaisiin pelaajiin, joilla on vahva tausta Yhdysvaltojen yliopistosarjassa. Miettinen opiskeli St. Cloud Staten ja Räsänen Quinnipiacin yliopistossa edelliset neljä kautta.
− KalPa on varmasti hyvä paikka kehittyä nuorehkolle pelaajalle. Varmasti molemminpuolista kiinnostusta tarvitaan, kuten aina kaikissa siirroissa, Iivari Räsänen arvioi.
− Se projekti, mikä Kuopiossa on käynnissä, myös jään ulkopuolella, vaikuttaa asiaan. Olin kuullut niin paljon positiivista sieltä, niin oli helppo tehdä päätös, Veeti Miettinen säestää.
Kaksikon lisäksi Jesper Mattila edustaa nykyisessä KalPan joukkueessa yliopistotaustaisia pelaajia. Viime vuosina KalPaa ovat edustaneet myös nykyään Ranskassa pelaava Sami Tavernier sekä Iivarin isoveli Aapeli Räsänen, joka siirtyi kesällä Tapparaan.
− Aapeli veti monta vuotta Kuopiossa, ja hän pystyi antamaan perusteluja, minkä takia Kuopioon kannattaa tulla, Iivari kiittää veljeään.
KalPan urheilujohtaja Anssi Laine vahvistaa hyvän esimerkin vaikutuksen. Samalla hän korostaa myös hyvän tarkkailun merkitystä, ja yliopistopelaajiin kiinnitetään erityistä huomiota.
− Mattila oli minulle tuttu pelaaja poikien maajoukkueesta, ja hänestä lähti esimerkki siitä, miten täällä toimitaan. Pelaajia on tarkkailtu paikan päällä. Meillä on hyvä tieto siitä, miten siellä pelataan ja harjoitellaan, ja niin haemme määrätietoisesti näitä pelaajia.
Merkittävää pelaajissa on se, että Kuopioon siirtyvät pelaajat ovat pääosin jostain muualta. Mattila ja Räsäsen veljekset ovat lähtöisin Tampereelta, Miettinen puolestaan vietti juniorivuotensa Espoossa.
Nykyisistä suomalaisista yliopistopelaajista Yalessa toista vuotta pelaava Iisai Pesonen lähti yliopistoreitille KalPan junioreista. Laine toteaa, että hän on myötämielinen, mikäli opiskelut houkuttelevat ammattilaisuutta enemmän aikaisessa vaiheessa.
− Jos jollakin pelaajalla on sinne mieli, autetaan heitä ja toivotaan että pelaajat palaavat sitten valmistuttuaan KalPaan, Laine toivoo.
Yliopistovuosista on pelaajille suuri hyöty, sillä se antaa valmiuden myös kaukalon ulkopuoliseen elämään. Sitä korostavat molemmat pelaajat, ja Miettinen tuo hyvän esimerkin.
− Paljon hyviä muistoja ja kaverisuhteita, jotka ovat vielä tänäkin päivänä voimassa. Siitä jäi käteen hienoja asioita, ja hyvä että pääsi kokemaan myös erilaisen kulttuurin, hän kommentoi.
Kuin osoitukseksi Miettisen mainitsemista kaverisuhteista, haastattelua tehdessä vieressä juttelevat Bostonin yliopistossa kolme vuotta yhdessä pelanneet Patrick Curry ja Kasper Kotkansalo, jotka pelasivat lauantaina vastakkain Curryn edustaessa KalPaa ja Kotkansalon Kiekko-Espoota.
Pääaineenaan Räsänen opiskeli psykologiaa ja Miettinen rahoitusta. Pelaajilla on hieman erilaiset ajatukset siitä, voiko oppeja käyttää jo tässä vaiheessa uraa.
− Tässä kun on opiskellut muutaman vuoden, haluan ottaa rennommin sen suhteen, ehkä hyötyjä voi ajatella sitten myöhemmin, Miettinen pohtii.
− Sieltä on tullut kaikennäköistä pientä mukaan, ja kyllä niitä oppeja kannattaa hyödyntää, miten käsitellä vaikeita hetkiä, Räsänen kommentoi omaa taannoista valintaa.