Huoltajalegenda Kari Virpiö siirtyy eläkepäiville – "Heille hankittiin haarukoista ja vessapapereista lähtien kaikki mahdollinen"

LIIGA, MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kari Virpiö on toiminut JYPin huoltajana lähes 40 vuoden ajan.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Kari Virpiö lukeutuu eittämättä Suomen jääkiekkohistorian legendaarisimpien huoltajien joukkoon yhdessä muun muassa Jarmo "Pämi" Männistön ja Erkki "Neka" Haapasen kanssa. Nyt on kuitenkin Virpiölläkin tullut aika siirtyä eläkepäivien viettoon liki 40 vuoden uran jälkeen.

Kun 25-vuotias Kari Virpiö aloitti jääkiekkohuoltajana, vuosi oli 1980 ja joukkue JyP HT:n B-nuoret. Tuolloin Urho Kekkonen oli vielä Suomen presidentti, Saab ja Lada olivat suosituimmat automerkit eikä Jyväskylässä ollut edes jäähallia. Nyt 39 vuotta myöhemmin 64-vuotias Virpiö siirtyy eläkepäiville ansiokkaan huoltajauran jälkeen.

− Kyllä minä tulen katsomaan ensimmäisen pelin eläkkeellä ollessani marraskuun ensimmäisenä päivänä, mutta katsotaan sitten koska tulen seuraavan kerran. Täytyy miettiä, mitä rupeaa puuhailemaan. Eläkeläisellä on yleensä kiirettä, "Virppa" tuumaa suunnitelmistaan.

Ilman suurta intohimoa lajia kohtaan näin pitkä ura melko raskaan työn parissa ei olisi ollut mahdollista. Jääkiekolla on ollut suuri vaikutus Virpiön perheessä.

− Jääkiekosta on tullut oikeastaan koko meidän perheen elämäntapa. Poika pelasi pitkään ja on nyt valmennushommissa Turussa. Vaimon isä ja oma setä pelasivat myös jääkiekkoa 60-luvulla, Virpiö taustoittaa.

Alussa oli pakki ja teroituskone, mutta ei palkkaa

Kolme vuotta aloittamisensa jälkeen Virpiö siirtyi JyP HT:n edustusjoukkueen huoltajaksi vuonna 1983. Tuolloin jäähalli oli jo pystyssä, mutta yhtään pääsarjatason jääkiekko-ottelua ei kaupungissa ollut tuohon mennessä pelattu. Sarjataso oli I-divisioona ja joukkueen päävalmentajana oli 26-vuotias liikuntatieteiden opiskelija Erkka Westerlund.

− Pelaajat kävivät töissä siihen aikaan. Nykyään jotkut voivat opiskella, mutta muuten kaikki ovat täysammattilaisia, Virpiö summaa merkittävimmän muutoksen tuohon aikakauteen verrattuna.

Myös Virpiö ahkeroi joukkueen huoltajana ajankuvan mukaisesti päivätöidensä ohessa. Leipätyön joukkueen huoltajana Virpiö sai vasta muutama vuosi liiganousun jälkeen.

− Täysipäiväisenä huoltajana aloitin 1987, kun silloinen toimitusjohtaja Urpo Helkovaara halusi satsata huoltopuoleen.

Arvatenkin huoltajankin tehtävät ovat kehittyneet vuosikymmenten aikana. Etenkin työvälineiden määrä on kasvanut selvästi.

"Siihen aikaan piti vielä raahata pyyhkeetkin mukaan vieraspeleihin"

− Huoltajan kannalta eniten on muuttunut tavaramäärä. Ensimmäisinä liigavuosina oli vain yksi pakki ja teroituskone, minkä lisäksi juomapulloja kannettiin vähemmän mukana.

− Ennen ei ollut pesukoneitakaan omasta takaa. 80-luvun lopulla taisimme saada omat koneet käyttöön pesuun ja kuivaukseen, mutta sitä ennen käytiin pesulassa pari kertaa viikossa, Virpiö muistelee.

Myöskään yhteydenpito muiden seurojen kesken ei ollut samalla tasolla kuin nykyään. Käytännössä vieraspeleihin piti viedä joukkueen tarpeita varten omat varusteet.

− Siihen aikaan piti vielä raahata pyyhkeetkin mukaan vieraspeleihin, mutta nykyään on huoltajien kanssa sovittu, että kotijoukkue antaa paljon tavaraa, aina kahvinkeittimestä lähtien, Virpiö vertaa.

Kulta Leijonien huoltajana karttoi viimeiseen asti

JYPin lisäksi Virpiö oli useiden vuosien ajan Suomen eri maajoukkueiden huoltajana. A-maajoukkueen huoltajaksi Virpiö nousi vuoden 2001 Saksan MM-kisoihin. Vuoteen 2010 asti kestänyt ura Leijonissa sisälsi monta ikimuistoista turnausta.

"Paljon ystäviä olen saanut eri puolilta maailmaa. Monta maata on myös tullut kierrettyä jääkiekon takia"

− Ensimmäisissä MM-kisoissani Hannoverissa 2001 hävisimme Tšekille finaalissa, mutta mielestäni veimme sitä peliä. Moskovassa 2007 pudotimme Venäjän välierässä ja sen jälkeen oli halli aika hiljaa. Kotikisojen 2003 tappio Ruotsille oli sitten niitä ikäviä puolia, Virpiö toteaa.

Erityisesti Virpiö nostaa esiin kolmet talviolympialaiset, jotka jättivät mieheen lähtemättömän vaikutuksen.

− Urani ensimmäisten olympialaisten avajaiset vuonna 2002 Salt Lake Cityssä oli hieno tapahtuma paikan päällä. Torinossa 2006 saimme hienon hopeamitalin ja Vancouverista 2010 tuli vielä pronssia.

Virpiö nostaa Torinon hopeajoukkueen esiin yhtenä uransa hienoimmista.
Kuva © Getty Images

MM-kisoissa Virpiön saldoksi jäi kaksi hopeaa ja yksi pronssi. Lisäksi meriittilistalta löytyy vuoden 2004 World Cupin toinen sija ja Nuorista Leijonista vuoden 2001 MM-hopea. Suuri voitto Leijonissa jäi kuitenkin saavuttamatta, ja pienen harmituksen asiasta voi aistia Virpiön kommenteista.

− Se on tietysti hienoa asia, että nyt viime vuosina on tullut mestaruuksia, mutta joskus minun oli maajoukkueessakin lopetettava, Virpiö tuumasi.

Toisaalta maajoukkuehuoltajana Virpiö pääsi näkemään paljon maailmaa ja tapaamaan uusia tuttavuuksia, mitä mies silminnähden arvostaa enemmän kuin saavutettuja mitaleja.

− Paljon ystäviä olen saanut eri puolilta maailmaa. Monta maata on myös tullut kierrettyä jääkiekon takia.

Vapaan maailman opiskelijoita Tšekkoslovakiasta

Lähes 40 vuoden aikana Virpiö on tehnyt yhteistyötä satojen eri pelaajien kanssa. Mieleenpainuvimpina persoonina Virpiö nostaa esille ulkomaalaiset pelaajat.

− Pelaajista (ÉricPerrin on viimeisimpänä jäänyt mieleen. Hän oli aina herrasmies huoltoa kohtaan. Työsulkukaudella 1994–95 (MichaelNylander oli viimeisen päälle pelimanni.

Kaudeksi 1990–91 Jyväskylään saapui juuri sosialismin kahleista vapautuneesta Tšekkoslovakiasta kaksi maajoukkuetason pelaaja, puolustaja Leo Gudas sekä hyökkääjä Jiří Doležal.

"kun menee hyvin, niin kukaan ei pyydä tai vaadi mitään"

Virpiö muistelee, että kulttuurimuutos näille kahdelle pelaajalle oli niin suuri, että huoltajan oli oltava apuna aivan kotiaskareista lähtien. Mukana kuvioissa oli myös Gudasin poika, tuolloin parin kuukauden ikäinen tuleva NHL-puolustaja Radko.

− Ensimmäiset ulkomaalaiset perheineen täällä olivat Doležal ja Gudas. Heille hankittiin haarukoista ja vessapapereista lähtien kaikki mahdollinen heidän perheisiinsä.

Negatiivisessa mielessä mieleen jääneitä pelaajia Virpiö ei nosta esiin, mihin syynä lienee joukkueurheilun yhteistyön merkitystä korostava olemus.

− Ilkeitä pelaajia ei juurikaan ole ollut, mutta tietysti tappioputkien aikana näkee turhautumisen. Sitten kun menee hyvin, niin kukaan ei pyydä tai vaadi mitään. Eikä kiukuttelijat joukkueurheilussa yleensä pärjääkään, Virpiö sanoo suoraan.

Perrinin herrasmiesmäisyys sai Virpiöltä kiitokset.
Kuva © Vesa Pöppönen

JYPissä Virpiö näki uransa aikana yhteensä 13 päävalmentajaa, joista mies nostaa esille menestystä tuoneet käskijät, kuten Hannu Aravirran ja Jyrki Ahon. Mutta ehkäpä mieleenpainuvin JYP-valmentaja saapui joukkueeseen Suomen Turusta 1990-luvun puolivälissä.

− Pietilän Sakkekin oli apuvalmentajana ja (Hannu) Jortikka yhden kevättalven auttamassa, ettei jouduttu karsintoihin, Virpiö kertoo hymyillen.

Huoltajan vapaapäivät ovat vähissä kauden aikana

Liigajoukkueen huoltajat tekevät tavallisesti töitä kuutena päivänä viikossa, minkä lisäksi matkustamista kertyy enemmän kuin runsaasti. Työ vaatii selvästikin omistautumista lajille ja joukkueelle, mitä Virpiö toden totta on osoittanut.

− Viikossa tulee matkoista riippuen 60–80 tuntia jääkiekon parissa oltua. Sunnuntaina olen sitten nukkunut niin pitkään kuin nukuttaa. Sunnuntain aamupäivänä en tee hommia jäähallilla, mutta iltapäivällä tuleen pesemään loppuja pyykkejä lauantain pelistä.

Kevyemmän sunnuntain jälkeen maanantaista lähtien huoltajat ovat hallilla täydessä työn touhussa.

− Maanantaisin on yleensä kahdet harjoitukset, ja aloitellaan yleensä kahdeksan jälkeen. Jään jälkeen aletaan pesemään pyykkiä. Illemmalla laitetaan taas paikat aamua varten kuntoon.

Teroituskone on tullut tutuksi Virpiölle vuosien varrella.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com

− Jos tiistaina tai keskiviikkona on vierasottelu, niin sitten pakkaillaan kamppeet ja lähdetään pakettiautolla ajelemaan sinne. Kotipeleissä laitellaan pukuhuoneet kuntoon ja parin tunnin tauon jälkeen tullaan peliin, Virpiö kertoo pelipäivien rutiineista.

Erityisen haastavia ovat vieraspelipäivät, jolloin huoltajan työpäivien pituus venyy lähemmäs 20 tunnin pituiseksi. Oman mausteensa rankkuuteen lisää Suomen pimeät valtatiet, sillä huoltajat matkustavat omalla pakettiautollaan muun joukkueen matkatessa linja-autolla.

"Yhden joulun vietimme Moskovan junassakin matkalla kisoihin, ja Koivun Mikko oli meillä siellä joulupukkina"

− Aamulla herätään seitsemän jälkeen ja yöllä ollaan kahden-kolmen aikaan kotona. Valveillaoloaikaa tulee aika paljon. Ja sitten kun sattuu olemaan huonot kelit, vettä sataa, on sumua ja valot häikäisevät vastaan, niin ei se yöajaminen todellakaan helppoa ole.

Tiiviistä pelikalenterista johtuen juhlapyhinäkään ei ole juurikaan aikaa jäädä laakereilleen lepäämään. Joskus joulunvietto on Virpiölläkin mennyt joukkueen parissa.

− Joulunakaan ei voi paljoa vapaata viettää, kun tapaninpäivänä jo pelataan. Maajoukkueessa tulimme Moskovan turnauksesta kotiin juuri ennen aattoa, ja alle 20-vuotiaiden kanssa vietin joulun ulkomailla. Yhden joulun vietimme Moskovan junassa matkalla kisoihin, ja Koivun Mikko oli meillä siellä joulupukkina, Virpiö virnistää.

Haastattelun päättämisen jälkeen Virpiö jää ystävällisesti vielä juttelemaan tuokion ajaksi monista muistakin asioista. Ei ole kovinkaan vaikea arvata, että Virpiö on taatusti yksi pidetyimmistä henkilöistä Hippoksen hallin käytävillä, ja jonka arvostus pelaajien keskuudessa on äärimmäisen korkealla.

» Lähetä palautetta toimitukselle