16-vuotias Viivi Vainikka pelaa Naisten Liigassa huippukautta. Alkusarjan 18 pelissä hän teki 19 maalia ja syötti 15, ja oli pistepörssissä yhdeksäs.
Tapasin Viivin marraskuun lopussa Kuortaneella. Kysyn häneltä heti aluksi, miten on mahdollista, että hän on jo noin nuorena naisten sarjan parhaimmistoa. Hänen kasvoillaan välähtää suoran kysymyksen edessä pienen hetken varma hymy, mutta se pyyhkiytyy nopeasti pois, ja nuori urheilija vastaa päässeensä tähän asemaan sinnikkäällä harjoittelulla.
– Huipulle päästään tekemällä töitä, hän toteaa, ja hänen ilmeestään näkee, että nykytaso ei riitä hänelle. Tavoitteet ovat paljon korkeammalla.
Tavoitteensa saavuttaakseen Viivi muutti kotoaan pääkaupunkiseudulta opiskelemaan Kuortaneelle. Koska hän oli ollut siellä N16-maajoukkueleireillä, hän tunsi paikan tarjoamat mahdollisuudet ja tiesi valmennuksen tason olevan hyvä.
Kuortaneella iso merkitys kiekkouralla
Vaikka Viivi oli koko ajan halunnut pelaamaan juuri Kuortaneelle, hän koki siitä huolimatta ensimmäisenä syksynä kulttuurishokin, koska urheiluopiston lisäksi koko kunnassa ei ole yhtään mitään. Hyvien joukkue- ja opiskelukavereiden tuki kuitenkin auttoi eteenpäin, ja Viivi tottui nopeasti uuteen arkeensa eikä enää oikeastaan kaipaa sitä, että vapaa-ajalla olisi jotain erityistä tekemistä.
Kuortaneen valmennusta Viivi pitää erittäin tärkeänä kehitykselleen.
– En välttämättä olisi nyt näin hyvä, jos pelaisin jossain muualla. Täällä on tukena hyvä valmennus ja joukkue. Rinnallani on koko ajan ihmisiä, jotka tukevat tässä hommassa ja auttavat kehittymään. Se on todella iso asia. Tänä vuonna olen myös saanut kaukalossa enemmän vastuuta kuin aiemmin. Myös se on auttanut kehittymään.
Kuortanetta Viivi pitää erittäin tärkeänä suomalaisen naiskiekkoilun kehittämisessä. Olosuhteet ja valmennus ovat huippuluokkaa, ja erityisen hyvää on se, että kaikki on lähekkäin. Isoissa kaupungeissa aikaa menee hukkaan liikenteessä, mutta Kuortaneella pääsee asunnolta koululle, jäähallille ja muihin harjoittelupaikkoihin parissa minuutissa. Kaiken ajan voi käyttää hyödyksi ja siksi vuorokaudessa ehtii enemmän.
Siirtymä tytöistä naisiin
Koulun ja opiskelun yhdistäminen on Viivin mukaan helppoa, sillä kaikki on suunniteltu valmiiksi. Aamulla lenkille, sitten aamupalalle. Tunniksi kouluun, sieltä treeneihin ja taas pariksi tunniksi kouluun. Nuorille mahdollistetaan täysi panostaminen sekä kouluun että urheiluun, mikä on erittäin tärkeää jatko-opintoja ajatellen.
"Olihan se upeaa, että pääsi pelaamaan maailman huippuja vastaan"
Viivi on kokenut tyttömaajoukkuepelaaja, mutta naisten maajoukkueeseessa hän on tämän kauden tulokkaita. Hyppy tytöistä naisiin oli hänen mukaansa pelillisesti iso. Kaukalossa ei ollut enää tilaa ja aikaa samalla tavalla. Peli oli myös kovempaa, ja kaukalossa mentiin nopeasti päästä päähän.
Muut pelaajat ottivat uuden pelaajan erittäin hyvin vastaan. Joukkue tuntui tiiviiltä ja hyvähenkiseltä, eikä Viivi havainnut jälkeäkään aiemmin uutisotsikoissa olleista vaikeuksista.
– Ei, en huomannut minkäänlaisia ongelmia, hän sanoo ja on purskahtaa nauruun.
Kotikisat haaveena
Viivi oli marraskuussa mukana neljän maan turnauksessa Kanadassa. Kun kysyn millaista siellä oli, Viivin silmiin syttyy loiste ja suupielet nousevat hymyyn.
– Olihan se upeaa, että pääsi pelaamaan maailman huippuja vastaan. Niitä, joita on ennen nähnyt vain televisiossa!
Hän kertoo matkan olleen erittäin opettavainen ja hyödyllinen sekä muutenkin tärkeä kokemus, sillä siellä näki hyvin sekä oman että Suomen tason maailman parhaiden rinnalla.
Turnauksen aikana Suomen joukkueesta lähes jokainen sairastui mahatautiin ja peleihin saatiin mukaan keskimäärin vain kolme kentällistä. Viivikin sairasti yhden päivän, mutta toipui nopeasti pelikuntoon. Hän myöntää kysyessäni, että mahatautiepidemiasta oli hänelle hyötyäkin, sillä nuorena pelaajana hän tuskin olisi saanut yhtä paljon peliaikaa ja vastuuta, jos peleihin olisi saatu jäälle koko joukkue.
Peliaikaa ja näytönpaikkoja Viivi tarvitseekin, sillä hänellä on suurena tavoitteena olla mukana ensi kevään MM-kisoissa, jotka järjestetään Espoossa. Niiden takia hän on tehnyt töitä vuosia. Koska hän on kisojen aikaan vasta seitsemäntoista, hän tietää, että hänen ei ole helppoa mahtua joukkueeseen.
Tavoite on kova, mutta se on motivoinut joka päivä harjoittelemaan. Viivi suhtautuu tavoitteeseensa kuitenkin realistisesti eikä aio masentua, jos kisapaikkaa ei vielä tule. Edessä siintää useita muitakin tavoitteita ja haaveita, joita kohti hän jatkaa: tulevien vuosien arvokisat, Yhdysvaltojen yliopistosarja ja mahdollisuus joskus pelata jääkiekkoa ammatikseen. Mieluiten Pohjois-Amerikassa, mutta jos ei se onnistu, sitten jossain muualla.
– Ei paikalla niin ole väliä, kunhan saa pelata, hän toteaa.
Suurimmista unelmista puhuttaessa Viivin kasvoille tulee päättäväinen ilme, ja hän kertoo, että suurin haave on hänellä sama kuin lähes kaikilla urheilijoilla: olympiakulta. Sen takia hän lähtee lenkille joka aamu kello seitsemän, kun moni ikätoveri vielä laittaa herätyksen torkuttamaan ja kääntää kylkeä
– Tavoitteet auttavat jaksamaan, hän kiteyttää ja lähtee valmistautumaan seuraaviin treeneihin.