Herkko Kosken Sport tulee keskittymään nuorten kehittämiseen: "Sportilla on Red Armyn tuki tälle uudistukselle"

LIIGA / Haastattelu
Sport on alkanut kääntää organisaatiotaan päälaelleen.
Kuva © Juha Lahti

Sportin uusi urheilujohtaja Herkko Koski kertoo olevansa tyytyväinen seuran järjestämään rekrytointiprosessiin ja vakuuttunut seuran sisäisten toimijoiden sitoutumisesta projektiin. Hän aloittaa työnsä toukokuussa.

− Otan tehtävän vastaan tosi hyvillä mielin, tämä on uralleni hyvä uusi haaste. Päätöksen tekemiseen vaikutti se, miten paljon Sport oli tehnyt taustatyötä ja selvittänyt minkälainen ihminen olen ja minkälaisia vahvuuksia minulla on. Koko ajan välittyi sellainen tunne, että he halusivat juuri minut johtamaan uutta urheilustrategiaansa.

− Toinen tärkeä asia oli, että seuraavalle viidelle vuodelle on tehty selvät tavoitteet ja suunnitelmat. Kaikki Sportin henkilöt niin oy:n, ry:n, sponsorien kuin faniryhmänkin puolella tuntuvat olevan sitoutuneita uuden strategian toteuttamiseen. Taustalla on hyviä juttuja tapahtumassa.

Mainittu uusi strategia on optimistinen ja kunnianhimoinen. Yksi suurimmista mainituista tavoitteista on oman alueen nuorten pelaajien kehittäminen uskottaviksi Liiga-pelaajiksi. Kosken mukaan tavoite on yhdistelmä budjettirealismia ja uskoa omaan junioripolkuun ja sen kehittämiseen.

"Sportin pelaajapolun keskeinen osa on jatkossa lähialueen seurojen kanssa tehtävä tiivis yhteistyö."

− Tämän kokoiset organisaatiot tarvitsevat kaikki omavaraisuutta, jotta voidaan kilpailla isompia seuroja vastaan. Sitä kautta se on myös taloudellinen ratkaisu, mutta taustalla on isompiakin arvoja. Oli alue tai yhteisö mikä tahansa, seuran identiteettiä vahvistaa, kun omat kasvatit pääsevät uralla eteenpäin.

− Omien menestys on tärkeää myös paikalliselle fanikunnalle ja yhteistyökumppaneille. En näe, miksei Sportin pelaajapolkua pitkin voisi tulla laadukkaita pelaajia ihan yhtä lailla kuin muualtakin. Sportin pelaajapolun keskeinen osa on jatkossa lähialueen seurojen kanssa tehtävä tiivis yhteistyö, Koski kertoo.

Nimen puhdistaminen on aloitettu

Sportin tyhjennysmyynti loi joukkueen logon päälle luovuttajan leiman, ja kärsitty imagotappio oli suuri. Seura on aloittanut työt nimensä päälle kaadetun kuran puhdistamiseksi.

− Työt on jo aloitettu ja tärkeintä on, että seuran sisällä on näkymä siitä, mitä haluamme jatkossa olla. Mutta esimerkiksi Filip Riska on käynyt faniryhmä Red Armylle läpi uutta strategiaa jo aikaisemmin, ja heille on perusteltu tulevia valintoja. Sportilla on Red Armyn tuki tälle uudistukselle, ja tämä on seuralle todella iso juttu.

− Hyviä strategioita on varmasti ollut ennenkin, mutta nyt kuulen ihmisten puheissa, että uudistus lähtee oikeasti ensimmäistä kertaa konkretisoitumaan. Nyt ollaan tekemässä muutosta, ja toiminta on menossa siihen suuntaan, ettei tällaisia keväitä tarvitsisi Vaasassa enää nähdä. Toki talouden näkökulmasta pitää tehdä viisaita ratkaisuja pidemmällä aikavälillä ja tämän hetken sarjatoiminta mahdollistaa tällaiset peliliikkeet.

Koski painottaa jälleen, kuinka tärkeää junioritoiminnan laadukkuus on Liiga-joukkueen pärjäämisen kannalta.

− Itselleni Sportin tunnusomaiset piirteet ovat periksiantamattomuus ja tietty äijämäisyys. Kuten tälläkin kaudella on nähty, joukkueessa on paljon taitoa ja hyökkäyspotentiaalia. Tulevaisuudessa toivon myös sitä, että meillä on yhä kokonaisvaltaisempia pelaajia ja urheilijoita. Seuran omalla kasvatustyöllä tätä vahvistetaan koko ajan. Ne ovat minulle tärkeimmät ensimmäiset asiat, kun pääsen aloittamaan.

Sportin identiteetti tulee lähivuosina rakentumaan luottamukselle eri toimijoiden välille.

− Sen tarkempia linjauksia ja painotuksia on mahdoton tässä kohtaa vielä tehdä. Itselleni tärkeintä on, että meillä on ympäristö, jossa on mahdollisuus onnistua. Se vaatii luottamuksen rakentumista eri toimijoiden välille ja riittävää osaamista. Minun tehtäväni on tukea ihmisiä onnistumaan omassa tehtävässään.

− Tällainen ilmapiiri kun saadaan aikaan, se mahdollistaa uusien asioiden kokeilemisen, uskalluksen epäonnistua ja mahdollisuuden kehittymiselle. Jokainen tulevassa yhteisössämme on vastuussa tällaisen ilmapiirin synnyttämisestä, Koski muistuttaa.

Toimitusjohtaja Tomas Kurtén kertoi Ylen haastattelussa, että Sportin urheilupuolella tulee keväällä tapahtumaan paljon. Ensimmäinen toimenpide oli Kosken palkkaus, ja seuraavaksi rekrytoinnin kohteeksi seura on ottanut uuden junioriurheilujohtajan, jonka rekrytointi on Kosken mukaan loppusuoralla.

− Kun minut on nyt rekrytoitu, voimme saattaa prosessin maaliin. Roolin saava tulee olemaan seurassa avainasemassa ja tulee Liiga-joukkueen päävalmentajan ohella olemaan tärkein työparini urheilutoiminnan kehittämisessä.

Sport on optimistinen tulevaisuuden suhteen
Kuva © Matias Lahtinen

Pelaajien tukeminen keskiössä

Vaasa ja Sport ovat ilmoittaneet, että on heidän tavoitteensa on olla paras kaupunki urheilun ja opiskelun yhdistämiseen. Statuksen saavuttaakseen seura tekee yhteistyötä Vaasan seudun urheiluakatemian kanssa. Koski määritteli yhteistyön toiminnalliset katkoviivat ja tavoitteet.

− Yleisellä tasolla se tarkoittaa sitä, että meidän vaasalaiset jääkiekkolijamme pystyvät hoitamaan myös sen toisen uran eli opinnot kunnialla. Varsinkin yläkoulussa ja toisella asteella lajitoiminnan kuormitus ei saa olla esteenä koulunkäynnille. Pelasi pelaaja sitten millä tasolla tahansa, haluamme heidän valmiutensa olevan ihan yhtä hyviä niin ammattikiekkoon kuin muihinkin ammatteihin.

Sport mainitsi tarjoavansa junioripelaajille tukea arjen ajanhallintaan ja arjen yleiseen toimivuuteen. Käytännössä tämä tarkoittaisi harjoittelun ohella myös aikaa muuhun tärkeään henkilökohtaiseen kehitykseen sekä lisää luotettavia ja turvallisia henkilöitä lähipiiriin.

− Nuorille pelaajille arjen tärkeimpiä henkilöitä ovat joukkueiden vastuuvalmentajat ja sen pitää olla sisäänrakennettu, jos ei vielä ole. Pelaajia autetaan asiassa kuin asiassa ja vastuuvalmentaja on isossa roolissa esimerkiksi siinä, että pelireissuilla majoituspaikoissa on varattu ja valvottu mahdollisuus koulutehtävien tekemiseen ja opiskeluun.

"Omillaan asuville pelaajille opetetaan jatkossa arjen askareita, kuten ruoanlaittoa."

− Omillaan asuville pelaajille opetetaan jatkossa arjen askareita, kuten ruoanlaittoa. Tarkoitus on opettaa pelaajille valmiuksia arkeen ja edistää itsenäistymistä myös sillä puolella, Koski avaa.

Lasten ja nuorten liikkumattomuus Suomessa on tikittävä aikapommi, jonka perusteella tulevaisuuteen heijastuu valtavia kansanterveydellisiä ja taloudellisia uhkakuvia. Sport pyrkii osaltaan luomaan toimintaa, joka auttaa myös heitä, joiden tähtäimessä ei ole ammattiurheilu mutta silti terve elämä.

− Tärkeää on se, että pystymme seurana tarjoamaan mahdollisuudet urheiluun ja liikuntaan, ja seurassa pitää olla oma polku myös kevyen harrastustoiminnan osalta. Toki oli toiminta tavoitteellista tai ei, suurimmat kilometrit tehdään terveyden ja myös kilpaurheilun kannalta muualla kuin jääkiekkoseuran harjoituksissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle