Heljanko kasvoi Tapparan mestarimaalivahdiksi elämänsä joukkueeseen − "Hän on oivaltanut, mikä hänen pelissään toimii"

LIIGA / Haastattelu
Christian Heljanko torjui Tapparan Suomen mestariksi.
Kuva © Tiia Mahkonen

Tappara varmisti torstai-iltana Suomen mestaruuden kukistamalla TPS:n Nokia Arenalla 1−0. Maalivahti Christian Heljanko ei päästänyt yhtään kiekkoa selkänsä taakse.

Heljanko tuli Tappara-organisaatioon jo kaudeksi 2016−17. Ensimmäiset kaudet kuluivat pääsääntöisesti LeKissä Mestistä pelaten. Sittemmin nyt 25-vuotias veräjänvartija on noussut Liigan huipputorjujien joukkoon.

− On tultu melkoinen matka sieltä Lempäälästä Hakkarin jäähallista. Tämä on ollut iso tavoite ja unelma, joka ei nytkään todellakaan tullut helposti. On ollut paljon vaikeita jaksoja, mutta paljon hyvääkin. Vaikea pukea sanoiksi ja olisi niin paljon ihmisiä, joita kiittää, kertoi Heljanko.

Tappara voitti TPS:n finaalisarjassa otteluvoitoin 4−1. Yhtä lukuun ottamatta kaikki päättyivät maalin erolla. Sen kerrankin viimeinen kirvesrintojen osuma tuli tyhjään verkkoon.

− Tiukkaa oli. Kaikki olivat maalin pelejä. Sarjan kulminaatiopiste oli varmaan se, kun saimme Turusta toisen pelin ryöstettyä. Olimme silloin siellä pelillisesti jäljessä, Heljanko pohti.

Mestarillinen kasvutarina

Tapparan maalivahtivalmennus on ollut jo pitkään huippuluokkaa. Tällä kaudella Christian Heljangon ja kumppanien kanssa on häärännyt Aki Näykki. Maalivahtivalmentaja kertoi, miksi Heljanko pystyi torjumaan mestaruuden edellyttämällä tavalla.

− Christian on kasvanut mestarivahdiksi. Hän on oivaltanut, mikä hänen pelissään toimii ja mitä hänen oma pelinsä on. Hän uskalsi pelata näissä pudotuspeleissä. Tänäkin aamuna puhuimme, että ei tarvitse tehdä mitään ihmeellistä, Näykki paljasti.

− Tulos tulee sitten sivutuotteena pelistä. Joskus se on hyvä, joskus huono. Tänäkin keväänä KooKoo-sarjan kaksi ensimmäistä peliä olivat tosi vaikeita, mutta hän oppi niistä, jatkoi Näykki.

Heljangon mukaan Tappara oli selvästi parempi joukkue.

− Ei tarvitse kenenkään jossitella. TPS:ltä ei mitään pois, mutta olimme tänään todella hyviä ja ansaitsimme voiton.

Tapparan kausi on ollut monivaiheinen. Yksilöistä muodostui pitkässä juoksussa tiivis ryhmä. Maalivahti Heljanko ylisti sinioranssia mestarinippua.

− Elämäni joukkue. Ei yhtään huonoa jätkää ja kaikki pelasivat logolle sekä yhteisölle. Nämä muistot pitää painaa tuonne..., sanoi Heljanko taputtaen rintaansa sydämen kohdalta.

− Näitä hetkiä ei kukaan vie meiltä pois, Heljanko sanoi ja palasi joukkuekavereidensa pariin Nokia Arenan juhlahumuun.

Muokattu 29.4.2022 kello 01.00: Kuva vaihdettu.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös