Helenius pyrki pääsemään kanadalaisten ihon alle: "Toivottavasti joku otti vähän nokkiinsa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Helenius teki ottelussa maalin pitkästä aikaa.
Kuva © Andy Devlin

Nuorten Leijonien ottelu Kanadaa vastaan ei mennyt täysin joukkueen suunnitelmien mukaan. Nelosketjua johtava Samuel Helenius oli kuitenkin tyytyväinen siihen, miten joukkue suhtautui tappiotilanteeseen.

− Tiesimme, että on mahdollisuus voittaa. Pelin alkuun kaveri ei saanut ollenkaan laukauksia, niin pelattiin tosi hyvin siinä.

Kehityskohteitakin löytyi ennen keskiviikon puolivälieräottelua.

− Syöttöjen laatua pitää tottakai parantaa. Mutta uskon sen olevan sitten aika tikissä, kun mennään seuraavaan peliin.

Helenius tehtaili ensimmäisen erän loppuun kunnon pukukoppimaalin. Edellisestä maalista pitkänhuiskealla hyökkääjällä oli kulunut tovi.

− Kapanen tuli just vaihdosta ja pääsin suoraan hyökkäysalueelle. Liukas jäi jäälle riistämään kiekkoa, jonka jälkeen Väisänen suti keskelle. Taisi mennä jonkun kautta maaliin, Helenius summasi maalinsa.

− Kiva pitkästä aikaa tehdä maali, hän jatkoi.

Heleniuksen ketjukoostumus on elänyt kisojen edetessä. Varaa pelirytmin etsimiseen uusien ketjukavereiden kanssa lyhyessä turnauksessa ei kuitenkaan jää.

− Ei voi laittaa mitään sen piikkiin, että ketjukaverit vaihtuvat.

Fyysistä peliä rakastava ja tunteella pelaava Helenius oli heikommasta englannin kielen tasostaan huolimatta pyrkimässä kanadalaisten ihon alle pitkin ottelua.

− Kyllä ne katsovat vähän, että kukas se tämä kaveri on, kun soittaa suuta takaisin. Sitten kun heidän päänsä sisään pääsee, niin he alkavat tyhmäilemään ja jäähyilemään.

− Kyllä mä aika paljon pyrin huutamaan penkille päin, että toivottavasti joku otti vähän nokkiinsa, Helenius nauroi.

» Lähetä palautetta toimitukselle