Harri Säteri torjui elämänsä turnauksen: "Ei ollut missään vaiheessa minkäänlaista ongelmaa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Harri Säteri pelasi vakuuttavasti kaikissa olympiaturnauksen otteluissaan.

Maalivahti Harri Säterin tilastot Pekingin turnauksesta kertovat olennaisen Leijonien puolustuspään pitävyydestä: viidessä ottelussa viisi voittoa ja torjuntaprosentti 96,1.

Myös loppuottelussa Leijonien viisikkopuolustus piti vastustajan poissa maalipaikoilta ja sitä kautta Säterin työ helpottui jälleen kerran.

– Ihan uskomaton peli jälleen meidän äijiltä! Säteri iloitsi,

– Meillä ei ollut missään vaiheessa minkäänlaista ongelmaa. Joka jätkä uskoi koko ajan siihen, että tulemme ja voitamme.

Säterille itselleen olympiakulta on ensimmäinen iso voitto ja uran ehdoton tähtihetki.

– En ole oikeastaan aiemmin voittanut mitään, ja sitten nyt aloittavana maalivahtina ja olympiakultaa – ihan uskomaton hetki.

"En ole oikeastaan aiemmin voittanut mitään."

Turnaukseen lähtiessä Jussi Olkinuoran uskottiin olevan marssijärjestyksessä Säterin edellä, mutta toijalalainen osoitti olevansa ykkösvahdin tontin arvoinen.

– Ei ollut ennakkoon puhetta, että kumpi olisi ykkönen. Edellisenä päivänä on yleensä tiedetty, että kumpi pelaa ja sillä mentiin.

Toisen epäonni on osaltaan toisen onni.

Olkinuoran joutuessa eristykseen juuri ennen turnauksen alkua Säteri sai mahdollisuuden pelata kahdessa ensimmäisessä ottelussa, ja sitä kautta ykkösvahdin tontti alkoi olla tukevasti hänen hallussaan.

– Koko ajan oli luottavainen olo, että käskyn käydessä pystyn hoitamaan ykkösvahdin roolin. Mikään ei muuttunut siinä vaiheessa, kun Jussille tuli se valitettava eristys, Säteri kommentoi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös