Hannes Björnisen kipparoiman Pelicansin kotituska jatkui − "Jos tietäisin syyn kotivaikeuksiin, niin varmasti olisin asialle jotain jo tehnyt”

LIIGA / Haastattelu
Hannes Björnisen Pelicansilla riittää mietittävää.
Kuva © Pasi Lepola (www.pasilepolaphotography.com)
Kouvolan KooKoo haki täyden pistepotin Lahden Pelicansin vieraana lauantai-illan kamppailusta. Lahtelaisten kapteeni Hannes Björninen oli ottelun jälkeen ymmärrettävästi pettynyt.

Pelicansin vaikeudet kotikaukalossaan jatkuivat lauantai-iltana KooKoon käydessä kylässä. Isännät aloittivat pelin vahvasti, mutta tuttu lepsuilu puolustusalueella nosti päätään ottelun edetessä. Ottelu päättyi numeroin 1-5.

− En oikein osaa sanoa pelistä mitään. Normaali jääkiekkopelin alku, ihan tasaista vääntöä. Vastustaja teki siihen pari maalia ja toisessa erässä teki enemmän. Se oli illan tarina. 5-1 tulos, vastustaja oli sen verran parempi tänään, Pelicansin kapteeni Hannes Björninen kertasi.

Ottelun käännekohta oli konkaripuolustaja Topi Jaakolan ulosajo päähän kohdistuneesta taklauksesta avauserän lopulla, joka pakotti Pelicansin alivoimalle. Rangaistuksen aikana KooKoo viimeisteli kaksi maalia. Björninen ei tilannetta pystynyt kommentoimaan.

Pelicansin ainokainen maali oli juuri kapteenin käsialaa kolmannen erän puolivälissä. Lahtelaisten peli parani kolmanteen erään hieman muutenkin.

Miihkali (Teppo) syötti mulle ja mä lauoin, meni maaliin. Yritettiin pelata tuloksesta riippumatta hyvää jääkiekkoa. Jos se näytti katsomoon paremmalta, niin hyvä, Björninen kertaa.

Pelicansilla on muutenkin ollut vaikeuksia saada peliään toimimaan kotikaukalossaan. Alla on isoja tappioita muun muassa Ilvekselle, Sportille ja Junost Minskille.

− Jos tietäisin syyn kotivaikeuksiin, niin varmasti olisin asialle jotain jo tehnyt, Björninen tuhahtaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle