HPK:n päävalmentaja luottavaisin mielin tilanteesta huolimatta − "Haasteellinen kesä voi olla joko uhka tai mahdollisuus"

Muut Sarjat / Haastattelu
HPK:n maalijuhlat loppuivat jo puolivälierissä.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK:ssa päävastuun valmentamisesta ottava Mari Saarinen lähtee luottavaisin mielin tulevaan kauteen. Vaikka poikkeuksellinen tilanne tuokin tullessaan erinäisiä haasteita niin valmentamiseen kuin elämiseen, osaa hän löytää tilanteesta myös positiivisia puolia.

HPK:n naisten joukkue lähti viime kauteen kovin odotuksin vahvistuneella joukkueellaan. Se pelasikin vahvan kauden ja lukeutui ehdottomasti mestarisuosikkien joukkoon. Kuortaneen nuori joukkue pudotti kuitenkin Kerhon puolivälierissä ja näin mitalipelit jäivät vain haaveeksi.

Valmentajasta päävalmentajaksi siirtyvä Mari Saarinen on entinen huippupelaaja, joka aloitti valmentajauransa Tampereen Ilveksen riveissä. Pienen Kangasalan Voiton kasvatti voitti pelaajaurallaan kaksi Suomen mestaruutta sekä saalisti kolme MM- ja yhden olympiapronssin. Hän harmitteli finaalien peruuntumista koronan iskiessä stopin kotimaiselle kiekkoilulle.

− Omat pelit olivat jo siinä vaiheessaohi ja sijoitus selvillä. Toki uutta verta olisi nähty finaalissa niin harmitti, kun eivät näitä sijoja päässeet ratkomaan.

Kokoontumis- ja yhteisharjoittelukielto tuo omat hankaluutensa, mutta Saarinen näkee siinä myös hyviä puolia.

− Pelaajat ovat aika lailla kotipatojen ääressä, ympäri Suomea kun ovat lähtöisin. Osalla on myös paremmat harjoittelumahdollisuudet kotipuolessa. Hyvät puolensakin siis löytyy, että pääsevät viettämään perheidensä kanssa aikaa pidemmälle kevääseen. Totta kai haastavaa harjoittelun kannalta ja vaatii valmennukselta paljon työkaluja mielenkiinnon, monipuolisuuden ja sparraamisen puolelle.

Pelaajien harjoitteluvastuu on nyt heillä itsellään, mutta aivan oman onnensa nojaan ei HPK-pelureiden tarvitse jäädä.

− Ohjeistettu omatoiminen harjoittelu on käytössä ilman muuta, tokihan toteutus pelaajien omalla vastuulla. Kevään ja kesän aikana pyrimme pelaajia kohtaamaan eri tavoin ja lain sallimissa puitteissa. Ohjattuun omatoimiseen pyrimme lisäämään vielä "motivointiporkkanoita" kylkeen koko ajalle.

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

Kauden aikainen päättyminen peruutti myös naisten arvokisat, joissa nuorennusleikkauksen läpikäynyt Suomen joukkue olisi päässyt näyttämään osaamisensa. Myös jääkiekon uusintalähetyksien suhteen häneltä löytyy toive.

− Ensimmäisenä nousee mieleen Naisleijonien viime kevään revanssimahdollisuuden menettäminen. Toki, jos ruutuihin saisi nyt kotisohville esimerkiksi historian parhaita paloja niin kotimaan Liigasta kuin Naisleijonien otteista, voisi kiinnostus olla kohonnut jo valmiiksi siihen mennessä, kun päästään taas tositoimiin.

Pelaajaliikenne on luonnollisesti myös enemmän tai vähemmän pysähdyksissä vallitsevan tilanteen vuoksi, mutta jonkin verran sitä on tapahtumassa Hämeenlinnassakin.

− Pelaajarunko on pysynyt koko lailla samana, muutamia opiskelujen perässä muuttaneita toki lähtijöissä aina on. Lisäksi otamme nuoria mukaan kehittymään ja parille vahvistukselle on aina paikka varattuna. Pelaajia tulee akselilta Suomi-Sarja/Mestis/omat kasvatit/Liiga. Eli ihan normaalin kaavan mukaan mennään.

Valmennuksessa Saarinen ottaa nyt päävalmentajan roolin Katja Pasasen siirtyessä sivuun. Muitakin muutoksia on luvassa.

− Pieniä muutoksia kyllä. Valmennuspuolelle on saatu lisää osaamista lajitaidon ja pelikäsityksen puolelle, muuten koko lailla sama kokoonpano.

Saarinen on jo jonkin verran ehtinyt miettimään tulevaa kautta ja sen voimasuhteita.

− Luulen, että joukkueiden rungot tulevat pysymään aika lailla samoina ja kärki tulee olemaan yhtä kova ja tasainen kuin viime kaudella. Muutamia vahvistuksia on siirtynyt ja siirtynee joukkueesta toiseen. RoKin mukaantulo tuonee kaivattua uutta tuulta sarjaan ja mahdollisesti myös yllätyksiä.

HPK:n ilme uuden päävalmentajan alaisuudessa on Saarisen mukaan jo tiedossa.

− Tulemme pelaamaan yhtenäistä, aktiivista ja ennen kaikkea luovaa peliä, josta jokaiselle nälkäiselle pelaajalle löytyy terveen kilpailun tuomassa hengessä aina rooli. Yhtenäisyys = seuran tuki.

Lopuksi hän tahtoo luoda kiekkokansalle positiivista ajattelua näinä vaikeina aikoina.

− Maailmantilanteen tuoma haasteellinen kesä voi olla joko uhka tai mahdollisuus. Se saattaa tuoda syksyyn täysin uusia lähtökohtia ja muuttaa voimasuhteita. Meillä se pyritään kääntämään mahdollisuudeksi, koska paljon positiivisia puoliakin löytyy, kun niitä jaksaa etsiä ja uskaltaa ottaa käyttöön. Kaikki me olemme samassa veneessä, joten yhdessä nousemme tästä myös takaisin uuteen nousuun!

Kuva © Jari Mäki-Kuutti

» Lähetä palautetta toimitukselle