HPK:n kolossipakki Miro Karjalainen osui onnekkaasti: “Vanhan pakkiparin hanurin kautta sisään”

LIIGA / Haastattelu
Lähinnä fyysisyydestään tunnettu HPK:n Miro Karjalainen pääsi maalin makuun illan Ässät-ottelussa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
HPK-puolustaja Miro Karjalainen sai kauden toisen maalinsa onnekkaalla tavalla Hämeenlinnan perjantai-illassa. HPK voitti Ässät kotikentällään terävyytensä myötä lopulta maalein 4-1.

HPK:n kolossipuolustaja Miro Karjalainen oli jälleen monessa mukana joukkueensa 4-1 -kotivoitossa Porin Ässistä. Peli oli tasainen, mutta lopulta Kerho vei pidemmän korren tehokkuutensa ansiosta.

− Ihan hyvä peli. Saatiin hyvä startti peliin ja homma lähti hyvin rullaamaan. Kolmas erä pelattiin fiksua kiekkoa ja kokonaisvaltaisesti hyvä peli meiltä, Karjalainen kuvaili illan tapahtumia.

Ässien kiri jäi pahasti piippuun ja tuntui, että HPK pääsi kolmannessa erässä jopa yllättävän helpolla johtoasemassa.

− En sanoisi, että kirin puuttuminen oli heidän heikkoutta missään tapauksessa. Me vain saatiin heidät pidettyä poissa parhailta maalipaikoilta ja puolustettiin hyvin, Karjalainen kertoi.

HPK oli keskiviikkona Pelicansia vastaan Lahdessa todella vaisu ja tämän myöskin Karjalainen allekirjoitti. Tänään otteet olivat selkeästi parantuneet edellisen kamppailun jäljiltä, ja hämeenlinnalaisilla oli täysin uusi ilme pelissään.

− Tänään oltiin ihan joka osa-alueella parempia kuin keskiviikkona. Pelicans-peli oli meiltä todella heikko, varmaan yksi kauden heikoimmista. Tänään saatiin onneksi kurssi hyvin käännettyä, Karjalainen sanoi.

Miro Karjalaisen nimeä harvemmin nähdään maalintekijätilastoissa. Tänään puolustaja ja selkeästi suurin yleisön suosikkipelaaja iski kuitenkin kauden toisen osumansa, onnekkaalla tavalla.

− Ihan perustyyliin kiekkoa maalille ja nyt kävi hyvä tuuri, meni vanhan pakkiparin hanurin kautta sisään. Se seisoi siellä, missä se on aina ennenkin ollut ja luotin siihen, puolustaja hymyili.

Entä oliko onnekas maali ihan tarkoituksellinen?

− No totta kai, Karjalainen naurahti.

HPK matkaa huomenna lauantaina Vaasaan Sportin vieraaksi. Ässät puolestaan taistelee Satakunnan herruudesta Raumalla Lukkoa vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle