HIFK:n yllättävä pistepörssikärki Micke-Max Åsten ei haudo kostoa: "Pelaamme TPS:ää emmekä yksittäistä pelaajaa vastaan"

LIIGA / Haastattelu
Micke-Max Åsten on iskenyt kevään kolmessa pudotuspeliottelussa jo viisi tehopistettä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Helsingin IFK aloitti viime viikolla pudotuspelit kaatamalla Kärpät puolivälierissä suoraan kolmessa ottelussa.

Suurin yllättäjä löytyy helsinkiläisten pistepörssiä tutkailemalla. Nelosketjun voimahyökkääjä Micke-Max Åsten, 28, on tällä hetkellä HIFK:n pudotuspelien paras pistemies (2+3=5).

– Ihan rehellisesti sanottuna en tiedä, mistä tehot ovat löytyneet. Helppohan tähän olisi sanoa, että ollaan syöty, harjoiteltu ja palauteltu ja muuta tällaista kliseistä, sanoo Åsten, joka keräsi runkosarjan 36 ottelussa vain kuusi tehopistettä.

Puolivälierissä koko nelosketju Åsten–Miro VäänänenJuho Keränen oli liekeissä.

– Ketjuna ollaan pelattu hyvin runkosarjassakin, vaikka silloin ei pisteitä juuri tullutkaan. Nämä pudotuspelit ovat olleet jatkumoa sille hyvälle runkosarjalle ja nyt on sattunut tulemaan maaleja, Åsten pohtii.

Puolivälieräsarja oli Åstenin mukaan kaikkiaan tiukkaa taistelua. Kaksi ensimmäistä ottelua menivät HIFK:n nimiin maalin erolla, mutta katkaisupeli Oulussa repesi 5–2-voittolukemiin.

– Kaikki pelit olivat tiukkoja. Pudotuspeleissä pienet asiat ratkaisevat pelejä ja sarjoja. Ehkä oltiin niissä pienissä asioissa parempia.

Micke-Max Åsten, Juho Keränen ja Miro Väänänen juhlivat maaleilla Kärppiä vastaan.

Koronakaranteeni ei vienyt HIFK:n pelivirettä

Runkosarjan lopussa HIFK:lle tuli lähes kuukauden ottelutauko, kun joukkue joutui koronakaranteeniin. Helsinkiläiset ehtivät pelata juuri ennen pudotuspelien alkua vain kolme runkosarjaottelua.

Pelitahti on löytynyt kuitenkin hyvin.

– Itse kullakin oli varmasti kysymysmerkkejä, miten sen karanteenin jälkeen pelit lähtevät liikkeelle. Koko kausi on ollut erikoinen, sillä joulun aikaan oli koko Liigassa kuukauden tauko.

– Mietittiin, että kun on aiemminkin saatu tauon jälkeen peli ruotuun, niin miksei se onnistuisi nytkin. Ei nähty vielä parasta HIFK:ta Kärpät-sarjassa, mutta se oli nousujohteinen esitys meiltä.

"Kokovisiirillä Päävammoja on tullut olemattomista tilanteista enemmän."

Kaikkiaan Liiga-kausi 2020–2021 on ollut koronapandemian vuoksi hyvin erikoinen: otteluita on siirtynyt ja peruuntunut, yleisöä ei ole saanut ottaa marraskuun lopun jälkeen ja pelaajatkin on pakotettu pelaamaan kokovisiirin kera.

– Tyhjät katsomot ovat tuntuneet oudolta. Kun hallit ovat täynnä keväällä, on peleissä ihan erilainen meininki. Ihan turha sitä on kieltää.

– Mutta tälle ei voi mitään, tämän kanssa on elättävä.

Kokovisiirillä pelaamiselle Åsten antaa tyrmäyksen.

– En ole tykännyt pelata kokovisiirillä. Vaikka sen läpi näkee varmaan paremmin kuin ristikosta, on näkökenttä sumeampi. Kaikista pienistäkin osumista kääntyy pää mukana. Päävammoja on tullut niin sanotusti olemattomista tilanteista enemmän.

– Kyllä siihenkin tottuu, mutta en haluaisi jatkaa kokovisiirin kanssa.

Poikkeuksellinen kokovisiiri ei ole ollut Micke-Max Åstenin mieleen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

"TPS:ää vastaan tulee fyysisempi ottelusarja"

Liigan välierät alkavat torstaina. Niissä HIFK:ta vastaan asettuu TPS, jonka helsinkiläiset kellistivät runkosarjan keskinäisissä kohtaamisissa voitoin 2–1.

– Minulla on sellainen fiilis, että välieristä tulee fyysisempi ottelusarja kuin Kärppiä vastaan. Tulee kamppailupelaamista ja taklaamista. Maalinedustaistelut ovat tärkeässä roolissa pelien voittamisen suhteen.

– Olemme valmiita siihen fyysiseen peliin. Pystymme vastaamaan siihen. Olemme siinä parempia kuin TPS.

HIFK:n ja TPS:n edellisessä kohtaamisessa tammikuun lopulla TPS:n Aleksi Anttalainen taklasi HIFK:n Yohann Auvitun sairauslomalle, joka jatkuu yhä. Välittömästi tilanteen jälkeen Åsten kävi Anttalaiseen kiinni kahden minuutin arvoisesti.

Tilanne ei ole kuitenkaan enää Åstenin aktiivisessa muistissa.

– Ehdin itse jo unohtaa asian, mutta pelaamme TPS:ää emmekä yksittäistä pelaajaa vastaan. Nyt on tärkeitä asioita voitettavana. Me haluamme voittaa.

Åsten povaa TPS-välieristä fyysisiä kamppailuita.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

HIFK:n roolitus on poikkeuksellisen onnistunut

Vuosaaren Viikinkien kasvatilla on menossa jo yhdeksäs kausi HIFK:n liigajoukkueen riveissä. HIFK:lla ja Åstenilla alkavat nyt viidennet perättäiset mitalipelit.

"Kun puhutaan Helsingin IFK:sta, turha tässä on mistään pronssimitalin tavoittelusta puhua."

Åstenin mukaan juuri tämän kauden joukkueelle ominaista on erinomainen roolitus.

– Uskallan puhua muunkin joukkueen suulla, että olemme tyytyväisiä rooleihimme.

– Ja vaikka nuorisokaartillamme on ollut pienempi rooli, he ovat aina treenanneet hymy huulilla ja olleet valmiita hyppäämään kaukaloon, kun käsky on käynyt. Hattu nousee heille.

Åstenin kolmivuotinen pelaajasopimus HIFK:hon on katkolla.

Onko HIFK:n kanssa ollut jo puhetta jatkosopimuksesta?

– Katsotaan sitä kauden jälkeen. Pelataan nyt siihen malliin, että jostakin löytyy pelipaikka.

Nyt Åsten keskittyy panoksellaan tuomaan Suomen mestaruuden HIFK:lle kymmenen vuoden tauon jälkeen.

– Kun puhutaan Helsingin IFK:sta, turha tässä on mistään pronssimitalin tavoittelusta puhua. Minulla henkilökohtaisesti on jo pronssi ja hopea, joten se kirkkain mitali kiinnostaa isosti.

» Lähetä palautetta toimitukselle