HIFK:n Juha Jääskä palasi tarmokkaana vaikeiden aikojen jälkeen − "En muista, milloin viimeksi olisin pelannut kahtakaan viikkoa putkeen"

LIIGA / Haastattelu
Juha Jääskä pelasi vuoden 2020 toisen ottelunsa.
Kuva © Saana Hakala
HIFK:n Juha Jääskällä on ollut tällä kaudella enemmän epäonnea kuin monella pelaajalla yhteensä. Hän on pelannut runkosarjasta vain kolmasosan ja ollut loukkaantuneena useita kuukausia. Edellinen paluu kesti vain vajaan ottelun verran.

HIFK:n nuori Juha Jääskä pelasi tiistaina Tapparaa vastaan koko kauden 21. ottelunsa. Hyökkääjä on kärsinyt useammasta isosta loukkaantumisesta.

− Tuntui ihan upealta. Vaikka kuinka olisi ollut raskasta, niin pelin hurmos pistää hymyn huulille. Paskalta on tuntunut välillä. Haluaisin kuitenkin kehittyä ja auttaa joukkuetta. Loukkaantuneena se on vähän vaikeampaa, mutta sellaista se on välillä,

Jääskä pelasi edellisen kerran helmikuun ensimmäisenä päivänä HIFK:n kohdatessa KalPan. 

− Nyt on helpompi katsoa taaksepäin, mutta on tässä ollut synkkiäkin ajatuksia. Olen tällä hetkellä kondiksessa eikä tässä ole mitään vammoja.

Nuorten maajoukkueissakin esiintynyt 22-vuotias kokee, että hän on pystynyt tällä kaudella ottamaan askeleita eteenpäin loukkaantumisista huolimatta.

− Alkuun ensimmäiset 15 peliä ja ensimmäisen loukkaantumisen jälkeen antavat luottoa ja fiilistä tulevaan. Selkeästi olen pystynyt pelaamaan paremmin kuin viime kaudella.

− En muista, milloin viimeksi olisin pelannut kahtakaan viikkoa putkeen. Tässä yritän saada kevääksi jonkilaisen iskukyvyn. Loukkaantuneena on helkkarin vaikea kehittyä pelaajana.

Vuosi 2020 on toive paremmasta

Joulukuussa Jääskä neljä peliä ja tiistaina Jääskä pelasi vuoden 2020 toisen ottelunsa. Edellinen kamppailu oli helmikuun ensimmäiseltä päivältä. Silloinkaan kaikki ei sujunut ongelmitta.

− Siinä kävi vähän huono säkä, kun tuo nilkka meni viimeisellä vitosella uudestaan sen paluun jälkeen.

HIFK haki Tapparasta voiton voittolaukauskilpailussa ja tasoitus 2−2:een syntyi aivan varsinaisen peliajan viime sekunneilla. Jääskän mielestä helsinkiläisten peli on vakuuttavalla tasolla.

'− Todellakin on. Pelimme on ollut hienoa seurattavaa ja siihen oli helppo hypätä messiin. Pelaamme simppeliä pudotuspelikiekkoa. Olemme tähdänneet siihen, että olemme keväällä parhaillamme.

HIFK:n otteluennakossa nuorukainen sanoi olevansa niin innoissaan paluusta peleihin, että hänelle kelpaisi vaikka rooli maalivahtina.

− Eivätkös ne NHL:ssä pelaa Zamboni-kuskitkin, heitti Jääskä hymy huulilla.

Muokattu: 25.2.2020, kello 23.00: Kuva vaihdettu Tappara-ottelussa otettuun, tuoreeseen kuvaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle