HIFK-luotsi Jarno Pikkarainen harmitteli Kärppien voiton jälkeen, että HIFK:lla "ei oikein ollut onneakaan"

LIIGA / Haastattelu
HIFK pelasi Oulussa hyvän ottelun, mutta hävisi.

Perjantaina HIFK kilautteli jälleen kerran maalirautoja, mutta sai vain yhden maalin aikaiseksi. HIFK oli ottelussa hienokseltaan niskanpäällä, mutta hävisi ottelun silti jatkoerässä, kun Kärpät teki ottelusarjan ensimmäisen ylivoimamaalinsa jatkoerän toisella minuutilla.

– Meiltä oli 60 minuuttia erinomaista suorittamista. Tehokkuus vaan jäi uupumaan, eikä oikein ollut onneakaan, tolpat olivat väärällä puolen meille tänään, kyläilijöiden päävalmentaja Jarno Pikkarainen kertasi.

HIFK:n puolustus pysyi pääosin kasassa, mutta ratkaisevalla hetkellä joukkue teki vääriä valintoja.

– Tietenkin tuo tapa, että ei laitettu kiekkoa syvälle ja sitten tuli jäähy, jonka aikana helähti. Se jätti vähän huonon maun suuhun, kun muuten hyvästä pelistä jäi tulos jäi uupumaan.

Tällä kertaa Pikkarainen sanoi vastustajajoukkueesta vain kaksi sanaa. 

– Onnittelut Kärpille.

Muokattu 13.4.2019 kello 00.27: Otsikkoa muutettu.

» Lähetä palautetta toimitukselle