Janne Laukkasen NHL-ura lähti kunnolla käyntiin Ottawa Senatorsin riveissä
Kuva © Getty Images

Ex-NHL: Janne Laukkanen todisti värikkäällä urallaan šokkisiirron ja viiden pakin avauskentällisen − "Ainakaan ensimmäisessä vaihdossa ei kolahda omiin"

Haastattelu
Ex-NHL on Jatkoajan juttusarja, jonka jokaisessa artikkelissa haastatellaan yhtä entistä NHL-pelaajaa hänen aikakautensa NHL:stä ja Pohjois-Amerikasta. Janne Laukkanen koki, millaista on olla ainoa eurooppalaispelaaja AHL:ssä, mutta myös miltä tuntuu pelata maailman parhaiden kanssa maailman parhaita vastaan NHL:ssä.

− Siitä on niin helvetisti aikaa, naurahtaa Janne Laukkanen haastattelun aluksi.

Hän toteaa, että joutuu kaivelemaan asioita syvältä muistilokeroistaan, sillä peliajoista kysytään enää nykyään niin harvoin.

Alkusysäyksenä NHL-varaukselle Laukkanen näkee vuoden 1988 alle 18-vuotiaiden EM-turnauksen ja vuoden 1990 alle 20-vuotiaiden MM-turnauksen. Varsinainen kehityspyrähdys tapahtui niiden välissä, ja Laukkanen nousikin Lahden Hockey Reippaan kanssa yhtä matkaa SM-liigaan kaudelle 1990−1991. Kauden jälkeen Hockey Reipas teki konkurssin, ja Laukkanen siirtyi HPK:hon.

Seuraavana kesänä Quebéc Nordiques varasi Laukkasen kahdeksannella kierroksella järjestysnumerolla 156. Laukkanen muistelee olleensa vanhempiensa kanssa kesämökillä varaustilaisuuden aikaan eikä seurannut tilaisuutta. Hän ei muista aivan tarkkaan, saiko tiedon varauksestaan puhelimitse vai näkikö sen vasta seuraavana päivänä televisiosta.

Suurena yllätyksenä Nordiquesin varaus ei tullut, sillä Laukkanen oli käynyt Nordiquesin silloisen kykyjenetsijän Frank Mobergin haastattelussa. Varauksen jälkeen postissa saapui kirje, jossa oli Nordiquesin lippis.

Ligue américaine de hockey tutuksi

Pohjois-Amerikkaan siirryttyään vuonna 1995 Laukkanen asui Peter Forsbergin kanssa samassa asunnossa. Alku oli vaikea, sillä Laukkanen joutui farmiin ja hän kertoo tulleensa pomputelluksi AHL:n ja NHL:n välillä.

− Aika lähellä pelipaikka oli mutta kuitenkin aika kaukana. Kun joku loukkaantui, kävin vain paikkaamassa häntä, Laukkanen muistelee.

Ensimmäisenä vuonna Nordiquesin farmissa, Cornwall Acesissa, Laukkanen oli ainoa eurooppalainen kanadanranskalaisia pullollaan olevassa joukkueessa. Hän muistelee ajan olleen haastavaa paitsi edellä mainitusta syystä, myös hänen yksisuuntaisen sopimuksensa vuoksi.

− [Valmentaja] Bob Hartley kyllä tiedosti asian, Laukkanen toteaa ja nauraa makeasti päälle.

− Kova kouluhan se oli ainoana eurooppalaisena. Siellä oli paljon ranskaa puhuvia pelaajia, se oli aika haastavaa, kun ei ymmärtänyt, mitä he puhuivat. Se oli aika lailla vain selviytymistä.

Laukkanen pelasi tuolla kaudella Nordiquesissa 11 peliä runkosarjaa ja kuusi pudotuspeliä.

− Näköjään yksi maalikin tullut vahingossa, Laukkanen muistelee selatessaan vanhoja tilastojaan.

Kyseinen maali oli hänen ensimmäinen NHL-osumansa.

Acesissa kuluneen loppukauden Laukkanen kertoo sujuneen hyvin. Hän sai pelata omaa peliään ja pisteitäkin kertyi 55 ottelussa mukavat 8+26=34.

− Vaikka välillä tuntuikin, että aivan sama mitä teki, kaikki oli väärin.

Coloradon kautta Kanadaan

Jos edeltävä kausi olikin henkisesti raskas, odotukset seuraavaan kauteen olivat suuret. Jo ennen harjoitusotteluita 1995−1996 tapahtui suuri muutos, kun joukkue muutti Coloradoon ja nimettiin uudelleen Avalancheksi. Laukkanen kertoo harjoitusleirin sujuneen hyvin, mutta sitten häneltä hajosi nivunen. Puolustaja passitettiin jälleen Cornwalliin, ja hänelle luvattiin NHL-paikka tervehtymisen jälkeen.

Nordiquesin muutettua Coloradoon Laukkanen puki Avalanchen paidan kolmessa NHL-pelissä
Kuva © Getty Images

Myöhemmin yksi NHL-kokoonpanon puolustajista loukkaantuikin, ja Laukkanen pääsi pelaamaan kolme ottelua ylhäällä. Pelit sujuivat hyvin, mutta taas kerran Laukkasen kohtalona oli joutua passitetuksi farmiin. Tällä kertaa hänelle ei kerrottu edes syytä.

Laukkanen kertoo ottaneensa tästä hieman itseensä ja palattuaan Cornwalliin hän pyysi Hartleyltä, ettei tämä lähettäisi häntä enää ylös. Laukkanen halusi pelata kauden loppuun AHL:ssä ja miettiä sen jälkeen muita vaihtoehtoja.

Tammikuun 25. päivä 1996 Laukkanen saikin lähteä uuteen osoitteeseen. Ottawa Senators oli vaihtanut päävalmentajaansa edeltävänä päivänä jo toistamiseen kuluneen kauden aikana. Tällä kertaa Dave Allison sai lähteä, ja tilalle palkattiin Avalanchen apuvalmentajana toiminut Jacques Martin.

Martin oli vakuuttunut Laukkasen kyvyistä pelata ylhäällä, ja niinpä puolustaja sai uuden alun NHL-uralleen.

Seuraavana syksynä pelattu World Cup sujui myös Laukkaselta hyvin. Näitä kahta asiaa, siirtoa ja World Cupia, hän pitää käänteentekevinä uransa kannalta.

− Sen jälkeenhän se oli sellaista tasaista puurtamista. Vähintään yksi maali joka kausi, ainakin tilastoissa, Laukkanen toteaa ja nauraa jälleen päälle.

Kun jalka oli saatu oven väliin, pelaaminen alkoi sujua ja paikka vakiintui. Loppukausi meni joukkueelta alavireisesti, mutta Martinin luotsaamana Senators paransi seuraavilla kausilla merkittävästi. Laukkanen kotiutui seuraan ja myös menestyminen alkoi tuntua todennäköiseltä.

Vuoden 2000 keväällä tuli kuitenkin "shokkiuutinen", kuten Laukkanen itse asiaa kuvailee. Laukkanen ja Ron Tugnutt kaupattiin Pittsburgh Penguinsiin vaihdossa Tom Barrassoon.

− Se oli toisenlainen kulttuuri jenkkipuolella. Siellä oli tšekkimafia, edesmennyt Ivan Hlinka oli valmentajana yhtenä vuonna. Talousongelmat alkoivat myös Pittsburghissa silloin. Koko seura oli aika koetuksella, Laukkanen kertoo.

Laukkanen, Lemieux ja Pittsburghin kevät

Kun Laukkanen aloitti ensimmäistä täyttä kautta Penguinsin takalinjoilla, joukkueeseen teki paluun uransa kolme vuotta aiemmin lopettanut Mario Lemieux. Laukkanen oli loukkaantuneena ollessaan harjoitellut samassa ryhmässä Lemieux'n kanssa ja oli täten tietoinen siitä, että Super-Marion taidot olivat tallella.

Paikoitellen joukkue pääsikin nauttimaan Lemieux'n taituruudesta ja eteni keväällä idän konferenssifinaaleihin saakka, joissa New Jersey Devils vei voiton.

Penguinsissä Laukkanen kantoi ajoittain varakapteenin A-kirjainta, minkä suomaan vastuuseen liittyy oma tarinansa.

Laukkanen muistelee, että joukkue oli Buffalossa valmistautumassa illan peliin, ja alla oli viiden kuuden ottelun tappioputki. Laukkasen pukiessa varusteita päälle koppiin tuotiin lista illan ketjukoostumuksista. Listassa oli myös avauskentällinen.

Yhtäkkiä kopissa alkoi valtava supina. Aloitukseen oli merkitty viisi puolustajaa.

Koska kukaan muu ei uskaltanut asiasta kysyä, valmentajien koppiin selvyyttä hakemaan lähetettiin varakapteeni Laukkanen. Valmennuksen vastaus oli yksiselitteinen: ainakaan ensimmäisessä vaihdossa ei kolahda omiin. Niinpä peli aloitettiin viidellä puolustajalla.

Keväällä 2002 Pittsburgh tyhjensi pajatson ja lähetti lähes kaikki kauppatavaraksi kelpaavat pelaajat muihin joukkueisiin. Laukkanen myytiin New York Rangersiin yhdessä Aleksei Kovaljovin, Dan LaCouturen ja Michael Wilsonin kanssa. Rangersillä oli riveissään puolustajia niin paljon, että Laukkanen lähetettiin AHL:n Hartford Wolf Packiin pelaamaan.

Viiden ottelun jälkeen Laukkanen laitettiinkin siirtolistalle, josta Tampa Bay Lightning poimi hänet. Samoihin aikoihin Laukkasella todettiin vasemmassa lonkassa nivelrikko, ja hän palasi Suomeen käydäkseen Esko Kaartisen vastaanotolla. Laukkanen pyysi Kaartiselta suoraa palautetta ja sitä myös sai: käsky kuului laittaa luistimet naulaan.

Pian tämän jälkeen Laukkanen sai puhelun Tampasta. Häntä pyydettiin käymään toimistolla ja ottamaan kaikki lääkäreiden paperit mukaan.

Laukkanen kertoo käyneensä kolmella eri lääkärillä. Korjaamista ei ollut edes yritetty, lonkkaa oli vain puhdistettu poistamalla luusiruja. Lääkärikäyntien jälkeen Laukkanen odotteli hotelli Marriotissa, kunnes puhelin soi jälleen. Toisessa päässä oli GM Jay Feaster, joka pyysi Laukkasta toimistolle yhden vuoden mittaisen sopimuksen allekirjoittamista varten.

Laukkanen kuvailee, että lonkkaa yritettiin saada pelikuntoon erilaisilla hoitomenetelmillä sekä ruiskuttamalla pitkällä piikillä "voiteluainetta" luiden väliin. Mistään keinosta ei kuitenkaan ollut pitkäaikaista apua, ja marraskuun korvilla Laukkanen sai eteensä valinnan: hän voisi joko lähteä farmiin pelaamaan tai saada korvauksen sopimuksen ulosostosta. Laukkanen valitsi ulososton. Jouluksi perhe oli jo muuttanut takaisin Suomeen.

Penguinsiin yhdessä kaupatut Laukkanen ja Tugnutt suojelemassa maaliaan
Kuva © Getty Images

Ajat muuttuvat, muistot paranevat

2000-luvun taitteessa pelaajat olivat vielä hieman enemmän kauppatavaraa kuin nykyään. Laukkanen muistelee, että Pittsburghin-siirto tuli todella yllättäen.

− Vaikka sen tiedostaa, että on kauppatavaraa, ei sitä syvästi ajattele. Kun luo hyvän verkoston, töissä on mukavia ihmisiä ja on kiintynyt paikkaan, kuten Ottawan halliin, niin kun se [siirtopäivä] koittaa, olo on, että kuinka tässä voi käydä näin, Laukkanen kuvailee.

− Kukaan ei sano mitään. Ei kerrottu edes, että meillä on viritteillä tällainen kauppa. Ja että jos me saadaan se läpi, meidän on pakko luopua sinusta, joten varaudu siihen, Laukkanen pohdiskelee.

Laukkanen ei kuitenkaan muistele kauppaamistaan pahalla. Hän kertoo, että suhteet Ottawan suuntaan ovat edelleen hyvät ja hän on siellä käynytkin tervehtimässä tuttuja. Laukkasen mukaan pelaajien myyminen kuuluu jääkiekon kaupalliseen puoleen, ja se on kestettävä, jos huipulla aikoo olla mukana.

Nykyään Laukkanen kokee pelaajia tiedotettavan paremmin ja asioiden olevan avoimempia. Agentit ovat mukana prosessissa, joten tieto kulkee paremmin pelaajille saakka. Laukkasen uran aikoihin seurat tekivät päätöksiä keskenään ja vasta sopimisen jälkeen kertoivat agentille, että pelaaja vaihtaa nyt maisemaa.

Laukkanen muistuttaa myös, että ruoho saattaa olla vihreämpää aidan toisella puolella. Esimerkkinä hän käyttää omaa jatkosopimustaan Penguinsiin, jonka hän sai pelaamalla loppukauden 1999−2000 hyvin: 11 ottelua tehoin 1+7.

− Onhan näissä hyviäkin puolia. Kun olet pelinappula, niin olet pelinappula. Toiset kestää, toiset ei. Itselleni on ollut sama, missä olen ollut, kunhan olen päässyt pelaamaan ja saanut nauttia siitä.

− Jos niin voi sanoa, joskus olen tehnyt jotain oikeinkin. Ja olenhan maalejakin tehnyt monta, Laukkanen toteaa ja nauraa jälleen perään.

Uran tärkeimpiä muistoja kysyessä Laukkanen nostaa ensimmäisenä esille pukukoppielämän. Hän kertoo glamourin olevan pelaamisesta kaukana, sillä enimmäiseen kauden aikainen elämä koostuu lentämisestä ja matkustamisesta paikasta toiseen. Useimmista kaupungeista pelaaja näkee vain jäähallin.

Uransa bonuksina Laukkanen pitää kolmia olympialaisia, Kanada Cupia ja World Cupia, joista on jäänyt hienoja muistoja.

Huikeimmiksi muistoiksi Laukkanen nimeää Forsbergin, Aleksei Jašinin ja Kovaljovin urien näkemisen läheltä, Lemieux'n paluun, pelaamisen hänen ja Jaromír Jágrin kanssa, sekä pelaamisen arvostettuja pelaajia, kuten Eric Lindrosia, Cam Neelyä ja Wayne Gretzkyä vastaan. Lindrosin kanssa vääntämistä Laukkanen muistelee erityisellä lämmöllä.

Hienojen hetkien listalle hän lisää vielä keskustelut pitkäaikaisen idolinsa Paul Coffeyn sekä muiden suurien persoonien, kuten Nicklas Lidströmin kanssa. Laukkanen kertoo uran rikkauden tulevan pääosin ihmisistä, joiden kanssa on saanut olla tekemisissä, ja pelaajista, joiden kanssa ja joita vastaan on saanut pelata.

Jääkiekkoa parlamenttitalon pihamaalla

Hyvistä suhteista Pohjois-Amerikkaan ja Kanadaan kertoo sekin, että Laukkanen oli mukana Ottawassa 2017 järjestetyssä NHL:n 100-vuotistapahtuman alumnipelissä. Nelipäiväinen tapahtuma oli Laukkaselle loistava mahdollisuus tavata entisiä pelitovereita ja vaihtaa heidän kanssa kuulumisia. Samalla hän sai myös pienen kuvan siitä, millaista peli on NHL-kaukalossa nykypäivänä.

Vastapuolen joukkueessa pelasi juuri oman uransa lopettanut Mike Fisher, jota vastaan Laukkanen suoritti puolustusvelvoitettaan. Tugnuttin huutaessa maaliltaan ohjeita Laukkaselle Fisher tinttasi kiekon maalia kohti. Laukkanen muistaa havainneensa ainoastaan kiekon suhahduksen ja kommentoineensa Tugnuttille: "Älä välitä, hänhän ampui ohi".

− Oli käsittämätöntä, miten paljon laji oli muuttunut, Laukkanen toteaa edelleen hieman epäuskoisena.

Aktiivinen NHL:n seuraaminen on ex-puolustajalta jäänyt, mutta hän kertoo edelleen katsovansa tulokset ja tietävänsä, ketkä organisaatioissa ovat töissä. Osan kanssa Laukkanen soittelee kuulumisia edelleen säännöllisesti, ja viritteillä on ollut myös suuremman porukan kokoontuminen.

Nykyisessä työssään Lahden Pelicansin urheilutoimenjohtajana Laukkanen kuitenkin seuraa pelaajia ja etenkin Euroopan sarjoja tarkkaan. Uran aikana kertyneen suhdeverkoston merkitystä hän painottaa tärkeimpänä työkalunaan. Sitä kautta hän saa aina tietoa siitä, mistä on kiinnostunut.

Valmennuksen eroista reilun parinkymmenen vuoden takaiseen Laukkanen ei suoralta kädeltä osaa ottaa kantaa. Hän uskoo, että asiattomuuksiakin on voinut tapahtua, mutta painottaa, että henkilökohtaisesti ei koe yhdenkään valmentajansa olleen epäreilu. Vaikka Hartleykin oli tiukka ja kova valmentaja, Laukkanen sanoo menneensä eteenpäin tämän valmennuksen ansiosta. Myös moni henkisesti koville ottanut asia on hauska juttu jälkeenpäin.

− Aina pitää katsoa peiliin: onko itse aiheuttanut tilanteen. Ja pitää ymmärtää myös muita, Laukkanen sanoo.

Lightningissa Laukkanen ehti pelata kaksi runkosarja- ja kaksi pudotuspeliottelua
Kuva © Getty Images

Loppukevennyksenä Laukkanen kertoo tarinan tulokaskaudeltaan AHL:stä, joka kuvaa myös sen ajan suhtautumista eurooppalaisiin pelaajiin. Joulun tienoilla joukkueella oli ollut paljon pelejä, ja ilmeisesti jokin Laukkasen otteissa ei miellyttänyt valmentaja Hartleytä. Hartley heitti Laukkasen ulos harjoituksista kesken kaiken.

− Meidän fysiikkavalmentaja tuli sinne [koppiin] ja sanoi, että ota luistimet pois ja laita lenkkarit jalkaan. Ota kypärä ja hanskat mukaan ja aja kuntopyörää niin kauan, kunnes päävalmentaja tulee ilmoittamaan, että riittää, Laukkanen muistelee.

Laukkanen teki työtä käskettyä ja polki kuntopyörää kaikki varusteet päällä visiiri huurussa. Jonkin ajan jälkeen Hartley saapui paikalle ja kysyi Laukkaselta, ymmärtääkö tämä miksi valmentaja käski hänen tehdä näin.

− Vastasin, että "yes". Ei ollut hajuakaan, hekottelee Laukkanen.

− Varmaan treenit olivat lähteneet vähän huonosti liikenteeseen, niin jostakusta piti tehdä esimerkki. Olin ainoa eurooppalainen, niin se siinä oli varmaan se juttu. Mutta hyvää oppia sekin oli.

Ex-NHL-juttusarjaa julkaistaan määrittelemättömin väliajoin. Juttusarjan jokaisessa osassa haastatellaan yhtä entistä NHL-pelaajaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle