Hexi Riihiranta pyörii edelleen aktiivisesti jääkiekkoporukassa.
Kuva © Jarno Hietanen

Ex-NHL: Aina tarvitaan ensimmäinen – Hexi Riihiranta meni Vellu Ketolan kanssa ensimmäisenä suomalaisena Pohjois-Amerikkaan ja voitti WHA:n mestaruuden

Haastattelu

Legendaarinen kanadalainen Carl Brewer kävi pelaamassa HIFK:ssa ainoastaan yhden kauden, mutta hän onnistui tuon kauden aikana antamaan helsinkiläisseuralle paljon. Seuran pelitapa ja koko imago alkoi muuttua. Myös pelaajat saivat imettyä itseensä oppia niin kaukalossa kuin henkiselläkin puolella. Yksi niistä pelaajista oli puolustaja Heikki "Hexi" Riihiranta, joka 1970-luvun alussa vakiinnutti paikkansa myös Leijonissa.

Kesällä 1973 Bostonissa jääkiekkokoulun kouluttajana ollut Riihiranta pelasi myös sikäläistä kesäsarjaa. Huhut alkoivat kertoa taitavasta eurooppalaisesta, jolle kovakaan peli ollut vierasta. Boston Bruins lähetti paikalle edustajansa katsomaan ja NHL-seuran kiinnostus heräsi.

− Pyysivät tulemaan heidän leirillensä, mutta minullahan oli sopimus HIFK:n kanssa. Sovittiin sitten, seuraavana vuonna tulisin käymään.

Seuraavana vuonna Riihiranta pakkasi kamppeensa ja aikoi kohti Bostonia, mutta osoite kuitenkin muuttui viime hetkillä.

− WHA:ssa pelaava Winnipeg Jets oli juuri hankkinut Veli-Pekka "Vellu" Ketolan joukkueeseensa, ja hän oli minusta vinkannut seurajohdolle. Heidän ensimmäisen sopimustarjouksen hylkäsin, mutta seuraavaan otin kiinni.

Harjoitusleirillä tunnelma oli välillä jäätävä, sillä osa pelaajista koki eurooppalaiset pelaajat uhkana. Otteet olivat melkoisen kovia, eikä vastaanotto juuri lämmennyt sarjakauden alkamisen jälkeen.

− Kyllähän osa heistä ajatteli, että me tulemme ja viemme heiltä työpaikan alta. Koittivat sitten kovilla otteilla saada meidät perääntymään, mutta sehän ei tietenkään onnistunut. Tilanne rauhoittui, kun joukkue lyötiin lukkoon. Sarjassa sitten vastustajat yrittivät samaa ja aika rumillakin otteilla varsinkin ruotsalaispelaajia otettiin. Osa tuomareista vielä antoi mennä tämän läpi eli ennakkoasenteet olivat vahvat. Jonkin aikaa siellä yritettiin ajaa sääntöä, jossa eurooppalaisten määrää olisi rajoitettu, mutta se kuihtui aika nopeasti pois.

Riihirannan ensimmäinen WHA-kausi oli myös hänen parhaansa. Hän pelasi omilla vahvuuksillaan ja halusi näyttää kuuluvansa taalajäille. Hän pelasi osan aikaa jopa ilman kypärää, näyttääkseen kovuutensa.

− Olen aina ollut todella puolustava puolustaja. Suomessakin jäin varmistelemaan, kun Rantasilan Juha lähti hyökkäämään. Varmaan siksi sain aina ylivoima-aikaakin, jotta siellä oli aina joku varmistamassa. Rooliin kuului riistää kiekko nopeasti vastustajalta ja laittaa se sitten nopeasti omalle pelaajalle. Olin myös joukkueen taklaavin pakki, joka oli todella harvinaista eurooppalaiselle siihen aikaan.

Riihiranta ja Ketola lähtivät Pohjois-Amerikkaan puolisot mukana. Ketolat olivat jo naimisissakin ja heillä oli kaksi lasta, mutta Heikki vei Maritansa vihille vasta Winnipegissä. Suomessa pelaajat olivat tottuneet käymään töissä kiekkoilun ohella, mutta nyt heillä oli aikaa myös perheelle enemmän. Eläminen Winnipegissä erosi luonnollisesti Helsingistä, mutta sekä pelaajat että puolisot sopeutuivat nopeasti ja nauttivat elämästään.

− Minä tykkäsin sikäläisestä elämäntyylistä. Samoin pelaamisesta pidin todella paljon. Ei edes todella pitkät pelireissut koetelleet. Pelaajien vaimoilla oli omat ohjelmansa ja he viihtyivät keskenään todella hyvin. Marita opiskelikin Manitoban yliopistossa tenttiä vaille kauppatieteiden maisteriksi.

Suomalaisten uran varrelle mahtui monenmoista huvittavaakin kommellusta. Yksi tapaus naurattaa Riihirantaa vieläkin.

− Olimme jossain vieraassa kaupungissa olleet yötä ja aamulla alkoi olla kiire lentokentälle. Olin vielä pelkissä pikkukalsareissa, kun Vellu jo lähti alas bussille. Juoksin hänen peräänsä kysyäkseni, monelta bussi lähtee, mutta hän oli jo ehtinyt hissiin. No, kuten arvata saattaa, huoneen ovi pamahti kiinni eikä minulla ollut avainta. Eikä kerrossiivoojaa näkynyt missään. Eihän siinä auttanut muu, kuin mennä hissillä alas respaan pyytämään uutta avainta. Se oli varmaan joku 25.kerros ja totta kai lähes joka kerroksesta tuli ihmisiä kyytiin. Siinä sitten ihan pokkana toivottelin hyvät huomenet pikkukalsareissani. Onneksi oli kroppa kunnossa tuolloin.

Suomalaisten toisella kaudella Jets voitti myös WHA:n mestaruuden. Joukkueessa oli todella paljon kiekollista osaamista, pitkälti kiitos eurooppalaisten pelaajien.

Ammattilaisurheilu pääsi näyttämään suomalaisille myös nurjat puolensa. Uusia pelaajia tuli ja meni ja valmentajilla ja seurajohtajilla oli omat suosikkinsa, joille piti peliaikaa saada. Riihirantaakin alettiin toisella WHL-kaudellaan peluuttaa hyökkääjänä ja häntä siirreltiin ketjusta toiseen. Vaikka hänellä oli allaan todella hyvin mennyt kausi, ei se paljoa painanut uudistuneessa tilanteessa.

− Kyllähän sitä Vellun kanssa ihmeteltiin. Hän ei saanut lainkaan ylivoima-aikaa ja minua peluutettiin hyökkääjänä. Eihän siitä pelaamisesta enää samalla tavalla nauttinut, kun ei saanut pelata puolustajana.

Pohjoisamerikkalaiset valmentajat olivat muutoinkin lähinnä peluuttajia, sillä harjoittelu jäi tiukassa ottelutahdissa lähes pelkästään kiertoharjoitusten varaan. Pelin taktiikan loivat pelaajat itse, enimmäkseen Bobby Hullin ja ruotsalaisten johdolla.

− Kyllähän ne harjoitukset tuppasivat olemaan pelkkää kaksi vastaan yksi - ja kolme vastaan yksi -harjoituksia, ei siinä mitään taktiikkaa mietitty. Sitä suoraviivaista menemistä se oli harjoituksissakin. Muistan hyvin yhden ottelun, kun meidän valmentajamme Bobby Kromm oli saanut yhden ottelun pelikiellon, ja häntä tuurasi loukkaantuneena ollut puolustaja Lars-Erik Sjöberg. Ikinä en ole niin paljoa yhdessä ottelussa pelannut kuin tuolloin!

Kesät suomalaiset viettivät kotimaassaan, jossa saivatkin melko rauhassa lomaansa viettää. Kesän kohokohtiin kuului myös Forssassa järjestetyt jääkiekkokoulut, jossa ammattilaispelaajat olivat vetäjinä.

Kolmannen WHL-kautensa loppuvaiheilla, juuri ennen siirtorajan umpeutumista, Riihiranta ja Ketola kaupattiin Calgary Cowboysin riveihin. Riihirannalla oli kuitenkin sopimuksessaan siirron estävä pykälä, joten hän kieltäytyi siirrosta ja jäi tyhjänpantiksi Winnipegiin.

− En oikein itsekään tiedä, miksi minulla oli se esto sopimuksessa, mutta Vellulla ei. Olin kuitenkin niin täynnä sikäläistä pelaajapolitiikkaa, etten halunnut Calgaryyn lähteä. Agenttini Don Baizley kyllä yritti suostutella ja vakuutti, että sieltä saan mahdollisuuden uuteen nousuun, mutta mikään ei kääntänyt päätäni.

Riihirannalla oli kysyntää myös Keski-Euroopassa, mutta hän halusi Marita-vaimonsa kanssa palata Suomeen, jossa hänellä olikin ainoastaan yksi vaihtoehto.

− Olin jo joulukuussa soitellut Frank Mobergille, että tässä sulle hyvä pelimies ensi kaudeksi. Suomeen minulla ei ollut agenttia, joten neuvottelin sopimukset aina itse. En tosin ollut kummoinenkaan neuvottelija, sillä sanoin aina että katsokaas jokin sopiva summa, tulen laittamaan nimen alle.

Vaikka ammattilaisuran nopea loppuminen hiukan Riihirantaa harmittaakin, hän on silti kokonaisuutena erittäin tyytyväinen noihin kolmeen vuoteensa.

− Oli se erittäin hienoa aikaa. Hyvä, että tuli aikanaan lähdettyä. Ainahan sitä jotain voi jossitellakin. Bostonissa olisin saattanut päästä pelaamaan NHL:ssä ja Bobby Orrin kanssa. Calgaryn kautta olisin saattanut saada uuden sopimuksen ja jatkaa uraa siellä. Se mikä jäi harmittamaan, oli se tapa, miten kaikki loppui. Muutoin olen erittäin tyytyväinen. Tulihan sieltä WHL:n mestaruus.

Lopuksi Riihiranta haluaa vielä muistuttaa nykyjääkiekkoilijoita siitä, miten hänen sukupolvensa raivasi tietä jälkipolville.

− Silloin ei todellakaan ollut helppoa eurooppalaisena mennä ja ottaa paikkaa joukkueesta. Nythän ei taustalla ole enää mitään merkitystä, vain taidot ja oma tekeminen ratkaisevat pelipaikan.

Ex-NHL-juttusarjaa julkaistaan määrittelemättömin väliajoin. Juttusarjan jokaisessa osassa haastatellaan yhtä entistä NHL-pelaajaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös