Erinomainen joukkuehenki toi sensaatioimaisen voiton Ruotsista – Voittomaalin iskenyt Hirvonen: "Emme lähteneet odottelemaan jatkoerää"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Näin riehakkaasti juhlivat Nuoret leijonat voitettuaan Ruotsin.
Kuva © Getty's Images
Puolivälierän ensimmäinen erä ei Suomelle kovinkaan hyvää lupaillut, mutta todella tiivis joukkuehenki ja omiin kykyihin uskominen saivat Nuoret Leijonat nostamaan pelin tasoa roimasti ja aina voittoon asti. Ottelun sankariksi nousi Roni Hirvonen, joka iski aivan loppusekunneilla voitto-osuman Ruotsin verkkoon.

Vauhdikkaan sekä tunteikkaan puolivälieräottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen marssivat Suomen pelaajista illan sankari Roni Hirvonen sekä jälleen pirteästi pelannut Brad Lambert. Suurimmat tunnekuohut oli varmaankin käyty jo pukukopissa läpi, sillä puheistaan huolimatta nuorukaiset esiintyivät varsinaisina viilipyttyinä. Ottelun merkitys tuli kuitenkin selväksi.

− Tosi hieno voitto, mahtava fiilis. Uskoimme siihen koko ajan, pelasimme yhdessä joukkueena ja sehän toimi, Hirvonen sanailee.

− Ei lisättävää, ihan uskomaton fiilis, jatkaa Lambert hänen vieressään.

Hirvoselle osuma oli vasta turnauksen ensimmäinen. Illan sankari ei kuitenkaan myöntänyt ottaneensa aiheesta itselleen paineita.

− Maalittomuus ei oikeastaan ole haitannut lainkaan. Tämä on joukkuepeliä ja olemme pelanneet voittopelejä, sehän tässä tärkeintä on ollut. Kyllä ne maalit sieltä tulevat, kun on niiden aika. Nyt näytti sitten olevan, hymyilee Hirvonen.

Ruotsi pääsi peliin mukaan Suomen tasoitusmaalin jälkeen hetkeksi aikaa, mutta aivan kolmannen erän loppu oli jälleen suomalaisten vahvaa painostusta. Sanonta "maali roikkuu ilmassa" oli varmasti monen katsojankin huulilla.

− Totta kai halusimme tehdä voittomaalin niin nopeasti kuin mahdollista. Emme lähteneet mitään odottelemaan jatkoerää. Jos peli olisi mennyt jatkoerään, niin olisimme jatkaneet samaa työntekoa sielläkin, Hirvonen kertoo luottavaisena.

Päävalmentaja Antti Pennanen on turnauksen aikana joutunut painottamaan joukkuepelin merkitystä nuorelle ja lahjakkaalle Lambertille. Jopa lyhyt vilttikomennus on tulevaisuuden tähdelle osoitettu. Motivoitunut hyökkääjä ei ainakaan myönnä olevansa asiasta harmissaan.

− Ei yhtään haittaa. Tänäänkin tuli Antilta hyviä juttuja ja itsekin pyrin koko ajan parempaan tekemiseen. Ihan sama se on NHL:ssä, että jos haluaa jotain voittaa, niin on pelattava joukkueelle. Minäkin haluan täältä maailmanmestaruuden voittaa.

Kaksikolla oli nopea vastaus Nuorten Leijonien vahvuuksiin.

− Vahvuutemme on ehdottomasti joukkuepeli, yhdessä pelaaminen, Hirvonen vastaa.

− Kyllä, samaa mieltä. Tänäänkin sen näimme, kun pystyimme vaikean ensimmäisen erän jälkeen nousemaan voittoon. Joukkuehenki on varmasti meidän isoin vahvuutemme, Lambert myötäilee

Pelaajilla on vahva usko siitä, että joukkue tulee olemaan kova pala purtavaksi jatkopeleissä.

− Tuollaisella pelillä, mitä tänään kaksi viimeistä erää pelasimme, pystymme voittamaan mestaruuden. Ainakin meidät on aika vaikea voittaa", vakuutti Lambert lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle