Erikoinen tilanne Tapparan maalilla − Eemeli Suomi: "Hienoa nähdä, että tuomari pystyy myöntämään virheensä"

LIIGA / Haastattelu
Tamperelaisjoukkueiden kapteenit Kristian Kuusela ja Eemeli Suomi selvittämässä lopullista tuomiota Teemu Lepauksen läpiajossa
Kuva © Saana Hakala
Tappara vei Tampereen herruuden takaisin Ilvekseltä harjoituskaudella koetun tappion jälkeen. Ottelusta mieleen jäivät lukuisat maalit ja kampitukset, tulokaspakki Lassi Thomsonin väkevä esiinmarssi sekä päätuomari Jari Levosen ratkaisut. Ilveksen kapteeni Eemeli Suomella päällimmäiseksi tunteeksi jäi kuitenkin pettymys niukan tappion myötä.

Vahvasti otteluun lähtenyt Tappara päästi Ilveksen ottelun edetessä rinnalle, mutta pystyi kolmannessa erässä nousemaan vielä kerran edelle kirjaten voiton nimiinsä lukemin 4−5. Kapteenin C-kirjainta rinnassaan kantava Ilveksen Eemeli Suomen kasvoilta paistoi pettymys ottelun jälkeen.

− Meillä oli huono alku. Ehkä hieman epäonnistuimme latauksessa. Liigapelit ovat kuitenkin ihan eri asia kuin harjoitusottelut. Saimme kyllä käännettyä pelin parempaan suuntaan, mutta se ei tänään riittänyt. Ei voi olla tyytyväinen joukkueen esitykseen.

Ilves osui ottelun loppupuolella ainakin kahdesti maalikehikkoon, joista toisessa Suomi oli laukojana. 

− Olisihan ne tilanteet voineet mennä toisinkin, mutta nyt meni näin. Tottakai harmittaa hävitä Tapparalle.

Niin Suomi kuin Ilveksen päävalmentaja Karri Kivi näkivät positiivisena asiana tupsukorvien takalinjoilla luutineen Lassi Thomsonin vahvat otteet. Thomson on viime kesän NHL-draftin 19. varaus. Ottawa Senatorsissa varmasti seurattiin Thomsonin peliä hykerrellen, sillä ensimmäisen liigaottelunsa pelannut pakki iski Ilvekselle kaksi ylivoimaosumaa.

Ilves mestariehdokkaana

Useat mediat ovat nostaneet Ilveksen yhdeksi mestarikandidaateista, mihin ei viime vuosina olla totuttu. Suomi ei kuitenkaan uskonut, että tällä olisi ollut vaikutusta joukkueensa edesottamuksiin.

− En usko, että median hehkutus vaikutti millään tavalla joukkueeseen. Runkosarjassa pelataan 60 matsia ja tämä oli ensimmäinen. Ei kai kukaan ensimmäiseen peliin ota paineita, Suomi pohti.

"Ei kai kukaan ensimmäiseen peliin ota paineita"

Tappara on vuosia ollut se menestyneempi tamperelaisjoukkue. Suomi antaa arvostusta rakkaan vihollisen työlle.

− Joka vuosi ovat menneet pitkälle, pakko sitä on arvostaa. Toivottavasti me menemme vielä ohi, Suomi haaveili.

Tuomari myönsi virheensä

Kolmannessa erässä nähtiin erikoinen tuomariratkaisu, kun Ilveksen Teemu Lepaus pääsi läpiajoon ja perässä roikkunut kirvesrinta näytti kaataneen hänet juuri Tapparan maalivahdin Christian Heljankon nenän edessä. Päätuomari Jari Levonen nostikin käden pystyyn, mutta peli sai jatkua. Jäähy olikin tulossa Ilvekselle estämisestä.

"Tuomari nosti käden pystyyn virheen merkiksi"

Hakametsän yleisö intoutui suorastaan mylvimään tuomaristolle. Kapteenisto kävi keskustelua raitapaitojen kanssa ja lopulta kiekko vietiin keskiympyrään ja jäähy vaihtui Ilveksen rangaistuslaukaukseen.

− Japa (päätuomari Levonen) nosti käden pystyyn virheen merkiksi ja sanoi, että siinä tuli aivopieru. Hatunnoston arvoinen suoritus, että myönsi virheensä ja käänsi tuomion kuten sen kuuluikin mennä, Suomi kehui Levosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle