Emil Larmi tunnistaa pelissään kehityskohteen − "Pieni rauha olisi helpottanut"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Emil Larmi nollaamassa Ranskan Alexandre Texieriä.
Kuva © Jarno Hietanen
Suomi voitti Ranskan ja nousi MM-kisalohkossaan neljänneksi. Keskustelua herättäneen maalivahtikolmikon ykköseksi noussut Emil Larmi pelasi värikkään ottelun.

Suomi kampesi 5–3-voiton Ranskasta MM-kisojen alkulohkossa. Vaihderikkaan ottelun pelannut Emil Larmi ilmestyi viikset trimmattuna mediakäytävään.

− Voitto on voitto, sitähän tässä metsästettiin. Ei se tullut kauneimmalla tavalla, mutta se on aivan se ja sama niin kauan kuin pisteet jäävät mukaan.

Ranska siirtyi ottelun alussa johtoon maalilla, jonka päästämisestä maalivahdit painajaisia. Kiekko lipui pienestä kulmasta sisään maalin etutolpan ja Larmin luistimen välistä.

− Siellä oli ilmeisesti peli käynnissä, mutta en tiedä oliko veskari tullut vielä paikalle. Lähtökohtaisesti kaikki urallani päästämät maalit olisivat olleet otettavissa, mutta erityisesti tämä oli sellainen. Ei noita tarvitsisi päästää. Siinä annettiin kaverille eteen, joskus se on tuollaista.

Larmin otteista on välillä paistanut hienoista ylipelaamista. Maalivahti tunnistaa piirteen ja tietää, miten hänen kuuluu jatkaa eteenpäin.

− Toinen ja kolmas maali olivat hieman samantyylisiä, vastustaja ampui ruuhkaan ja sai keskeltä jatkettua tilannetta. Varsinkin toisen maalin kanssa olisin voinut tehdä jotain. Koko ottelu meni itseltä hieman sähläämiseksi ja intoiluksi, tarvitsen lisää rauhallisuutta pelaamiseen. Pieni rauha olisi helpottanut montaa asiaa.

Ranska ei kaatunut helpolla. Larmi avasi illan vastustajan haastavia piirteitä maalivahdin näkökulmasta.

− Oli paha vastustaja. He toimittavat todella terävästi kiekkoa maalille ja löysivät sieltä lapoja. Siellä oli isoja ukkoja maalin edustalla, joten ei ollut todellakaan helppo ottelu.

Paineeton kupla

Suomessa ollaan totuttu laadukkaaseen maalivahtipeliin niin seurajoukkuesarjoissa kuin MM-kisoissakin. Tästä syystä Leijonien maalivahdit ovat joka vuosi tarkan suurennuslasin alla. Larmi ei tunne erityisiä paineita hänen rooliinsa liittyen.

− Kuplassani käydään lounaalla ja syödään illallinen, jonka jälkeen mennään nukkumaan. Välillä pelataan jääkiekkoa. Ei se siinä arjessa muuta yhtään mitään, sama se on kuka on maalissa. Elämme tietyllä tavalla erilaisessa kuplassa, kuin moni muu.

Leijonien maalivahtikolmikko on herättänyt mielipiteitä suuntaan ja toiseen kisojen alla ja niiden aikana. Larmi jättää tietoisesti kaiken jääkiekkoon liittyvän niin perinteisen- kuin sosiaalisenkin median seurannan pois arjestaan.

− Erityisesti jääkiekkoaiheiset jutut tulee skipattua todella nopeasti. Siinä menisi ikä ja terveys, jos niitä alkaisi seuraamaan.

Mikäli Larmin käyttäytymistä tarkkailee pelikatkojen aikana, huomaa tietyn kuvion toistuvan. Ensin hän pyyhkii mailallaan lumet sivuun maalin edustalta, jonka jälkeen käy pyörähtämässä kulmauksessa. Tämän jälkeen Larmi käy alhaalla ja liikkuu tolpalta tolpalle.

− Se on vain tietynlainen tapa, millä saa kasattua ajatukset seuraavaan hetkeen. Sillä haetaan lisää rutiinia suoritukseen. Itse liikesarja on muuttunut vuosien varrella paljon. Kesäisin unohtaa, mitä on viime kaudella tehnyt ja sitten pitää keksiä jotain uutta. Tämän taustalla ei ole mitään erityistä tarinaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle