Emil Larmi palaa intoa puhkuen kotiin − "Harva päätös on tuntunut yhtä hyvältä, kuin mitä tämä"

LIIGA / Haastattelu
Emil Larmi palaa kasvattajaseuraansa viiden vuoden tauon jälkeen.
Kuva © Jarno Hietanen
Pelicans kiinnitti maalinsuulleen tutun maalivahdin, kun Emil Larmi teki kaksivuotisen sopimuksen lahtelaisten kanssa. Pelicansin kasvatti palaa viiden vuoden tauon jälkeen turkoosipaitaan.

Lahtelaiset jääkiekon ystävät saivat maanantaina mukavia uutisia, kun Pelicans kiinnitti maalivahtiosastolleen 24-vuotiaan Emil Larmin. Larmi on lahtelaisten omia kasvatteja, vaikka yhtään liigapeliä maalivahti ei ole Pelicansin nutussa vielä pelannutkaan. Lahteen kuitenkin palaa erittäin motivoitunut ja näyttöhaluja puhkuva maalivahti. Lisäksi seuran suunta miellytti omaa kasvattia, mikä teki päätöksenteosta helpompaa.

− Harva päätös on tuntunut yhtä hyvältä, kuin mitä tämä. Siinä se aikalailla kiteytettynä, Larmi tiivistää tunnelmat sopimuksen julkaisemisen jälkeen.

Päätöstä palata takaisin kasvattajaseuraansa helpotti se, että seura on tällä hetkellä Larmin mielestä menossa eteenpäin. Lisäksi hän pääsee työskentelemään tuttujen valmentajien kanssa.

− Siellä on toki ollut vaikeita hetkiä. Orgaanisaation suunta on kuitenkin se mikä sai kiinnostumaan paluusta. Siihen päälle valmennuksesta löytyy tuttuja Toni Pasurin (maalivahtivalmentaja), kuin Tommi Niemelän (päävalmentaja) muodossa.

− Lähden tosi mielellään tuohon komboon mukaan näin parin sekavamman vuoden jälkeen, kun olen ollut kauempana kotoa. Nyt pääsee sitten todella lähelle kotia.

Raskaat vuodet Pohjois-Amerikassa opettivat

Emil Larmi puki myös tällä kaudella HPK:n pelipaidan. Ensi kaudella väri vaihtuu turkoosiksi.

Viimeiset kaksi kautta Larmilla meni Pohjois-Amerikan puolella Pittsburgh Penguinsin organisaatiosta. Vuodet olivat vaikeita Larmille, eikä peliaikaa siunautunut liikaa. Unelma NHL-debyytistä jäi vielä ainakin tällä kertaa toteutumatta, mutta maalivahti uhkuu siitä huolimatta itseluottamusta. Reissu myös opetti elämästä paljon nuorelle miehelle.

− Tällä hetkellä on tosi kova luotto siihen mitä minä itse teen. Tiedän, että on tullut paljon hyviä asioita tehtyä. Suunta on oikea, vaikka tulokset ovatkin olleet ihan jotain muuta.

− Kaikki mahdolliset vastoinkäymiset, mitä tässä on tullut, niin kyllä sellainen olo tässä on, että mihin tässä elämässä ikinä päätyykin niin kaikesta kyllä selviää. Pääsee tulemaan vielä vahvempana takaisin. Jos vaikka tänne tullessa oli jopa pieni jännitys ja pelko mihin tämä elämä vie, niin tällä hetkellä se on ihan sama. Jonnekin se vie ja tehdään siitä hyvä. Kyllä se on muuttanut omaa ajattelutapaa.

Larmi pelasi tällä kaudella lainalla tutussa seurassa, kun ennen Pohjois-Amerikan pelejä mies palasi takaisin lainalle HPK:n paitaan kahdentoista ottelun ajaksi. Paluu Pittsburghiin ei ollutkaan se helpoin mahdollinen, ja pelejä kertyi tammikuusta lähtien vain kuusi ja kaikki AHL:n puolella. Larmi vietti myös pitkiä aikoja varamiesten ryhmässä ns. taxi squadissa. Peliaika oli kortilla ja epävarmuus vaivasi pelaajaa.

− Varsinkin, kun et tiedä oikein sitä, että lähenkö pelaamaan AHL:n mukana vai enkö. Meillä välillä pompoteltiin edestakaisin taxi squadin ja AHL:n välillä. Totta kai siinä on hyvät puolensa olla taxi squadin puolella. Treenasin kolme kuukautta sen mukana. Kyllähän se turhauttaa myös. Yhtenä päivänä oli tarkoitus lähteä takaisin AHL:n mukaan pelaa, mutta sitten aamujäillä otan kiekon polveen, ja sitten olekaan pariin viikkoon jäällä.

− Tälläiset sattumat tulee just väärään aikaan. Tuollaisia asioita, joille et voi oikein mitään tehdä. Oikeastaan näiden kahden vuoden aikana ne osuivat aina väärään kohtaan. Viimeiset kaksi peliä olen pelannut, ja nekin vain yhdellä jalalla. 

"SE MIKÄ ON TÄSSÄ ENITEN TURHAUTTANUT ON SE, ETTÄ MinÄ TIEDÄN MIHIN MinÄ PYSTYN, MUTTA EN SAA VAIN SITÄ ULOS."

Pohjois-Amerikan reissu ei syönyt kokonaan itseluottamusta, vaan lahtelaiskasvatti tietää olevansa oikeassa suunnassa uransa kannalta. Vaikka Larmi ei ollut täysin tyytyväinen omaan pelaamiseensa, katseet ovat kuitenkin käännetty tulevaan. Lahdessa maalivahtia odottaa todennäköisesti iso vastuu ja ykkösmaalivahdin rooli, joka varmasti on mieluista kahden vaikeamman kauden jälkeen.

− Toki olisi itse pitänyt pystyä suorittaa paremmin, ja kaivaa se tulos sieltä esiin. Ei pysty menemään minkään taakse loppujen lopuksi. Se oli nyt tälläistä, joskus tulevaisuudessa se on jotain muuta. Se on elämää.

− Etenkin nämä pari vuotta sen opetti, että se tulos on saatava sieltä ulos. Se, mikä on tässä eniten turhauttanut on se, että minä tiedän mihin minä pystyn, mutta en saa vain sitä ulos. Se, kun tietää että se on siellä olemassa. Omat isoimmat kehityskohdat olisi helpompi sanoa, jos pääsisi pelaamaan. Näkisi sitä kautta, että mitä siellä tapahtuu. Kyllä minä tiedän, että ollaan oikealla suunnalla tällä hetkellä.

» Lähetä palautetta toimitukselle