Emil Larmi kokosi itsensä ja loisti ratkaisuhetkillä: "Hän on kovapäinen kaveri"

LIIGA / Haastattelu
Larmi pysäytti muunmuassa Nicklas Lasun läpiajon.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net

HPK:n pudotuspelisankarin, maalivahti Emil Larmin, 22, ja maalivahtivalmentaja Juha Lehtolan, 34, kolme vuotta kestänyt yhteistyö päättyi mestaruusjuhliin.

Molemmat saapuivat kaudeksi 2016−2017 HPK:hon Liiga-keltanokkina Mestiksestä. Lehtola oli osa Antti Pennasen valmennustiimiä Jukureissa. Larmi oli torjunut edellisen kauden kiekkoja Heinolan Peliitoissa. Kaksikko muodosti HPK:n kasvutarinan sisällä oman kasvutarinansa, vaikka sarjatason vaihtumisella korkeammalle ei ollutkaan Lehtolalle niin suurta merkitystä.

− Pitää kyllä sanoa, että ei se siitä mihinkään muutu. Maalivahtipeli on aika universaali homma ja tietyt lainalaisuudet siinä ovat, Lehtola pohti.

Kausi oli Larmille vuoristorataa. Ajoittain otteet ailahtelivat. Lisäksi vuodenvaihteessa sattunut loukkaantuminen, sekä sen uusiutuminen uudelleen keväällä tekivät kaudesta rikkonaisen.

− Ei se helppoa ole ollut. Loukkaantumisia ja niistä paluuta. Hyviä pelejä ja huonoja pelejä, niistä henkistä kasvua. Hän on niin kovapäinen kaveri, että luotimme tähän koko ajan, Lehtola muisteli.

Myös finaalisarja oli vuoristorataa. Ratkaisuhetkillä Larmi osoitti kovapäisyytensä pelaamalla kuudennessa ja seitsemännessä finaalissa unelmapelit. Ratkaisevaan seitsemänteen finaaliin sekä Larmi että Lehtola lähtivät luottavaisin mielin.

− Puhuimme vielä aamulla, että olemmeko tehneet kaiken mahdollisen tämän eteen ja todettiin yhdessä, että olemme, Lehtola kertoi.

Modernien maalivahtien tapaan Larmi pyrkii auttamaan puolustusta aktiivisella mailapelaamisellaan. 

− Vähän jännittämään pisti siinä kolmannessa erässä, kun hän kävi maalin takaa syöttämässä, että sai vielä yhden torjunnan itselleen, Lehtola hymähti.

Hän viittasi tilanteeseen, jossa Larmi menetti kiekon maalin takana ja Kärppien Jari Sailiolle avautui huippupaikka.

Lehtola ei ole otteluiden aikana HPK:n vaihtoaitiossa, sillä hän koostaa Pennasen tueksi tilastot, jotka ovat käytettävissä jopa kesken ottelun. Lisäksi hänen vastuullaan on videoiden koostaminen avaintilanteista.

Lehtola ei siis ole pelaavan maalivahdin tukena kesken ottelun. Se ei maalivahtivalmentajan mukaan kuitenkaan haittaa.

− Meillä on sellainen tapa, että pelaavan maalivahdin päivä on hänen päivänsä. Aamupalaverin jälkeen emme oikeastaan puhu pelistä ollenkaan. Teen videoklipit ja koen, että niistä on hyvin hyötyä, kun voimme heti pelin jälkeen katsoa, mitä pitää parantaa, Lehtola taustoitti.

Hän myös nosti esiin HPK:n kakkosvahdin, pudotuspeleissä ilman peliaikaa jääneen Antti Karjalaisen.

− Kun on tuollainen kaksikko, joka jaksaa harjoitella päivästä toiseen ja ostavat niitä ajatuksiani, niin tämä oli hieno kruunaus, Lehtola hehkutti.

Lehtolan ja Larmin yhteinen taival päättyi mestaruusjuhliin, ainakin toistaiseksi. Larmi ei itse vielä kommentoinut tarkemmin, missä ensi kaudella pelaa.

− Ensi kaudesta en tiedä mitä tässä tapahtuu ja missä pelataan. Sen aika tulee myöhemmin katsella. Moneen paikkaanhan minua ollaan viemässä. Yksi taisi olla että pitäisi varmaan vaihtaa kamat tuohon viereiseen koppiin, Larmi viittasi uutiseen, jonka mukaan hän pelaisi Kärpissä ensi kaudella.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös