Eero Kilpeläinen: "Viime aikoina meillä on ollut aika raikasta menoa"

LIIGA / Haastattelu
Eero Kilpeläinen oli tänään muurina Ilvekselle
KalPan terävyydestä viimeisin terävyys oli jäänyt bussimatkalle eikä sen taistelu riittänyt kellistämään Ilvestä Hakametsässä. Eero Kilpeläinen oli silti tyytyväinen joukkueen ilmeeseen.

KalPa joutui ottelun alussa melkoiseen Ilves-pyöritykseen, mutta kesti sen ja sai isännät pidettyä nollilla yli ottelun puolivälin. Suurin syy Ilveksen pysymiseen maaleitta ola mainiosti torjunut Eero Kilpeläinen, jolle Ilveksen raju alku ei tullut yllätyksenä.

− Osasimme odottaa tuollaista alkua ja olimme siihen valmistautuneita. Tiesimme sen kääntyvän meille jossain vaiheessa.

Ottelun avausmaali jäi harmittamaan Kalpan päävalmentaja Tommi Miettistä. maali syntyi Ilveksen hyökkäyspään aloituksen jälkitilanteesta. Miettisen mukaan pitkää kiekkoa ei olisi kuulunut viheltää lainkaan, sillä se oli Ilves-pelaajan epäonnistunut syöttö.

Kilpeläinen antoi kuitenkin joukkueelleen kiitosta hyvästä taistelusta, vaikka myönsikin osan terävyydestä jääneen jonnekin viime yön tunneille eilisen Kärpät-voiton myötä.

− Viime aikoina meillä on ollut aika raikasta menoa. Mennään treeni ja peli kerrallaan ja katsotaan missä ollaan kun 60 ottelua on pelattu. Kyllähän pudotuspelit kiinnostavat.

Kilpeläinen otti myös kantaa Miikka Pitkäsen saamaan pelirangaistukseen taklauksestaan Eemeli Suomeen. Katso alla olevalta videolta Kilpeläisen haastattelu ottelun päätyttyä:

» Lähetä palautetta toimitukselle