Devilsin ykkössentteri Nico Hischier uskoo Taylor Hallin toiseen hirmukauteen − "Hän näyttää jäällä mahtavalta"

NHL / Haastattelu
Hischier aloittaa kautensa Taylor Hallin rinnalla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

New Jersey Devilsin vuoden 2017 ykkösvaraus Nico Hischier on noussut heti NHL:ään päästyään joukkueen johtopelaajien joukkoon. Viime kaudella sveitsiläinen pelasi täyden runkosarjan ja teki yhteensä tehopisteet 20+32.

Kausi huipentui pudotuspeleihin, jossa Devils haastoi viiden ottelun edestä Tampa Bay Lightningia. Alkavalla kaudella Hischier saa jälleen rinnalleen tähtipelaaja Taylor Hallin, joka voitti viime kaudella Hart Trophyn 93 tehopisteen runkosarjan jälkeen.

Hall on osoittanut kuuluvansa NHL:n eliittiin, ja Hischier on asiasta samaa mieltä.

− Takuulla! Hän yksi liigan parhaista pelaajista, sveitsiläissentteri ei epäröi lainkaan vastauksessaan.

Hischier muistuttaa, että Hallin Hart Trophy -kausi oli niin hyvä, että sitä on vaikea toistaa seuraavalla kaudella.

− Hän näyttää jäällä mahtavalta. Kukaan ei kasaa hänelle paineita ja hän tekee kaiken hyvin. Kun pelaa tuollaisen kauden, on haastavaa pelata toinen samanlainen, mutta uskon, että hän pystyy siihen, Hischier sanoo.

Viime kaudella Hischier ja Hall olivat jäällä tiivis kaksikko, mutta alkavalle kaudelle he eivät ole kuitenkaan saaneet täysin lentävää lähtöä.

− Parin ensimmäisen pelin aikana meidän on pitänyt jälleen löytää toisemme, mutta yhteispelimme parantunee päivä päivältä.

Devilsin hyökkäys koki takaiskun − keskittyminen on kuitenkin kiinni voitossa

Lauantaina Devils kohtaa NHL Global Series -ottelussa Edmonton Oilersin ja samalla sen supertähtipelaaja Connor McDavidin.

− Hän on liigan paras pelaaja, joten häntä on parasta pitää silmällä, Hischier myöntää.

− Siellä on kuitenkin muitakin hyviä pelaajia ja meidän pitää pelata joukkueena voittaaksemme.

Devils menetti hyökkäyksestään aiemmin ruotsalaisen Jesper Brattin, joka loukkaantui torstain harjoitusten yhteydessä.

− Sille ei mahda tällä hetkellä mitään. Kaikki, mitä voimme tehdä, on olla Brattin tukena ja kertoa, että hän pysyy vahvana.

− Kaikista tuntuu hänen puolestaan ikävältä. Hän on ensimmäinen kaveri, jolle yritämme huomenna voittaa, Hischier toteaa.

Devils on reissannut Euroopassa jo yli viikon ajan ja ottelu Göteborgissa huipentaa matkan.

− Pari kaveria tuntevat jo toisensa viime kaudelta, ja uudet kaverit tulevat joukkueessa hyvin toimeen. Kaikki ovat kohdanneet toisensa nopeasti ja meillä on pukukopissa hyvä tunnelma, Hischier kehuu joukkueen yleistä ilmettä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle