David Sklenička iloitsi Tšekin paluusta MM-mitalikantaan − "Juhlimme tätä yhdessä heidän kanssaan huomenna"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Sklenička iloitsi MM-mitalista joukkuekavereidensa kanssa.
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi

MM-kisojen pronssiottelusta muodostui maalijuhla. Tšekki latoi Yhdysvaltojen verkkoon kahdeksan osumaa. Ottelun loppulukemiksi jäi 8−4. Suomalaisyleisöllekin tuttu puolustaja David Sklenička iloitsi pronssimitalista.

− Tämä on uskomatonta. Olimme tietysti vähän surullisia, sillä emme päässeet pelaamaan illan viimeiseen kamppailuun. Kuitenkin pronssimitali kymmenen vuoden tauon jälkeen on meille hyvä saavutus.

Kanadalle kärsityn välierätappion jälkeen latautumista ei tarvinnut kauan miettiä.

− Se oli helppoa. Meillä ei ole ollut pitkään aikaan mahdollisuutta voittaa mitalia, mikä on kuitenkin meille iso tavoite. Valmistauduimme ja nukuimme hyvin. Teimme pari maalia kolmannessa erässä ja voitimme, Sklenička kertasi.

Yhdysvallat johti kahden erän jälkeen 3−2. Kolmannessa erässä alkoi tapahtua, kun jäälle luisteli kuin uudestisyntynyt Tšekki. Joukkue kasasi rivinsä päävalmentaja Kari Jalosen johdolla.

− Totesimme, että edessä on kauden viimeinen erä. Emme muuttaneet paljoakaan, vaan lauoimme pari kertaa ja teimme muutaman maalin. Siitä oli paljon apua. Yhdysvallat lannistui siitä ja teimme lisää osumia. Sen jälkeen 20-minuuttisesta tuli helppo, sanoi Sklenička.

Kuten todettua, Tšekin edellisestä mitalista on kymmenen vuotta. Kotimaassa joukkuetta odottaa kansa todennäköisesti avosylin.

− Tälle joukkueelle tämä saavutus on valtava ja eiköhän se ole sitä myös kansallemme. Hekin ovat odottaneet mitalia kymmenen vuotta. He ovat varmasti iloisia ja juhlimme tätä heidän kanssaan yhdessä huomenna.

Kolmella kaudella Jokereita KHL:ssä edustanut ja sittemmin Kärpissä käväissyt puolustaja ei ollut aiemmin voittanut suuria palkintoja.

− Omalla urallani tämä on toistaiseksi upein saavutus. Ei tämä varmasti viimeiseksi hienoksi asiaksi jää, mutta juuri nyt tuntuu tosi hyvältä, Sklenička virkkoi.

Ensi kaudella MM-mitalit jaetaan jälleen Tampereella.

− Voimme parantaa vielä monessa asiassa, mutta tämä auttoi paljon eteenpäin. Ensi kaudella olemme parempia ja voitamme kultamitalin.

Sklenička suuntaa ensi kaudeksi Ruotsiin ja SHL-joukkue Brynäsiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle