CHL-pudotuspelissä pikakomennuksen maalille saanut Michael Garteig nauttii ensimmäisestä kaudestaan Euroopassa − "Rehellisesti sanottuna taso täällä on parempi kuin odotin"

LIIGA / Haastattelu
Garteig antautui Zugia vastaan vain kerran.
Kuva © Jarno Hietanen
Michael Garteig tuli Tapparan maalille Christian Heljangon päästettyä kaksi maalia CHL:n pudotuspeliottelussa sveitsiläistä Zugia vastaan. Kanadalainen on ensimmäistä kauttaan Pohjois-Amerikan ulkopuolella pelaamassa.

Michael Garteigin ei pitänyt olla torjuntavuorossa CHL:n neljännesvälierien ensimmäisessä osaottelussa EV Zugia vastaan, mutta komento tolppien väliin tuli jo ennen avauserän puoliväliä.

Christian Heljanko päästi kaksi osumaa sveitsiläisten painostuksen alla.

− Joskus se on tuollaista, mutta onneksi pääsin nopeasti peliin ja olin valmiina. Ehdin olla penkillä kuusi tai seitsemän minuuttia, Garteig pohdiskeli.

− Emme pelanneet tarpeeksi hyvin alussa ja jätimme Heljangon yksin. Pelasimme paljon paremmin matsin toisen puolikkaan.

Tappara on ainut suomalaisjoukkue jäljellä CHL:n pudotuspeleissä. Kesken Liigan runkosarjan pelattava sarja tuo omat haasteensa arkeen.

− Se on joskus hankalaa, koska keskittyminen on täysillä liigakaudessa. Joskus on hankala löytää sytykettä näihin peleihin, mutta kuten sanoin, näin pitkälle päästyämme haluamme voittaa. Tämäkin ilta oli kunnon pudotuspelikiekkoa, muistutti kanadalaisveskari.

Uudet tuulet ovat miellyttäneet

Kausi 2019−20 on 28-vuotiaalle pelimiehelle uran ensimmäinen Pohjois-Amerikan ulkopuolella. Eurooppalainen jääkiekko on ollut Garteigille positiivinen yllätys.

− Rehellisesti sanottuna taso täällä on parempi kuin odotin. Liiga on laadukas sarja ja jokainen joukkue voi voittaa kenet tahansa. CHL:ssä pääsee vielä pelaamaan parhaita eurooppalaisia joukkueita vastaan. Pelitavat vaihtelevat paljon, mutta se tekee hommasta mielenkiintoista.

Liigassa Tappara on pelannut 19 ottelua ja on sarjan piikkipaikalla 48 pisteellä.

− Olemme pelanneet kolmanneksen runkosarjasta ja olen huomannut, että meillä on melko hyvä joukkue. Pidämme toisistamme ja pelaamme hyvää, nopeaa kiekkoa. Meitä vastaan on vaikea pelata ja on hienoa olla osa tätä joukkuetta, Garteig totesi lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle