Barbora Juřičková antoi varoituksen Tšekin ykkösvitjasta ja nuoresta tähdestä − "Adéla pelasi jo naisten MM-kisoissakin"

MAAJOUKKUE, Naisten Liiga / Haastattelu
Barbora Juříčková pelaa HPK:ssa Naisten Liigaa.

Naisten Liiga jäi tauolle 11. joulukuuta ja runkosarja jatkuu vasta 21. tammikuuta. Viime vuoden puolella ohjelmassa oli joulu ja nyt tammikuussa on edessä tyttöjen MM-turnaus. Ilmaakin näiden tapahtumien väliin jää runsaasti.

Suomessa Naisten Liiga-joukkue HPK:ssa pelaava tšekkiläinen Barbora Juříčková on ollut kiireinen maajoukkuekuvioissa, joten huili peleistä on ollut paikallaan.

− Tauon pituus yllätti. Pystyin käymään kotona joulunvietossa ja näkemään perheeni. Olen ollut myös ison osan ajasta maajoukkueen kanssa ja nyt olen täällä Ruotsissa. Minulle tämä tauko on ok, mutta en tiedä mitä muut pelaajat ajattelevat, esimerkiksi he, jotka eivät ole maajoukkueissa.

Barbora Juříčková on tehnyt HPK:ssa tällä kaudella 24 ottelussa tehot 2+5=7.

17-vuotias hyökkääjä ei vielä tiedä tarkkaa rooliaan tulevassa MM-turnauksessa, mutta hänelle omaa asemaansa tärkeämpää on maajoukkueen menestyminen.

− En ajattele itseäni sillä tavalla, vaan olen täällä joukkueen jäsenenä ja teemme töitä yhdessä, perheenä. Yritämme pelata kuin yhtenä pelaajana. Tunnemme toisemme hyvin ja haluamme voittaa tämän turnauksen. Meillä on vahva joukkue tässä turnauksessa.

Kokemusta rikkaampana

Juříčkoválla on vyöllään jo yksi alle 18-vuotiaiden MM-visiitti. Kisareissu meni tuolloin ainakin aluksi ihmetellessä ja ihastellessa kansainvälisiä ympyröitä.

− Tämä vuosi tulee olemaan minulle helpompi. Viimeksi kyseessä oli suurin turnaus, jossa olen ikinä pelannut. Olin shokissa, kun astuin jäälle ensimmäistä kertaa. "Herranen aika, missä olen?", ajattelin. Nyt olen luottavainen ja uskon itseeni sekä joukkueeseen.

"Viimeksi kyseessä oli suurin turnaus, JOSSA olen ikinä pelannut. Olin šokissa, kun astuin jäälle ensimmäistä kertaa.

Tšekki aloittaa kisansa B-lohkosta, joten paikka puolivälierissä ei ole varma. Maan on sijoituttava lohkonsa kahden parhaan joukkoon päästäkseen pudotuspeleihin. A-lohkon kaikki neljä joukkuetta Suomi mukaan lukien pääsevät varmuudella pelaamaan alkulohkojen jälkeenkin.

− Pyrimme voittamaan lohkomme ja sen jälkeen katsomme, minkä joukkueen kohtaamme puolivälierässä. Todennäköisesti se on Suomi tai Ruotsi. Tunnemme Tyttöleijonat hyvin, koska olemme pelanneet heitä vastaan. Ruotsia sen sijaan emme tiedä niin hyvin, mutta emmeköhän me voi haastaa kenet tahansa.

Tšekillä on Suomen tapaan oma superpelaajansa

Tšekki on pelannut MM-turnauksen valmistavissa otteluissa hyvin. Joukkue muun muassa kaatoi Tyttöleijonat Vierumäellä joulukuussa lukemin 5−1.

− Meidän ykkösketjumme on tosi hyvä. Adéla (Šapovalivová) pelasi jo naisten MM-turnauksessakin ja hän on kuitenkin syntynyt vasta 2006. Hän on uskomaton pelaaja, itse tämän vuoden pääikäluokka "nollavitosiin" kuuluva Juříčková virkkoi.

Šapovalivová, 16, valittiin myös edellisten tyttöjen MM-kisojen tähdistökentälliseen. Samaan ryhmään pääsi myös Suomen Sanni Vanhanen. Šapovalivován kanssa ykköstriossa taituroivat Tereza Plosová ja niin ikään Naisten Liigassa pelaava TPS:n Tereza Pištěková.

− Sillä ketjulla on uskomaton kemia. Edellisissä kisoissa he olivat mielettömiä! Tietenkään kyse ei ole vain yhdestä ketjusta, vaan meidän kaikkien on pelattava hyvin, Juříčková tarkensi.

Tšekin MM-urakka käynnistyy 8. tammikuuta ottelulla Sveitsiä vastaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle