Ari-Pekka Selin tuntee kazakstanilaisen jääkiekon taustat − "Jos on riittävän hyvä pelaaja, passin voi saada nopeastikin"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Selin tuntee Kazakstanin metkut.
Kuva © Jaakko Stenroos - https://jaskan.kuvat.fi/
Leijonat valmistautuu sunnuntain kamppailuun Kazakstania vastaan. Valmentaja Ari-Pekka Selin tuntee päivän vastustajan erittäin hyvin. Hän korosti paikallisen KHL-joukkueen merkitystä koko maalle.

Ari-Pekka Selin valmensi Kazakstanissa sekä maajoukkuetta että KHL-joukkue Barysia kaudella 2013−14. Tuolloin hän oppi tuntemaan paikallisen kiekkokulttuurin ja tavan, jolla paikalliset ajattelevat pelistä.

− Mielikuva "kädettömistä halonhakkaajista" on väärä. Siellä on tehty tasaisesti hyvää kehitystyötä jo pidemmän aikaa. KHL-joukkueen tulo Kazakstaniin innosti maan nuoria jääkiekon pariin. Esimerkiksi Riian Dinamoon verrattuna Barys Nur-Sultan, entinen Barys Astana, on parempi joukkue, Selin kertoo. 

Kazakstanin jääkiekon nousu

KHL:ssä pudotuspelejäkin pelannut Barys on iso tekijä Leijonien illan vastustajan taipaleella varteenotettavaksi MM-kisamaaksi. Myös maajoukkueeseen tulleet kahden passin pelaajat ovat laadukkaita yksilöitä.

− Prosessi passin saamiseksi voi olla todella värikäs. Jos on riittävän hyvä pelaaja, passin voi saada nopeastikin. Rahakin liikkuu silloin tällöin, Selin avasi käytäntöjä kazakstanilaiseksi tulemisen taustalla.

Leijonaluotsin mukaan Kazakstanin on mietittävä, haluavatko he ennemmin kehittää omia nuoria pelaajia vai keskittyä hankkimaan kahden passin miehiä. Myös paikallinen urapolku orastaa ja tuottaa tuloksia.

− Tänään nähdään hyvin organisoitu Kazakstan. Heidän ykkösketjunsa Roman Startšenkon johdolla on hyvä osoitus siitä, mitä paikallisen jääkiekon kehdosta Ust-Kamenogorskista tulee. Heidän kansallistunteensa pelin taustalla on vahva ja KHL-urapolku on sellainen, mihin kaikki haluavat, Selin taustoitti.

Yhdysvallat-ottelusta otettiin opiksi

Selin kertoi, että joukkueessa tiedostetaan kansainvälisten pelien kova paineistus. Leijonien oma vahvuus lepää kamppailu- ja puolustuspelaamisessa.

− Yhdysvalloilla oli kova työmoraali ja nopea joukkue. Emme lähde yhden pelin perusteella sekoittamaan pakkaa, vaan pyrimme kehittämään peliä. Haluamme prässätä ylhäältä asti ja saada riistoja sekä sitä kautta käännettyä peliä. Omalta alueelta pyrimme nopeasti ylös, Selin kertoo. 

Arttu Ruotsalaisen johtamalla ykkösketjulla, jossa laidoilla pelasivat Teemu Turunen ja Jere Karjalainen, oli leijonavalmennuksen mukaan haasteita sekä hyökkäys- että puolustuspelissä. Myös joukkueem ensikertalaisten inhimillinen jännitys näkyi.

− Onhan tämä totuttelua ollut näihin olosuhteisiin. Leijonaelämää ja yhteisiä kokemuksia. Ihmiset tekevät tästä positiivista ja peli vie mennessään, niin kuin pitääkin. Rytmi tuo raikkautta päiviin, Selin päätti.

Suomi kohtaa Kazakstanin sunnuntaina kello 16.15. alkavassa alkulohkon ottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle