Antti Pennasta jäi harmittamaan hukatut ylivoimat: "Kyllä meidän vähintään yksi olisi pitänyt tehdä"

LIIGA / Haastattelu
Tappiosta huolimatta Antti Pennanen oli tyytyväinen omiensa pelaamiseen.

HPK pääsi tiistaina lähelle. Se pelasi hyvän ottelun Tapparaa vastaan, mutta se ei riittänyt. Hämeenlinnalaisilla oli paikkansa arvokkaan vierasvoiton nappaamiseen ja sitä kautta kotiedun kaappaamiseen, mutta kolmas puolivälierä päättyi lopulta ajassa 67.48 Joona Luodon jatkoaikamaalin, jolla Tappara siirtyi välieräsarjassa johtoon voiton 2–1.

— Pelattiin kyllä hyvin tänään ja haastettiin Tappara vahvasti, mutta tulos jäi uupumaan, HPK:n päävalmentaja Antti Pennanen tiivisti ottelun.

Pennasta jäi erityisesti harmittamaan ottelun ratkaisu.

— Meillä oli siinä sauma päästä hyökkäämään kahdella yhtä vastaan, mutta siitä tilanteesta tulikin pitkä. Sitten Tappara teki heti siitä aloituksesta. Toki meidän olisi pitänyt myös puolustaa se tilanne paremmin, Pennanen harmitteli.

Toinen asia mikä päävalmentajan mieltä jäi painamaan oli HPK:n tehoton ylivoima. Kerho pääsi viidesti pyörittämään ylivoimaa, mutta maalipaikat olivat kortilla. Yksi menetetyistä ylivoimista oli heti jatkoerän ensiminuuteilla.

— Kyllä meidän vähintään yksi olisi pitänyt tehdä ylivoimalla tänään. Kyllä me sen verran paljon saatiin mahdollisuuksia, myönsi Pennanen.

— On siellä se uhka olemassa. Kolmannen erän lopun ylivoimassa aika gamesaverin Christian Heljanko otti siinä. Vastassa on toki hyvä alivoimakin. Meidän pitää vain koittaa löytää keinot seuraavaan peliin, Pennanen ruoti ylivoiman ongelmia. 

Edellinen Tampereen ottelu meni tarkkailuksi, mutta nyt käsijarru oli kummassakin leirissä pois päältä, ja ottelun luonne myös toisenlainen.

— Kyllähän vaatimustaso tässä pelissä oli selkeästi ensimmäistä kovempi. Olemme pystyneet parantamaan peliämme ja laittamaan vastustajan ahtaalle. Tänään päästiin jo erittäin lähelle tässä kaukalossa, Pennanen puntaroi.

Näkyvin muutos HPK:n pelaamisessa verrattuna ensimmäiseen kohtaamiseen oli se, että Kerho oli saanut vahvat kulmavääntönsä mukaansa Hämeenlinnasta Tampereelle.

— Ne kulmaväännöt ovat yksi iso osa meidän jääkiekkoa. Me ollaan saatu sitä nyt paljon lisää tähän sarjaan. Ensimmäisen vaiheen kamppailupelaaminen on siinä tärkeää, kuka sen voittaa. Mentiin tietyissä asioissa tänäänkin eteenpäin, painottaa Antti Pennanen.

Tapparan ja HPK:n välieräsarja jatkuu neljännellä ottelulla torstaina Hämeenlinnassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle