Antti Karhula saapuu Ljubljanan jäähallin Hala Tivolin eteen punttisalilta. Tuore päävalmentaja on palannut joukkueensa kanssa edellisenä yönä neljän aikaan pelireissulta, mutta edelleen kovaa harjoittelevana hän on lähtenyt liikkeelle aikaisin. Nyt parin tunnin treenin jälkeen on aikaa haastattelulle ja ruokailulle.
"Upi" oli jo suunnannut katseen eteenpäin seuraavaan kauteen, ovathan valmentajien työpaikat melko harvoin auki tammikuun lopulla. Olimpija Ljubljana oli käytännössä jo ulkona pudotuspelitaistelusta ja lainannut osan pelaajistaankin kevääksi muualle. Joukkueen silloinen päävalmentaja Mitja Šivic teki tilanteesta omat johtopäätöksensä ja erosi pestistään.
− Edellisen kauden puolivälissä menin Slovakiaan ja tein siellä kahden vuoden jatkot. Kaikennäköistä sähellystä oli matkan varrella, ja sieltä tuli lähtö. Pyöriskelin vielä puolitoista kuukautta Wienissä ja etsin töitä. Vähän ennen joulua päätin, että palaan Ouluun. Ajatukset olivat jo ensi kaudessa, mutta sitten yhtäkkiä tuli agentilta viestiä, että tuletko Ljubljanaan, Karhula summaa viime kuukaudet.
Asiat rullasivat eteenpäin nopeasti.
− Maanantaina tuli se viesti, tiistai-keskiviikko oli kun kaikki tapahtui, ja torstaina jo lentelin tänne. Perjantaina oltiin Grazissa pelissä ilman yhtään treeniä. Siinä taisi olla kolme peliä ja sitten tuli maajoukkuetauko, puolet jätkistä maajoukkueen mukana, hän muistelee.
Toisen tappio on siis toisen onni − vaikka tuore päävalmentaja vaikuttaakin aidon harmistuneelta joukkueen huonosta menestyksestä. Omien sanojensa mukaan hän onkin nyt TET-jaksolla.
− Nyt ovat jo nimet ja naamat tässä tuttuina, mutta yllättävän kova haaste sekin, kun tuossa on 30 uutta naamaa, ja nimet eivät ole mitkään Pekka ja Seppo ja Teppo. Tietenkin pikkuhiljaa koittaa oppia, että millaisia nämä ovat ihmisinä ja pelaajinakin, että olisi mielikuva, kun rakennetaan ensi vuoden porukkaa.
Karhulan tarkoituksena on siis tutustua seuraan, pelaajiin ja kulttuuriin ja saada luotua huonosti sujuneen kauden runtelemaan joukkueeseen jälleen hyvä henki. Ja kun edellä mainitut asiat on hoidettu, on vuorossa pelaajien tarkkailu ensi kauden rakentamista silmällä pitäen.
− Kaikki aika, mikä liikenee, tulee InStatin kautta skoutattua ulkomaalaisia, hän kertoo ajankäytöstään.
Tuoreen kiinnityksen on tarkoitus viettää kaupungissa muutama viikko vielä kauden päättymisen jälkeen tutustuakseen uuteen toimintaympäristöön.
Keskisen Euroopan tuntemus auttaa
Karhulalle tilanne ei ole aivan outo, vaikka Ljubljana kaupunkina onkin melko tuore tuttavuus. Hän oli mukana lähes kolme kautta unkarilaisen Fehérvár AV19:n valmennusjoukoissa – ensin Hannu Järvenpään apuvalmentajana ja myöhemmin päävalmentajana. Pesti alkoi liigan nimen ollessa vielä EBEL, sen päättyessä pelattiin sponsorivaihdosten myötä jo ICEHL:ää.
− Olen tykännyt todella paljon sarjasta. Tämä on tietyllä tapaa semmoinen kanukkisarja, ei ole niin vauhdikas mutta ihan miesten pelejä. Kärkijätkät ovat todella taitavia maalitilanteissa, maalinedustapelaaminen ja kulmaväännöt ovat pirun kovia.
Myös ICEHL:n organisaatio saa Karhulalta kehut.
− Yleisesti sarja hoitaa hyvin asiat. Vieraspeleihinkin mennessä kaikki on hoidettu, saapuu paikalle vain niin kaikki on valmiina. Yksi täytyy kehua, mikä on täällä todella hyvää verrattuna vaikka Slovakiaan tai Mestikseenkin, niin tuomaritoiminta. Toiminta on todella linjakasta, ja he kommunikoivat todella hyvin.
Karhula sanoo, että tuomarit tulevat rauhallisesti keskustelemaan tilanteista.
− Vaikka olisi itsekin lämpöisenä, niin siinä yleensä rauhoittuu. Todella harvoin täällä näkee mitään konflikteja sen suhteen.
− Linja on vähän sallivampi [kuin Suomessa], maalineduspelaaminen ja tuollainen, niin siellä saa vetää vähän kovempaa. Se on usein nuorilla pelaajilla täällä haaste, että he eivät oikein meinaa päästä maalin eteen. Mutta linja on minun mielestä hyvä, se on tasainen illasta toiseen, Karhula kehuu oikeudenjakajia.
Alkukauden Karhula valmensi siis Slovakiassa Banska Bystrican joukkueessa. Paikallinen liiga ei ollut hänelle tuttu ennen valmennuspestiä.
− Yllätyin, minulla oli omat mielikuvani, että slovakialainen on semmoinen taitelija ja kikkailija, mutta ei se ollut yhtään sellaista. Se oli aika puolustusvoittoista oikeastaan, ja slovakkipelaajat olivat todella vahvoja. Kamppailupeli oli ehkä vielä kovempaa kuin täällä, mikä yllätti. Ja mikä oli hienoa, ne vetivät aina tunteella. Joka pelissä tuntui, että ne olivat ihan siellä äärirajoilla, Karhula tunnelmoi.
Äärirajoilla pelaaminen tarkoitti myös sitä, että otteluissa tapahtui usein ylilyöntejä. Myöskään sarjan toiminta ei ollut esimerkiksi ICEHL:ään verrattuna niin hyvin organisoitunutta ja ammattimaista. Lisäksi Karhulalle jäi henkilökohtaisesti "paska maku" seuran toiminnasta.
− Tein kahden vuoden jatkon ja sitten vaihtui urheilutoimenjohtaja. En saanut valita valmennusporukkaa, ja se oli semmoista suhmurointia selän takana. Oli, jos ei mahdotonta, niin ainakin hyvin vaikeaa työnteko siellä. Ehkä oli jopa hyvä, että pääsin sieltä pois, niin aukesi mahdollisuus täällä, Karhula kääntää kokemuksen positiiviseksi.
Positiivisuus tuntuukin olevan uteliaisuuden ohella asia, joka on kantanut läpi "Upin" pelaaja- ja valmennusuran. Paikka on vaihtunut usein, ja hieman huonompiinkin muistoihin Karhula suhtautuu huumorilla.
− Se on vähän sama kuin armeijassa, että suurin osa ajasta vitutti, mutta loppupeleissä muistaa vain ne hyvät asiat. Niinhän se menee vähän tässäkin. Paljon on tavannut hyviä ihmisiä, mutta mahtuu sinne sitä toistakin laitaa. Pääsääntöisesti on joka paikasta positiivisia muistoja kuitenkin, oululainen naureskelee.
Hän sanoo, että matkan varrella ylipäätään parasta ovat olleet ihmiset.
− Esimerkiksi kun pelattiin Fehérvária vastaan ja siellä oli paljon entisiä pelaajia, niin oli mahtava nähdä heitä pelin jälkeen. Jäi itselle tosi lämmin ja hyvä fiilis siitä, että on kohdellut pelaajia hyvin ja oikein. Ja toivottavasti on koutsinakin pystynyt heille jotain antamaan.
Keskustelevaa valmennusta
Jos Karhulalle parasta ovat olleet kohtaamiset, niin samassa aihepiirissä hän näkee vahvuutensa valmentajana. Hän ei usko ylhäältä johtamiseen vaan keskustelemiseen.
− Sitähän tämä valmentaminen on. Totta kai, on tässä kaiken maailman pelilliset tavat ja tuommoiset, mutta jos ei tässä kohtaa ihmisiä ihmisinä ja kohtele heitä hyvin, niin en usko, että täällä kovin kauaa saisi töissä olla, päävalmentaja kertoo.
Karhulan mukaan ihmiset tulevat aina ensin, ja kun joukkueessa on kaikilla hyvä olla, heitä kunnioitetaan ja pidetään huolta, niin he sitten pelaavatkin paremmin. Karhula uskoo tämän olevan suuremmassakin mittakaavassa suomalaisen valmennuksen vahvuus, sillä Keski-Euroopassa on ollut vallalla tietynlainen hierarkia.
− Pelaajat ovat olleet todella yllättyneitä. Osa on sanonut, että ensimmäistä kertaa ikinä heiltä kysytään jotain ja heitä kuunnellaan. Olen koettanut tuoda semmoista uutta aaltoa ja näkökulmaa, ja ainakin toistaiseksi tuntuu, että pelaajat ovat olleet tosi vastaanottavaisia. Ja ehkä sitä myöten yleinen ilmapiiri on vähän vapautunut ja parantunut, hän toteaa ja jatkaa vielä.
− Eihän tätä voi tehdä naamari päässä. Olen tällainen, joillekin se kelpaa ja joillekin ei kelpaa, mutta raskastahan tämä olisi, jos tässä pitäisi joku muu alkaa olla.
Urheilupuolella Karhula yrittää tuoda ja luoda ammattimaista ajatusmaailmaa pelaajille. Esimerkin hän kertoo Fehérvár-vuosiltaan.
− Kun menin sinne, niin pelaajat teki juuri sen mitä käskettiin. Vaikkapa oheisilla ne tekivät kyllä ohjelman, mutta kun viimeinen liike oli tehty, se loppui siihen. Siellä saatiin aikaiseksi, että ne alkoivat ajattelemaan omilla aivoillaan, että mikä on heille hyvä. Mitä minä tarvitsen, että minusta tulisi parempi jääkiekkoilija ja jollain aikavälillä vaikka parempi ihminen.
Unkarissa tässä asiassa mentiin eteenpäin suomalaisen valmennuskaudella. Hän myös sanoo, että sama juttu oli edessä Slovakiassa ja todennäköisesti on Sloveniassakin.
− Suomessa ollaan tässä aika paljon edellä, se pelaajan kehitys tulee sieltä. Ei, että Suomessa on perkeleen paljon paremmat valmentajat pelkästään, vaan että ne valmentajat ovat osanneet myydä näitä juttuja ja saaneet pelaajat ajattelemaan omilla aivoillaan, Karhula uskoo.
Loppukesästä täysi höyry päälle
Tuoreen päävalmentajan pesti on tavallaan kaksiosainen. Hänen "TET-jaksonsa" jatkuu vielä kauden loppumisen jälkeen muutaman viikon ja tarkoituksena onkin jäädä kaupunkiin vielä tutustumaan ihmisiin ja organisaatioon sekä käydä katsomassa pudotuspelejä ICEHL:ssä ja AlpsHL:ssä. Varsinainen ensi kauden valmennustyö alkaa elokuussa.
Seuran johto puhui nimitystiedotteessa erityisesti nuorten pelaajien kehittämisen tärkeydestä. Karhulan mukaan se on yksi osa hänen toimenkuvaansa.
− Tässä on kolme projektia: yksi on katsoa nuoria ja tutkia, keitä voisi tässä alkaa ajamaan sisään. Toinen on paikallisten jätkien katsominen, jos joku slovenialainen saataisiin tuotua kotiin. Kolmas on sitten ulkomaalaisten hankinta, hän jatkaa.
Kovaa ajatustyötä Karhula haluaa tasapainottaa treenaamalla. Treenaamisenkin hän tekee edelleen täydellä sydämellä, kovaa.
− Fyysisestihän koutsaaminen on kevyttä, sen vuoksi tykkäänkin käydä vetämässä napakan treenin, hän sanoo viitaten haastattelua edeltävään kuntosaliharjoitteluunsa.
− Mutta pää on kyllä välillä linnanmäkenä. Paljon nimiä ja kaikennäköistä, pitäisi tutustua jätkiin ja samalla importteja skoutata. Ja kun mennään rajallisella budjetilla, niin ei saisi hutilyöntejä tapahtua.
− Onhan se valmentajalle myös aika hyvä haaste, että ei voida vain mennä tuohon kauppaan ja ostaa uutta äijää tilalle, vaan pitää saada omista enemmän irti kuin mitä jossain toisessa seurassa, Karhula sanoo ja jatkaa, että haasteet ovat toki samat vaikkapa Suomen pienemmissä seuroissa.
Hän kertoo pitävänsä tietenkin silmällä myös suomalaispelaajia, mutta ei pidä pelaajan kansallisuutta erityisenä arvona. Suomalaispelaajat ovat perinteisesti tunnollisia tekemään asiat siten kuin Suomessa on opittu, ammattimaisesti. Mutta hankinnoilla voi olla kääntöpuolensakin.
− Jos suomalaisen tuohon tuo, niin pitää olla ihan pomminvarma, että se pärjää ja pystyy tuomaan lisäarvoa. Se paine on minun niskassani siitä hankinnasta aina. Totta kai semmoisia jätkiä, keitä tuntee ja tietää, olen kontaktoinut, mutta pari on tehnyt jo diilin muualle, keitä olisin ehdottomasti tänne halunnut, Karhula avaa hankintapuolta.
− Karrikoiden olen sanonut, että hyviä tyyppejä me tänne tarvitsemme, ja jos he osaavat pelata jääkiekkoa siihen päälle, niin hyvä.
Suomalaisten lähteminen esimerkiksi ICEHL:ään ei ole itsestäänselvyys. Karhula sanoo, että monella on edelleen väärät luulot pelin tasosta.
− Jos ei ole ikinä käynyt ulkomailla pelaamassa, niin tavallaan tuttu ja turvallinen on siellä Suomessa. Kynnys lähteä on aika iso. Heille pitää vähän kertoa, mitä se on ja perustella, että miksi kannattaa lähteä koettamaan. Ensimmäinen ajatus on monesti, että ottaa askeleen taaksepäin urallaan, jos lähtee Eurooppaan. Vaikka mitä itsekin nähnyt Tšekkiä ja Saksaa, niin hyvää jääkiekkoa pelataan monessa maassa, hän summaa.
Leipiintymisen välttelyä vaikkapa pelaamalla
Valmentajatöiden välissä Karhula ehti myös pukea varusteet päälle ja hypätä kaukaloon. Kaudella 2021−2022 hyökkääjä pelasi II-divisioonassa kahdeksan ottelua.
− Itse asiassa olen kovasti aina kesäisin Oulussa kesäliigaa pelannut, ja se on ollut itselle iso juttu. Kun ei ollut töitä ja tutut jätkät pyörittivät KiSeä siinä, niin aloin miettiä, että pitäisikö tuohon vielä lähteä 13 vuoden tauon jälkeen.
Hän kertoo olevansa himotreenaaja ja muuttaneen kesäkuisen päätöksen jälkeen harjoittelua niin, että paikat kestävät pelaamisen.
− Ja ihan hyvinhän ne pelitkin meni, meillä oli tosi hyviä jätkiä kenen kanssa pelata, Karhula toteaa.
Kahdeksaan otteluun syntyivät tehot 3+16=19.
− Muistan kun ensimmäinen taklaus tuli 13 vuoden jälkeen, niin kyllä se sattui ihan sisuskaluja myöten – vähän siinä oli ihmeissään. Hauskaa se oli, pääsääntöisesti kaikki olivat tuttuja jätkiä, vaikka aika paljon nuorempia olivatkin. Mutta oli sitten mukava palata töihinkin, hän toteaa paluusta valmennuksen pariin.
Jo vuonna 2007 Jatkoajan haastattelussa Karhulaa tituleerattiin kaukaloiden kiertolaiseksi, eikä tahti ole peliuran jälkeen hiipunut. Valmentajaura alkoi KooKoon U16-joukkueessa ja sieltä tie vei U20-nuorten kautta Suomi-sarjan Hermekseen. Ensimmäisellä kaudellaan Karhula johdatti joukkueensa finaaliin ja vaikka mitalien väri olikin hopeinen, Hermes nousi seuraavaksi kaudeksi Mestikseen. Kausilla 2014−2016 hän toimi myös Viron maajoukkueen apuvalmentajana.
Hermes-pestin päätyttyä Karhula suuntasi kaudelle 2018−2019 Unkarin Erste Ligaan. Sukulaismaan pääsarjataival päättyi lyhyeen, kun seuran omistajan pojalle ei löytynytkään peliaikaa, mutta potkujen jälkeen Karhula päätyi sparrailemaan valmennuksellisia asioita aiemmin mainittuun Fehérváriin Hannu Järvenpään kanssa.
Vieläkö ajatukset töiden teosta ja maailman kiertämisestä jääkiekon perässä ovat samat reilun 15 vuoden jälkeen?
− Ovat, tietyllä tapaa. Kun on pitkään ollut Oulusta poissa ja välillä ollut pidempään siellä, niin onhan se pirun kiva olla kotona. Välillä on koettanut miettiä, että mitä muuta sitä voisi elämällään tehdä kuin kiertää tätä lätkähommaa. Mutta en tiedä. Pelottaa, ihan rehellisesti sanottuna, että lähtisi niin sanottuun normaalielämään, Karhula tunnustaa.
Kollegoiden kanssa Karhula kertoo käyneensä läpi ammatinvalinnan plussia ja miinuksia, mutta todenneensa joka kerta, että ainakin toistaiseksi positiiviset puolet ovat voitolla.
− Välillä ne ajatukset käyvät mielessä, silloin varsinkin kun ei töitä ei ole, että mitä sitä isona oikein tekisi. Mutta nyt sitten kun taas täällä on, niin tämä on niin se oma juttu. Tietenkin on poissa kotoa ja vanhempien luota ja veljen ja veljen lapsien... parisuhde on aika vaikeaa pitää yllä, että on siinä miinuspuoliakin, hän listaa.
Mutta plussien listalla on myös isoja asioita.
− Tässä on esimerkiksi aika monta maata saanut kiertää, aika harva on näin monessa maassa saanut asustella ja tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin. Onhan tämä aika rikastuttavaa toisaalta. Ehkä tässä ehtii vielä muutamaan maan käydä kiertämässä, niin onpahan jotain, mitä Oulussa muistella sitten.