Anton Lundell haluaa auttaa joukkuetta tekemällä tulosta – "On ollut kiva näyttää omia taitoja täällä"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Anton Lundell pelaa uransa ensimmäistä aikuisten MM-turnausta.
Kuva © Samuli Huikuri

Anton Lundell on yksi Suomen joukkueen monista ensikertalaisista kevään MM-turnauksessa. 19-vuotias hyökkääjä on pelannut vahvasti turnauksen ensimmäisissä otteluissa ja pistetilille on kertynyt jo kaksi täysosumaa. Lundell on nauttinut uran ensimmäisestä MM-turnauksesta täysin rinnoin 

– On ollut tosi siistiä. Kaikki on hoidettu viimeisen päälle täällä ja turnaus on ollut erittäin mielenkiintoinen ja tasainen. On ollut kiva päästä pelaamaan kovia pelejä, Lundell kertoo. 

Lundell on ehtinyt pelata turnauksen aikana laidassa ja sentterinä. Italia-ottelussa nuori Lundell nähtiin kakkoskentän sentterinä, laidoillaan Arttu Ruotsalainen ja Niko Ojamäki. Yhteispeli Buffalo Sabresissa loppukauden pelanneen Ruotsalainen kanssa lähti hyvin käyntiin. 

– Olen tykännyt pelata Artun (Ruotsalainen) kanssa. Me luemme peliä samalla tavalla, joten yhteispeliä on helppo kehittää. Artulla on hyvä laukaus, joten minun pitää yrittää jakaa kiekkoa hänelle vielä enemmän. Yritetään parantaa omaa peliä koko ajan, Lundell kertoo. 

Suomi johtaa B-lohkoa kymmenellä pisteellä, mutta viikonloppuna joukkuetta odottavat kovat Saksa ja Latvia-kamppailut. Lundell tiedostaa tulevien pelien merkityksen. 

– Omasta mielestäni turnaus on mennyt ihan hyvin tähän asti. Vastustajat kovenevat ja pisteiden merkitys kasvaa. Yritetään kehittää omaa peliä ja pelata mahdollisimman hyvin oman ketjun kanssa, Lundell toteaa. 

Helsingin IFK:ssa päättyneellä kaudella 26 runkosarjaottelua pelannut Lundell jakaa Leijonien maalipörssin kärjen kahdella maalilla Iiro Pakarisen ja Tony Sundin kanssa. Nuori hyökkääjä on iloinen omista onnistumisistaan, mutta korostaa joukkueen menestymistä. 

– On se kiva onnistua, varsinkin tällä tasolla. Oma tavoite on aina auttaa joukkuetta, tuloksen tekemisen kautta. Viime peleissä on ollut paljon paikkoja, mikä on ollut hyvä juttu, Lundell kertoo. 

Ensimmäistä aikuisten MM-turnausta pelaava Lundell on nauttinut kovatasoisista otteluista. Turnaus on tarjonnut jo tähän mennessä monta yllättävää tulosta. 

Vaatimustaso on korkeampi täällä. Kiekonmenetykset kääntyvät nopeasti ja niiden kanssa pitää olla varovainen.

– Kovia pelejä on ollut. Pienemmät maatkin ovat pystyneet voittamaan isompia joukkueita. On ollut kiva näyttää omia taitoja täällä. Vaatimustaso on korkeampi täällä, verrattuna Liigaan. Kiekonmenetykset kääntyvät nopeasti ja niiden kanssa pitää olla varovainen, Lundell huomauttaa. 

Lundellilla on kova halu kehittyä ja hän käy omat vaihtonsa läpi tarkasti otteluiden jälkeen. Jukka Jalosen johtaman valmennusryhmän kanssa käydään jatkuvaa keskustelua osa-alueista, joita voidaan parantaa. 

– Käydään joka pelin jälkeen edellinen peli tarkasti läpi ja katsotaan asioita, mitä voidaan korjata. Pelikirja on selvä ja kaikki on joukkueessa kyllä samalla sivulla. Keskustelen myös paljon koko valmennusjohdon kanssa, Lundell kertoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle