Anrei Hakulinen kommentoi Lukon moitittua hyökkäyspeliä – "Jonkinlainen rentous siihen pitäisi löytyä"

LIIGA / Haastattelu
Hakulisella oli useampi maalipaikka ottelussa, mutta Roope Taponen oli jälleen hurjassa iskussa maalillaan.
Kuva © Jenna Westerlund
Lukolla on valtava vuori kiivettävänään, jos se vielä mielii jatkoon HIFK-sarjasta, jota helsinkiläisnippu johtaa otteluvoitoin 3–0. Lukon kapteeni Anrei Hakulinen jakoi kehuja Roope Taposelle ja myönsi, että hyökkäyspelin kanssa on suuria ongelmia.

HIFK nappasi kolmannen kiinnityksen puolivälieräpaikkaan, ja sarja on katkolla helsinkiläisille perjantaina. Raumalla kotijoukkue joutui tällä kertaa taipumaan maalein 5–3. Taiston tauottua Lukko-kapteeni Anrei Hakulinen oli tyytyväinen omiensa starttiin. HIFK:n kolme pikamaalia kuitenkin lamaannuttivat raumalaisnipun.

– Saimme loistavan startin otteluun 1–0-maalin myötä, eikä HIFK:lla ollut juuri maalipaikkoja ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Sen jälkeen jotain kuitenkin tapahtui, ja kaveri teki siihen yhtäkkiä kolme. Päästimme jälleen kerran halpoja maaleja, eikä niin saisi näissä otteluissa käydä.

– Lopussa saimme vielä näennäisen kirin aikaiseksi, mutta emme päässeet edes maalin päähän, kun kaveri teki sitten vielä sen ratkaisevan täysosuman siihen, Hakulinen kuvaili.

Ensimmäisen erän jälkeen erätauolle lähdettiin vierasjohdossa 3–1. Hakulinen myönsi, että lähtö toiseen erään ei ollut optimaalinen.

– Kyllähän se väkisin fiiistä vie, kun kaveri yhtäkkiä johtaakin 3–1. Sen varmasti ymmärtää jokainen. Ei siinä auta kuin yrittää pumpata joukkuetta, ja korostaa, että peliä on vielä jäljellä hyvä tovi. Ottelun jälkeen sama pumppaaminen jatkuu. Kun jaksamme jauhaa, uskon, että tulemme vielä takaa.

Lukolla on ollut ongelmia hyökkäyspelissään jo pidemmän aikaa. Vetoja on tullut maalia kohti, mutta joukkue on esimerkiksi edellisen kerran tehnyt kolme maalia Porissa 10. helmikuuta. 

– Kunpa siihen tehottomuuteen tietäisi syyn, niin muuttaisimme heti peliämme sen mukaan ja yrittäisimme keksiä ratkaisuja. Yritämme toki keksiä tälläkin hetkellä. Ylivoima on ollut heikkoa, eikä tasakentällisinkään ole syntynyt liikaa maaleja. Jonkinlainen rentous siihen pitäisi löytyä, kapteeni kuvaili maalinteon ongelmia.

HIFK-sarjassa ja etenkin sarjan kotiotteluissa Lukko on laukonut selkeästi vastustajaa enemmän, mutta maalillaan Roope Taponen on ollut vakuuttava. Pomppukiekotkaan eivät ole olleet joukkueen puolella, mutta toisaalta vanha sanonta kuuluu, että onnikin pitää ansaita.

– Mielestämme saamme hyvin kuteja aikaan ja saamme äijiä maalille, mutta ei vain osu. Taponen on ollut kyllä loistava läpi koko sarjan ja koko kauden. Hyvin nuori jätkä on pelannut etenkin meitä vastaan, ja hän on varmaan saanut hirveän itseluottamusboostin näistä peleistä.

– Meidän pitäisi saada pari räkämaalia siihen, ja sitä kautta voisimme saada fiiliksen päälle. Ei kuitenkaan auta, perjantaina ollaan selkä seinää vasten pakkovoiton edessä, Hakulinen korosti.

Lukko on erittäin hankalan tilanteen edessä, sillä mitkään tilastot eivät puolla sitä, että 3–0-tappioasemasta joukkue vielä nousisi ensin tasoihin ja vielä siitä voittoon. Kapteenin asemassa Hakulinen ei kuitenkaan suostu luovuttamaan, eikä hän omien sanojensa mukaan tuijottele tilastoja tai pohdi todennäköisyyksiä.

– Meillä ei ole mitään hävittävää. Lähdemme paineettomassa tilassa ryöstämään, ja tavoitteenamme on ainakin kerran tuoda sarja vielä kotiyleisön eteen. Sen haluamme tehdä, Hakulinen päätti.

» Lähetä palautetta toimitukselle