"Aloitteet meille!" − Jokerit luotti Ville Peltosen viisauksiin ja voitti

KHL / Haastattelu
Jesse Joensuu laukoi kauden ensimmäisen osumansa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Jokerit käänsi kurssinsa jälleen voittojen tielle. Lauantaina kaatui idän kärkijoukkue Avtomobilist Jekaterinburg 4–2. Sitä ennen joukkue hävisi keskiviikkona Moskovan TsSKA:lle aneemisen esityksen jälkeen.

Jokereiden esitykset ovat aaltoilleet alkukaudella. Jesse Joensuun mukaan lauantain pelissä ilahduttavaa Jokereiden kannalta oli tuloksen lisäksi tapa ja tyyli, jolla se esiintyi kotikaukalossaan.

– Tosi kova päänahka. Tärkeintä oli se, että pystyimme näyttämään itsellemme, että kun pelaamme tällä tavalla aktiivisesti, olemme hemmetin hyvä joukkue, hän uhkui pukukopissa pelin jälkeen ja valikoi samalla DJ:n ominaisuudessa voittobiisiä soimaan kopin ämyreistä.

Aktiivisuus olikin muotisana Jokereiden pukukopissa voittoisan lauantai-illan kamppailun jälkeen.

Lyhyen haastattelun aikana sana esiintyi Joensuun puheessa useita kertoja. Sitä joukkue haluaa kaukaloon, ja siinä myös lauantaina onnistui.

– Me olemme puhuneet paljon ja päättäneet, että pelaamme tällä tavalla aktiivisesti ja otamme ohjat käsiimme.

– Joku suomalainen legendaarinen kiekkoilija sanoi joskus, että aloitteet meille! Minun mielestä sitä meidän täytyy tehdä, Joensuu jatkoi.

Joensuun mukaan tuo legendaarinen suomalainen kiekkoilija, joka näin olisi tokaissut, on Ville Peltonen.

Valmistautuminen oli Jokereille mennyt nappiin, sillä kaukalossa nähtiin heti ensiminuuteista alkaen nälkäinen ja ahnas kotijoukkue. On ollut niitäkin pelejä, joissa Jokerit on tullut kaukaloon lähinnä katselemaan ja ihmettelemään.

Valmistautumisessa korostettiin tietenkin aktiivisuutta.

– Lähdetään aktiivisesti pelaamaan ja otetaan ohjat ja aloitteet käsiimme, eikä kattelemaan, mitä vastustaja tekee, Joensuu tiivisti viestin, joka joukkueelle annettiin ennen peliä.

– Olisimme ansainneet ehkä vähän selvemmätkin lukemat, hän mietiskeli.

Maaleja on tarkoitus tehdä

Joensuu on pelannut yhdessä Steve Mosesin ja Peter Reginin kanssa. Kolmikko on löytänyt sopivan yhteisen juonen.

Nyt myös pistetilit karttuivat mukavasti, sillä Joensuu ja Moses iskivät kukin kaksi tehopistettä Reginin säestäessä yhdellä.

– Viimeiset kolme peliä olleet hyviä meiltä. Totta kai pisteet ovat ne, mitkä hyökkäysketjun peliä määrittävät.

Aktiivisuus on yllättäen se lääke, jolla pisteitä tulee jatkossakin.

– Toivottavasti saamme tehoja aikaiseksi, mutta se lähtee kuitenkin aina siitä, että pelaamme luistelupeliä emmekä jää odottelemaan.

Hyvä ketjun kemia on saanut myös vikkelän Mosesin jalat liikkeelle. 

– Eihän se ole hänen fysiikastaan kiinni, vaan siitä, että kaikki ketjun hyökkääjät pelaa samaa peliä ja ajoitukset toimivat, Joensuu pohti.

Joensuu pelasi kauden ensimmäiset yhdeksän peliä ilman pisteitä. Lauantaina aukesivat kuitenkin hanat. Hän laukoi napakasti Jokerit 3–1-johtoon toisessa erässä ja tarjoili Teemu Eroselle syötön Jokereiden 2–1-osumaan.

– Kun 10 peliä pelaa hyökkääjänä ja pääsee pelaamaan ylivoimaa, tarkoitus olisi tehdä maaleja myös, hän virnuili.

– Totta kai maali oli iso helpotus. Työnteosta se on kiinni. Sitä kun jaksaa tehdä, kyllä niitä maaleja tulee, Joensuu sanoi luottavaisena.

» Lähetä palautetta toimitukselle