Alkukauden Suomi-sarjassa mönkinyt Eetu Salmela painii nyt tikit nenässä Mestiksen pudotuspeleissä − "Pelipaikka ei ole itsestäänselvyys"

MESTIS / Haastattelu
Ristikkokypärä on haitannut Eetu Salmelan näkökenttää.
Kuva © Timo Savela

Eetu Salmela on yksi kauden positiivisista yllätyksistä TUTOssa. Puolustaja pelasi alkukauden vielä HCIK:n riveissä Suomi-sarjaa, mutta nousi TUTOn loukkaantumissuman myötä Mestis-seuran mukaan.

− Tämä on ollut todella hieno kausi. Ilmeisesti käytin mahdollisuuden hyvin, kun tänne pääsin pelaamaan. Meillä on monta pakkia, joten pelipaikka ei ole itsestäänselvyys. Hienoa, että pääsee pudotuspelejä pelaamaan.

SaPKon ja TUTOn välinen puolivälieräsarja on ollut raaka, sillä pelaajat ovat saaneet puolin ja toisin vammoja. 23-vuotias Salmelakaan ei ole säästynyt vammoilta, sillä puolustaja sai mailan kasvoihinsa viime tiistain kamppailussa ja poistui pukusuojiin verta solkenaan valuvana.

− Mielestäni vastustajan maila osui nenään, mutta ilmeisesti ei ollut, kun pelikieltoa ei tullut. Keskiviikkona saan tikit pois, Salmela kertasi tilannetta.

− Tapahtumista huolimatta kentällä ei tarvitse olla varuillaan, mies vannoi.

Kotkan Titaanien kasvatti on joutunut pelaamaan nyt kaksi ottelua ristikkokypärän kanssa, mikä ei ole ollut mieluinen asia.

− Ristikkoon on ollut totuttelemista, kun en meinaa nähdä kunnolla.

TUTO murskasi Kupittaan sunnuntai-illassa SaPKon lukemin 5−0, ja ottelusarja on keskiviikkona katkolla turkulaisille.

− Meillä oli hyvät aseet SaPKoon. Puolustimme hyvin ja omista paikoista teimme maalit. Se oli sillä selvä, Salmela täräytti.

» Lähetä palautetta toimitukselle