Alina Müller säikäytti suomalaiset tasoitusmaalillaan

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Alina Mülleriltä nähtiin laadukas laukaus Suomen maalin ylänurkkaan.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Sveitsi piti Suomea tiukoilla puolet ottelusta joukkueiden kohdatessa maanantaina. Toisessa erässä Alina Müllerin ylivoimamaali tasoitti kamppailun. Müller ruoti omiensa otteita ottelun jälkeen.

Sveitsi joutui pelaamaan Suomea vastaan 18 tunnin palautumisajalla. Suomi huilasi sunnuntaina – Sveitsi kärsi rökäletappion Yhdysvalloille illan viimeisessä ottelussa. Maanantai-iltapäivään Sveitsi tuli kuitenkin energisenä ja hyvällä taisteluilmeellä.

– Tuntui ihan hyvältä. Eilinen oli kova peli, mutta palauduimme melko hyvin. Valmennuksemme teki hyvää työtä valmistaakseen meidät Suomi-otteluun. Annoimme kaikkemme. Ensimmäiset kaksi erää olivat hyviä. Kolmannessa suomalaiset olivat vahvempia. He olivat vahvempia mailan kanssa sekä pelasivat voimakkaasti kiekolla. He ansaitsivat voiton, arvioi Alina Müller.

Müller tasoitti ottelun ylivoimalla 2–2:een ottelun toisessa erässä komealla rannelaukauksella. Maali antoi uskoa Sveitsille. Joukkue oli sen jälkeen taas hyvin pelissä mukana.

– Joukkue oli onnellinen puolestani. Maalini antoi tsemppiä joukkueelle. Yritimme kovaa sen jälkeenkin, mutta Suomi sai pari hienoa ohjausta ja nättejä maaleja. He olivat vahvoja maalin edessä, Müller mietti.

Müllerin maali oli todella hieno. Tässä turnauksessa ei kovin montaa niin hyvää laukausta ole näkynyt.

– Omassa maalissani oli hieman onnea. Yritimme sellaista kuviota harjoituksissa, mutta onnea tarvittiin, totesi Müller vaatimattomasti.

Sveitsin alkusarjapelit loppuivat jo maanantaina. Muut A-lohkon joukkueet pelaavat vielä tiistaina. Sveitsi huilaa kaksi päivää ja kohtaa torstain puolivälierässä Venäjän.

– Odotan parempaa peliä kuin edellisessä kohtaamisessamme. Kumpikaan joukkue ei silloin pelannut parasta peliään. Voittaaksemme meidän on pelattava parasta kiekkoa, mitä osaamme. Voitto tuosta ottelusta on tavoitteemme. Panemme kaiken peliin, lupasi Müller.

» Lähetä palautetta toimitukselle